Meidän nuorempi nukkeväki lähti viikonloppuna Tampereelle Olgan ja Alexin tuparibileisiin. Olgan kämppä sijaitsee ihan isä-Vladimirin seinänaapurina A-talossa eli siinä keltaisessa.
Ensin piipahdettiin alakerrassa moikkaamassa Marttaa ja Aarnea. Bileisiin ovat tulossa hekin, jahka ehtivät. (Martan ja Aarnen asunnon on tehnyt Anna Wegelius, joka siis on vastannut myös koko kerrostaloprojektista.)
Olgan ja Alexin kotona tunnelma on lämmin. Sydänvalot tuunasin vähän himmeämmiksi muutamalla vastuksella, ettei koko olohuone olisi hehkunut punaisena.
Isäntä itse istuu flyygelin ääressä pizzalautasineen. Viiniä on kaatunut matolle ja värjäytymistä vähentämään päälle on kaadettu suolaa. (Tällä yksityiskohdalla on esikuva elävässä elämässä, meillä vaan ei aikanaan ollut opiskelijakämpässä imuria, joten se suola sai olla siinä aika pitkään. :D )
Tämä herra sai nimekseen Lauri ja hän on ilmeisesti alttoviulisti. Sama nimi tuli sekä mun että nelivuotiaan esikoiseni mieleen, joten eihän sillä ollut vaihtoehtoja. Printti Laurin paidassa on kynsi/ihosiirtokuva ja kultaketju on virkattu kultalangasta.
Helene sai bileisiin pinkit korvikset ja pari sormusta, jotka eivät tässä kuvassa kyllä ehkä kunnolla näy.
Kirjahyllyksi tein Lundiaa, jonka kaapinovet on tehty kotonamme olevien 70-lukulaisten Lundia-ovien mukaan. Hyllystä löytyy ihania muilta saamiani ja hankkimiani aarteita, mm. kirjoista tehty pienoishuone, sarja Aku Ankan taskukirjoja, pari mappia sekä nukkekotikirjoja minikoossa. Olga ei taida olla kovin viherpeukalo, mutta ikikukat onneksi menestyvät täälläkin. :) Muutama muuttolaatikko on vielä purkamatta, ehkä Alexin sisäänmuuton jäljiltä.
Sohvan takana on lautapelien säilytyspaikka. Nämäkin aarteet ovat pääasiassa muiden tekemiä.
Keittiössä on perinteisesti aina bileiden paras meininki. Nyt ollaan vasta tilitysten alkumetreillä. Tarjolla pizzaa, karkkia, viiniä ja olutta, jääkaapissa on lisäksi ketsuppia, maitoa ja viilipurkki sekä pöydällä pari banaania. Mitä sitä muuta tarvitsee?
Vessan naulakkoon tein pyyhkeen ja laitoin hiustenkuivaajan roikkumaan, lisäksi laitoin vessaan valokatkaisijan ja pistorasian. Eteisen naulakkoon laittelin vähän sitä sun tätä, pääasiassa laukkuja ja hattuja / huiveja, sateenvarjokin löytyy. Vuodenaika taitaa olla aika lämmin kun ei ole takkeja tuon enempää.
Kuvat otin jo etukäteen kotona, siksi niissä ei näy valaisimia, kun ei ole kattokaan vielä paikoillaan. Itse näyttelyssä jäivät kaikki kuvat ottamatta toistaiseksi. Onneksi menen kahden viikon kuluttua uudestaan. Siellä istuvat nimittäin myös meidän Laimi Lyydia, Saima Sylvia ja Vihtori ravintola Padan nurkkapöydässä herkuttelemassa. Pitäähän heidänkin reissunsa ikuistaa.
Sain vihdoin Olgan ja Alexin kylpyhuoneenkin valmiiksi. Tämä meinasi olla tikkuinen projekti. Mulla oli nimittäin visio siitä että kylpyamme pitää olla, mutta aiempi amme ei mahtunut kuin poikittain tuohon etualalle, ja muiden kalusteiden sijoittelu oli silloin käytännössä mahdotonta. Pitkään niitä tuli pyöriteltyä ja asiaa ihmeteltyä. Onneksi sitten Anita postasi blogiinsa Rauhan kylpyhuoneen teosta. Mikä tuuri minulla kävikään: Anitalla oli vielä tuommoisia ammeaihioita jäljellä ja hän avuliaana ihmisenä kiikutti ne eilen meille kotiovelle asti! Eihän siinä sitten enää kauaa nokka tuhissut. Ammeen reunuksen tein vanhasta muovimaton palasta, lienee aitoa 60-lukua, ja eilen illalla olivat kaikki kalusteet liimattuna paikoilleen ja pikkusälä kiinni Tacky Waxilla. Pyyhkeet enää puuttuvat.
Hana on valmis mini. Suihkun letku on tehty katkenneesta kitaran kielestä, suihkukahva puutikusta ja litteästä puuhelmestä. Suihkun seinätelineessä on mm. paksua rautalankaa, sekalaisia kolmion mallisia muoviosia, Ibumaxin läpipainopakkausta, lego-ukkelin käsi ja hamahelmi. Tulpan tein ihmeellisestä pienestä kumipyörylästä, joita on tullut joskus pistettyä talteen - yhtään en muista miksi silloin tuommoista kumiliuskaa nahkarei'ittäjällä rei'itin, mutta tarpeeseen tulivat nekin roskat. :D
Vessan patterilla roikkuvat pitsiset pikkuhousut.
Vessanpönttö on jo vähän ruosteisesta vedestä värjäytynyt. Hanaa ja lavuaaria käsittelin vähän myös pinttyneempään suuntaan.
Peilihyllyltä löytyy yhtä sun toista tarpeellista.
Tää vessa on kyllä jollain lailla tosi nostalgisen oloinen. Tuommoinen amme oli mun ekassa opiskelijakämpässä '56 rakennetussa kerrostalossa, lattia oli keltaista laattaa. Tekisi mieli kokeilla vielä semmoista rautalankakorikärryä, tiedätte varmaan ne joissa on kolme koria päällekkäin. Olis just tuommoisen epäkäytännöllisen opiskelijavessan kaluste, siihen mahtuisi sitten meikkipussit ja varavessapaperirullat, joille ei nyt oo mitään paikkaa. Visio toteutuksestakin on jo, saa nähdä riittääkö aika...
Kekäleen Maija teki Olgan keittiöön kaapiston, kun arvelin, ettei oma aikani riitä (tai ainakin keksin sillä ajalla miljoona muutakin puuhaa). Kaapisto saapui sitten keskiviikkona, ja eilisillan laittelin siihen vetimiä paikoilleen, kun sovimme, että sen teen itse. Tämä on ihan huippu - kuivauskaapin ritilät, roskakaapin sankonpidike, leikkuulauta ja kaikki.<3
Välitilan Enso-levyn tein pahvista ja väritin tussilla. Jauholokerikko seinällä on samoin pahvia, "lasiset" lokerot (vai mitä ne nyt oikein ovat?) on Vallinevan Saara valanut hartsista. Alapuolelle laitan pari koukkua pyyhkeelle ja pannulapuille.
Kaikkea pikku sälää on nyt levitelty ympäri keittiötä. Olga taitaa keräillä ainakin teekannuja. ;)
Kiinnitin myös eteisen naulakon paikoilleen. Tuli vino, mutta eipä se tuolta mihinkään näykään. :D Aarteet eteisessä ovat enimmäkseen muiden tekemiä. Piti mallailla Aukustin takkiakin, mutta vähän turhan iso se tuonne on.
Viikonloppuna tuli tehtyä taas monenlaista juttua Olgan ja Alexin yksiötä varten. Ihan kaikkea ei tullut kuvattuakaan, mutta tässä jotain.
Helene, pariskunnan ystävä ja laulajatar (hän on sopraano ja vähän diiva, tietenkin), sai ylleen vaatteet. Paidan neuloin, nahkahame on hanskan peukalosta tehty. Vetoketju edessä on kynsikoru.
Sohvan runkona toimii Creme Bonjour -tuorejuustopurkki. Päällinen on samaa oranssia samettia kuin kotonamme olevissa 1:1-tyynyissä.
Koeistuntaa...
Neitokaiset rupattelevat.
Keittiöön tein String-hyllyn. Runko on Malmströmin Marialta ostettua kukkiensidontalankaa, sopivan paksua ja pehmeää + valmiiksi mustaa, ja hyllyt Biltema-tikkua. Pikaliimaa meni puoli pulloa ja hermot venyivät ainakin puoli kilometriä, mutta jospa tuo nyt koossa pysyisi... Vanerituolit olen tehnyt syksyllä Keuruun kurssilla Marian opastuksella. Pitäisi ne vielä käsitellä jollakin sopivalla aineella, ehkä tiikki olisi oikea sävy?
Eteiseen valmistui komero, joka on oikeasti vain seinä + ovet. Vähän raollaan olevan oven takaa väritin tussilla harmaaksi, hyvin toimii. Tuonne taakse meinaan piilottaa valaistuksen paristokotelon. Tein myös eteiseen naulakon, mutta siitä ei ole kuvaa, enkä aio tyhjänä kuvatakaan, sen verran vino siitä tuli... ;)
Näiden lisäksi tein perheelle viisi ateriaa päivässä, pesin pyykkikorin melkein tyhjäksi ja siivosinkin huushollin pintapuolisesti. Lasten kanssa ehdittiin vähän ulkoilla ja leikkiäkin viikonloppuun mahtui. Sohvalla sen sijaan en paljon tainnut istahtaa... ;)
Meidän nukkekotimaailmaamme on ilmaantunut viimeisen reilun vuoden aikana lukuisia uusia henkilöitä. Laimi Lyydian meille muutosta on jo vähän pidempikin aika. Siitä kaikki kuitenkin lähti, vaivihkaa kuin lumipallo alas rinnettä: ensin ovea kolkuttelivat Vladimir ja tyttärensä Olga, sitten ihastuin (tai siis Olga ihastui) Nukkekotikirppiksellä kuljeskelevaan Alexiin, ja sen jälkeen porukkaa onkin hiippaillut sisään vähän joka oven avauksella.
Alex, koko nimeltään Alexander Miniashvili, on georgialaissyntyinen pianistinero. Olga ja hän ovat opiskelukavereita, ja kun rakkaus roihahti, niin yhteen muuttoa alettiin heti suunnitella. Isä-Vladimir oli juuri vuokrannut tyttärelleen yksiön samasta taloyhtiöstä, jossa itse asuu, ja niinhän sinne yksiön olohuoneeseen piti mahduttaa parisängyn lisäksi flyygelikin. Ahdasta tuli, mutta sopu sijaa antaa. Ja vielä mahtuu kylään vieraitakin, jotka tosin saavat nukkua puoliksi flyygelin alla, jotta mahtuvat patjoineen. Vaimentaapa samalla ehkä aavistuksen verran alakertaan kantautuvaa musiikkiakin.
Olgan kaunis, punatukkainen ystävätär on antanut kertoa nimekseen Siru. Luulen, että hän on klarinetisti, mutta ihan varma siitä en vielä ole. Joka tapauksessa hän on semmoinen vähän viileämpi leidi, hiukan Olgaa vanhempi ja jalat maassa -tyyppiä. Hyvä niin, Olgalla kun taitaa olla nyt pää ruusunpunaisissa pilvissä ja jalat tukevasti ilmassa. ;)
Sain siis minäkin vihdoin kerrostaloasuntoni kasaan. Olohuoneessa ja keittiössä on kukkatapetti suoraan 60-luvulta ja koko asunnon lattiat ovat kaurapuuronväristä muovimattoa, oikeassa elämässä oman nykyisen kotimme tapetteja. Tähän retrohenkiseen opiskelijaboksiin tulee häivähdyksiä omista opiskeluaikojen kodeistani ja myös muistumia omien vanhempien opiskeluajoilta 70-luvulta mm. Lundia-kirjahyllyn muodossa. Tänne myös sopivat ihanasti monet joulukalenterista saamani jutut.
Alexin flyygeli on Doloreksesta hankkimastani Mini Munduksen huonekalukitistä rakennettu. Periaatteessa kaikki osat olivat puuvalmiina, mutta käytännössä fiilaamista tarvittiin vähän enemmän, mm. viilutin tuon kannen myös alapuolelta. Pieniä oikaisuja kulmissa tuli tehtyä, mutta lopputulos hivelee ainakin omaa silmääni siitä huolimatta, ja tyytyväiseltä Alexkin vaikuttaa. :)
Kotiin Rysän niemeltä palasi onnellista väkeä. Vaikka väsytti, samalla oli kumman energinen olo. Etenkin Vladimirille ja Laimi Lyydialle tuli ihan vanhat ajat mieleen, semmoistahan se aina hyvän keikan jälkeen oli ollut, että ei millään olisi malttanut mennä nukkumaan. Vihtorin ja Saima Sylvian kanssa istuttiin hetkeksi teekupposen ääreen muistelemaan päivän tapahtumia ennen kuin Vladimir pakkasi viulunsa ja lähti kotiaan kohti.
Aukusti ei lähtenyt enää muiden seuraksi vaan suuntasi jo pihamaalta omaan hellahuoneeseensa. Radiosta tuli sopivasti musiikkia, jonka mukana saattoi vielä soitella ja tunnelmoida hyvän keikan jälkimainingeissa.
Olga kipusi mietteissään yläkerran vinttikamariin. Olipa ollut melkoinen ilta, ihan sääriä vieläkin heikotti kun mieleen päästi tummat silmät ja suklaisen ihon...
Toivo ja Hilma Ilona olivat eronneet muusta seurueesta jo aiemmin, he asuivat jonkin matkan päässä. Illalla, kun Martti oli saatu nukkumaan, kävivät he vielä pienellä kävelyllä suviyössä. Kovin salaperäiseltä vaikutti Hilma Ilona, ja onnelliselta myös.
Entäs tohtorimme sitten? No, joku tiesi sanoa, että valkotakkinen hahmo oli nähty viilettämässä Rysän niemeltä poispäin polkupyörän selässä. Taisi basistilla keikkaa pukata.
Kauan odotetun suvijuhlapäivän aamuna lähdettiin jännittyneenä reissuun kohti Rysän niemeä ja satama-alueen tanssipaviljonkia. Heti ensimmäisenä piti kuskata soittimet lavalle ja tehdä vähän soundcheckia, että ehdittäisiin ennen kuin juhlaväkeä saapuisi paikalle enemmänkin. Miinun ja Fauniuksen kylältä tuli puhaltajia mukaan bändiin, ja heidän kanssaan piti edes hieman harjoitella, vaikka moni biisi jäikin vielä kokonaan kokeilematta. Onneksi he olivat kokeneita muusikoita, jotka osasivat tarpeen tullen vähän improvisoidakin.
Kuva: Liisa Haukijärvi, http://lifeinliisasdollhouse.blogspot.fi/
Juhlakansaa jäi odottamaan tyhjä lava soittimineen, kun muusikot nauttivat vielä vähän virvokkeita ennen ensimmäisen setin alkua. Komea oli paviljonki, kyllä siinä mahtui pyörähtelemään tanssipari jos toinenkin. Ainakin Toivoa, Vihtori-vaaria ja Aukustia ihan jännitti moiselle estradille astuminen. Vladimirissa ja Laimi Lyydiassa ei jännitystä näkynyt, mutta hehän olivatkin maailmankansalaisia ja kokeneita esiintyjiä. Tohtori von Hoepschensteinista kukaan ei oikein tiennyt, jännittikö häntä vai ei, mutta tohtorin jutut olivat vielä vähän tavallistakin korkealentoisempia, jos siitä nyt jotain saattoi päätellä.
Sitten oli aika aloittaa. Ensimmäisenä kappaleena Laimi Lyydia oli ehdottomasti halunnut laulaa Yö saaristossa. Sitä seurasi Tulisuudelma ja kolmantena esitettiin Tango Pelargonia. Vähitellen juhlakansaa tuli tanssimaan yhä enemmän ja enemmän, ja sitä mukaa kuin väki lisääntyi, muusikoiden jännitys väheni. Lämpimässä tunnelmassa oli ihana esiintyä.
Hilma Ilona, Saima Sylvia ja Martti suuntasivat piknikille rantahietikolle, jonne musiikki sopivasti kuului. Martti sai kioskista jäätelön ja oli siitä, rantavedestä ja kokosta aivan tohkeissaan.
Hietikolla istuminen kävi nivelten päälle, ja jonkin ajan kuluttua Saima Sylvia päätti lähteä jaloittelemaan. Hän löysikin seuraa itse Aksenja Malakoffista sekä tämän kälystä Heblasta. Kovin tuttuja eivät rouvat olleet entuudestaan, mutta etäisesti tutustuneet taannoisen Vihtorin vierailun vuoksi. Tuttavuutta oli tehty lähinnä kirjeitse, nyt ensi kerran tavattiin. Kovin kiitteli Saima Sylvia vielä vieraanvaraisuudesta. Mukava oli jutustella oman ikäpolven ihmisten kanssa ja katsella kauniita merinäkymiä. Antoi nuorten liehua.
Hilma Ilonakin kävi vähän kävelemässä ja löysi lähistöltä kukkaniityn, jossa moni muukin oli samassa puuhassa: kukkaseppeleen teossa. Ei Hilma Ilona taikoihin muuten niin uskonut, mutta Toivo oli kyllä aikoinaan juhannusjuhlista löytynyt, ja silloin oli Hilma Ilonalla ollut yöllä seitsemän kukan kimppu visusti tyynyn alla. Siitä oli jo aikaa, ja onnellisia vuosia olivat olleet.
Orkesteri soitti ja väki tanssi. Vihdoin koitti viimeisten valssien aika, ja kun Kultainen nuoruus sekä Suvivalssi oli pyörähdelty, kiitti orkesteri yleisöään raikuvien aplodien säestämänä ja kipusi alas lavalta. Lavalle heidän tilalleen istahti haitaristi viihdyttämään tanssikansaa, ja vihdoin oli Hilma Ilonan vuoro päästä tanssimaan. Aukustikin haki tanssiin koko illan lavan reunalla haikaillutta vaaleanpunapukuista daamia. Hiljainen oli tämä leidi, ei Aukusti oikein hänen nimestäänkään saanut selvää, mutta ihan mukava oli muutama valssi pyörähdellä.
Tohtori von Hoepschenstein lähti esityksen päätyttyä omille teilleen. Rantahietikolla päivää paistattelevat kauniit leidit herättivät tohtorin mielenkiinnon, mutta kun neidot melko päättäväisesti osoittivat, ettei tohtorin seuraa kaivattu, niin hän ymmärsi kyllä yskän. Ei tainnut tohtoria kukaan sen jälkeen nähdäkään, mihin lie katosi.
Kuva: Susanna Tunturi-Anttila
Vihtori, Laimi Lyydia ja Vladimir liittyivät Aksenja Malakoffin seurueeseen. Kiitos kysymästä; hyvin oli voitu puolin ja toisin, mukava oli tavata pitkästä aikaa, ja kiitos oikein kovasti komeasta soitosta. Ei ollut Kauppakylän vierailulla ollenkaan tullut puheeksi, että Vihtori on musiikkimiehiä.
Olgakin tuli vanhempiensa mukana laiturille taakseen vilkuillen. Perässä seurasi orkesterin vieraileva saksofonisti. Esittäytyi Yusufiksi, Jusu vaan. Vilkkaasti olivat nuoret katseita vaihtaneet kappaleiden lomassa. Lähtisikö Olga ehkä pienelle kävelylle tuonne syrjemmälle, pois isän ja äidin valvovan silmän alta?
Lipunmyyntikojun nurkalta löytyi sopivan rauhallinen paikka nyt, kun kansaa ei enää kovasti virrannut tanssialueelle sisään eikä ulospäinkään ollut vielä kiire. Siinä sai rauhassa vaihtaa muutaman sanasen ja tutustua paremmin.
Vaan niinhän se on, että kaikki hauska loppuu aikanaan. Tuli aika heittää hyvästit uusille ja vanhoille tuttavuuksille, kerätä kamppeet kasaan ja suunnata soittimien kera kohti kotikylää. Vähitellen Rysän niemi hiljeni ja väki väheni.
Kauniit muistot vain jäivät pyörimään mielessä filminauhan lailla... yö saariston on, aaltojen matka on mittaamaton...
* * *
14.6. kokoontui viitisenkymmentä nukkekotiharrastajaa nukkeineen Erja Helanderin tekemän upean lavasteen ympärille. Oli tanssipaviljonkia, oli satamakapakkaa, lipunmyyntikojua, rantaa juhannuskokkoineen ja mitä vielä - ja meille annettiin vapaat kädet leikkiä, antaa nukkejen herätä eloon, tutustua toisiinsa, juhlia, tanssia, ihastua ja mitä vain keksimmekin. Meidän nukkeväkemme muodosti tapahtuman orkesterin, ja musiikki soi lavan alle piilotetuista kaiuttimista kuten ainakin orkesterin soittamana. Monta kertaa päivän aikana kävi mielessä, että ei tällaista satua olekaan...
Tapahtumasta on kirjoitettu paljon harrastajien blogeissa, ja lisää kuvia sekä blogilinkkejä löytyy facebookin ryhmästä Rysän sataman Suvijuhlat. Tunnelmaan pääsee hieman virittäytymään myös yllä olevan videon kautta. Kiitos Jaakolle sen sekä tapahtuman soittolistan tekemisestä. <3
And then a few words in English, too. Thank you, our foreign readers, that you come over and over again to read our stories despite the not-so-friendly welcome - all the texts are always only in Finnish. I'm sorry about that and hope that you can get something out of this with Google Translator or something like that. I promise to try to remember you as well in the future. <3
These photos were taken in a doll's house event "Suvijuhlat" on June 14th in Espoo. There was about 50 of us Finnish miniature enthusiasts gathered together around a huge and wonderful setting made by Erja Helander. A dance pavillion, a harbour with its bays and bars, some beach - all set for us to play, let our dolls turn alive, get to know each other and celebrate. Such a wonderful day we had! The orchestra consisted of our dolls and it played nostalgic Finnish dance music, waltzes and tangos, sounding from real speakers hidden under the scene. The song on the background of the video was the first one to be heard there.
