Tausta

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Mummula odottaa muuttokuormaa


Mummun ja vaarin maallepaon aikana parkettimiehet olivat todenteolla panneet töpinäksi. Varsin valmista oli tullut kaikissa kahden ensimmäisen kerroksen huoneissa, ja listatkin olivat jo suurelta osin paikoillaan, minkä vaari ilolla pani merkille. Työn jälkeenkin saattoi olla tyytyväinen.


Eteisen tapettia säästääkseen vaari oli etukäteen pyytänyt remonttimiehiä jättämään portaan alusen tapetoimatta, sillä hän aikoi nikkaroida eteiseen portaanaluskomeron, ja turhahan komeron seiniin on tapettia hukata.



 


Keittiöön oli saatu jo ensimmäinen osa tilatusta kaapistosta, ja myös kodinkoneet olivat saapuneet. Mummu ihastui heti ensi näkemältä uuteen, moderniin keittiöönsä ja erityisesti sen raikkaan muodikkaaseen kukkatapettiin.



 


Olohuoneen kalanruotokuvioinen parketti oli varmasti vienyt remonttimiehiltä päivän jos toisenkin. Sen nähtyään vaari oli valmis antamaan jo melko ison osan viivästyksestä anteeksi.



 


Kokonaisuudessaan huone näytti oikein mukavan tilavalta ja valoisalta.



 


Ja sitten mentiin ylempään kerrokseen. Kirjaston lattian nähtyään vaari leppyi remonttimiehille lopullisesti.



 


Kun vielä pahimmat tapettisotkut jäivät juuri sopivasti kirjahyllyjen taakse, huone näytti oikein tyylikkäältä.



 


Takaeteisen kautta mummu ja vaari käväisivät vielä tarkistamassa makuuhuoneen tilanteen, vaikkakaan eivät enää epäilleet remonttimiesten luotettavuutta. Ihan siisti pyökkiparkettilattia oli saatu sinnekin aikaiseksi...



 


... ja muutenkin mummu ja vaari uskoivat nukkuvansa tässä huoneessa makoisia unia. Maisemakin miellytti.



 


"Täällähän alkaa näyttää siltä, että tavaroita voisi vähitellen alkaa kantaa sisään, eikö totta Saimaseni?", tuumasi vaari. "Täytyypä pyytää lähipäivinä naapurin riuskaa Toivoa muuttoavuksi."


"Toivoisin kyllä, että ikkunat saataisiin asennettua paikoilleen ensin", huolehti mummu. "Onneksi sentään lähipäiviksi on luvattu kaunista säätä, sillä parkettimme menevät kyllä pilalle jos sattuisi satamaan sisään..."


"No, ehtiihän tuota", rauhoitteli vaari. "Odotellaan rauhassa vain, eihän meillä ole vielä kylpyhuoneessa lattialaattojakaan, kun sille laatoittajalle tuli joku kiireisempi keikka Unkariin asti. Mikä lie mestari sitten onkin - toivottavasti jälki on sen mukaista."


 


* * *


Mitä lattioiden tekoon tulee, Minri on hehkuttanut blogissaan listasaksiaan niin, ettei paljon lisäyksiä tarvita. Vaan sanonpa kuitenkin, että tekemättä olisivat varmasti jääneet nämäkin ilman sellaisia, sen verran monta napsausta parkettien tekoon tarvittiin. Kalanruotoparketti on tehty kahvitikuista, ja niitä kului. Onneksi oli tuhannen kappaleen paketti, mistä valikoida. :) Kirjaston parketti on Päijät-Hämeen nukkekotiharrastajien pöydästä ostettua pähkinäviilua, makuuhuoneen puolestaan pyökkiviilua (ähäkutti, eipäs ollutkaan Biltema-parkettia... ;)). Eteisen ja keittiön lautalattiat ovat tutuksi tullutta ja hyväksi havaittua bambutablettilautaa.


Listasaksien lisäksi minulla oli muutamia muitakin korvaamattomia apuvälineitä parketin teossa. Alustana käytin ohuenohutta vaneria, jonka leikkasin huoneen kokoiseksi, liimailin parketinpalat sille, ja lopuksi hioin, öljysin ja liimasin valmiin lattian paikoilleen taloon. Vaneri oli loistava pohjamateriaali, koska ei vety liimasta, ei veny eikä pauku. Hionnassa puolestaan Black&Deckerin hiomahiiri oli lyömätön - tarpeeksi tehokas nopeuttamaan hommaa järkeviin mittasuhteisiin, toisaalta tarpeeksi tehoton ollakseen repimättä pieniä puupaloja paikoiltaan. Lopullinen viimeistely Liberonin puuöljyllä nosti esiin puun omat kauniit sävyt, ja se oli siinä. :)


Seuraavana siis kohteeksi joutuvat ikkunat, ulkoseinät ja kylppärin lattia, jollei sitten jokin muu inspiraatio iske ensin ja lujempaa. Vinttikerros on vielä kokonaan työmaana, mutta lattioiden teko saa nyt hetkeksi väistyä, sen verran sitä on tullut viime aikoina harrastettua. Rajansa kaikella.


 


I've been spending a lot of my evenings and weekends with parquet floors recently, and now I'm proud to introduce you the results. Grandma and grandpa are planning to move in soon. I do hope they manage to get the windows fixed before it starts to rain on the new floors... ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti