Vihdoinkin kotona

Eräänä alkukesän sunnuntaina viimein ovi kolahti. Martti ryntäsi ensimmäisenä eteiseen, isää oli ollut jo kova ikävä. Pian oli pieni eteinen täynnä väkeä, kun muutkin miehet pääsivät ulko-ovesta sisään tavaroineen. Aikaa oli vierähtänyt niin paljon, että sisään astuivat varsin kesäiset matkalaiset, vaikka lähtiessä oli ollut talvipomppa päällä joka miehellä.

Muun väen mentyä jo olohuoneeseen rapistelemaan tuliaispaketteja kaappasi Toivo Hilma Ilonan syleilyynsä. Olipa kyllä ollutkin vaimoa ikävä, eikä mies ollut muistanutkaan, miten kaunis hän oli.

Hellä hetki keskeytyi kuitenkin jo pian, kun Hilma Ilonaa huudeltiin olohuoneeseen ihastelemaan tuliaiskankaita ja -lankoja. Kelpasihan niitä ihastella, suuren maailman silkkejä. Martti ei ollut nahoissaan pysyä omien tuliaistensa kanssa, niin ihanan pupun hän oli isältä saanut, ja vieläpä karamellejakin!

Aukustillakin oli koko väelle jotain esiteltävää. Hän oli nimittäin Keskisen kaupungissa vietettyjen viikkojen aikana innostunut nuoruuden harrastuksestaan ja ostaa päräyttänyt kitaran. Sitä oli näppäilty iltojen iloksi Toivon huokaillessa koti-ikävää. Vaari oli puolitosissaan tuumannut, että hän kaivaa kotiin päästyään vanhan kaksirivisensä vintiltä, ja sitten pistetään pojat pystyyn bändi. Nimikin sille oli löytynyt kuin itsestään, Kaipuun Kavaljeerit tietenkin, pitkäksi venähtäneen reissun kunniaksi. Toivon nämä suunnitelmat pistivät vähän totiseksi, rumpusettiin kun kaupan apumiehen pitäisi säästää pitkän aikaa, mutta olisihan sellainen kerta kaikkiaan jotakin. Hilma Ilonan tuliaiskaulakoruun vain meni tähänastisista säästöistä jo aika iso osa...

Soittotuokion jälkeen Aukusti lähti omalle asunnolleen purkamaan matkatavaroita ja lepäilemään matkan rasitusten jälkeen. Matkalta hankittu arvotuliainen pääsi kunniapaikalle pesukomuutin päälle.

Mutta mikähän se jäi Laimi Lyydiaa niin mietityttämään...?

* * *

No niin, vihdoin saatiin miehet onnellisesti saateltua kotiin asti. Viivästys johtui niinkin simppelistä asiasta kuin Toivon paidasta. Menin nimittäin kokeilemaan, lähtisikö Jussi-paita pois hänen päältään. Lähtihän se, mutta takaisin pukeminen oli sen verran konstikasta, että en viitsinyt pelkkien kuvien takia sitä pujotella, kun kuitenkin tarkoitus oli tehdä kesäjuhliin hieman kevyempää pukinetta. Tähän paitaan on silputtu meidän poikien täydellisen pikkuruutuinen vauvanpaita - parempi tästä tuli kuin alkuperäinen. ;)

Kiitos vielä kauppakyläläisille ja Annelle ihanasta vierailusta ja upeista tuliaisista, joiden kera miehet kotiin palasivat! Mitähän seuraavaksi tuleman pitää...?

Kesäpäivän yllätys

Mummulassa elettiin odottavissa tunnelmissa. Pitkäksi, kovin pitkäksi oli venähtänyt miesten reissu Sulevin luo Kauppakylään. Reilut pari viikkoa kotoa lähdön jälkeen oli mummulaan tullut ensin sähke, jossa luki: "Viivästys matkassa. Ratatöitä. Olemme kunnossa. Kirje tulossa."

Myöhemmin saapuneessa kirjeessä vaari selosti sitten tarkemmin sitä, että VR oli aloittanut radan kunnostustyöt Keskisen kaupungin ja Joensalon kylän välillä. Tämä oli matkamiehiltämme epäonnekseen jäänyt kokonaan menomatkalla huomaamatta, vaikka olihan siitä tiedotteita ollut rautatieaseman seinällä. Paluumatkalla matkanteko tyssäsi sitten Keskisen kaupunkiin. Olivat miehet miettineet muutakin matkustuskeinoa, mutta kun junaliput oli jo ostettu ja vaarilla sattui olemaan Keskisen kaupungissa serkkupoika, jonka asunnolla miehet saivat majailla tämän lähdettyä jo kesänviettopaikkaansa, niin olivat miehet päättäneet jäädä odottelemaan ratatöiden valmistumista. Ei siinä montaa viikkoa pitäisi mennä. Kyllähän Saima tiesi varmaan osoitteenkin serkkupojan asunnolle, siltä varalta että tarvitsisi tavoitella kirjeitse. Että voikaahan hyvin, ja pian nähdään.

Mikäs Saimalla ja Laimilla oli odotellessa, eipä viivästys heitä haitannut, aikuisia ja meneviä naisia. Aukustillakin oli ihan luotettava mies puotipuksuna kauppaa pitämässä, mutta Hilma Ilonalla ja Martilla alkoi olla jo ikävä Toivoa. No, ei kai siinä enää kauan menisi, kun matkalaiset kotiin saapuisivat...

Eräänä päivänä Saima Sylvia ja Laimi Lyydia olivat lähteneet naapurikylään kauppareissulle, kun ovelle koputettiin. Olga oli yksin kotona ja luuli jo matkamiesten palanneen. Hämmästys oli suuri, kun oven takana olikin kaksi muuttomiestä mukanaan Laimin vanha piano. Kysyivät osoitetta, ja kun eihän Laimilla tällä hetkellä muuta osoitetta ollut kuin siskonsa Saiman vinttikamari, niin jättivät sitten pianon siihen, keskelle eteistä. Ei auttanut, vaikka Olga koetti toppuutella, sen verran koville oli pianon raahaaminen ilmeisesti ottanut.

Ihan kaunisääninen pianohan tämä on, niinkuin muistelinkin, tuumaa Olga. Ja eihän se loppujen lopuksi hänen päänsärkynsä ole, että miten ja mihin tämä piano tästä lopulta päätyy eteistä tukkimasta...

 

* * *

Nukkekotinukkejen suurtapahtumaan, Meripäiville, valmistaudutaan meidänkin mummulassamme. Silläpä Olgakin on saanut vihdoin päälleen jotain asiallisempaa pyjaman tilalle. Mekossa on täyskellohelma ja yläosassa muotolaskokset istuvuutta takaamassa. Kiinnitys takana on yhdellä hakasella ja napilla, eli mekko on siis puettava ja riisuttava. Työläs tuo oli, etenkin kun melkein joka sauma piti ommella kahteen kertaan ennen kuin natsasi kunnolla, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen.

Piano puolestaan on ostettu valmiina, mutta ensi töikseni revin siitä irti koskettimiston kannen ja koskettimet. Niiden fiksaamisen lisäksi piano sai vähän muutakin koristetta pintaansa. Ääriviivatarrat toimivat tässäkin.

Josko sitten jatkaisin matkamiesten parissa, että pääsisivät kotiin hekin ennen lähtöä seuraavalle reissulle...

Reissuun lähdössä

Saivat sitten Vihtori-vaari ja Toivokin uutta lämmintä ylleen. Vaarille tein villakankaasta takin sekä kaivelin hattuhyllyltä karvalakin, kaulahuivin ja hanskat. Toivo saa luvan pärjätä villapaidassaan, lippis päässä. Vaarin jalassa ovat uudet nahkakengät ja Toivo puolestaan sai pohjalaismiehen jatsarisaappaat. Tässä tehdään lähtöä mummulan eteisessä. Toivo taitaa luvata Martille tuliaisia reissulta, ja koirien pitää tietysti olla siellä missä tapahtuu. Aukustilla on uuden takin lisäksi varalta myös sateenvarjo matkassa, vaari tarkistaa että kassissa on kaikki tarpeellinen, ja sitten menoksi.

Tässä matkalaiset taitavat olla jo junaa odottamassa. Kovin on ilme totinen Vihtori-vaarilla, ei sitä sentään joka vuosi reissailla näin pitkää matkaa.

Ja minnekäs miehillä sitten oli matka? No, itäisen Suomen Kauppakylässä asuvalla Aukustin ystävällä Sulevi Karlssonilla oli hiljattain käynyt varsinainen onnenpotku. Tämän ystävä,  rakennusmestari Juvonen, oli nimittäin sattunut perimään vanhan kauppakiinteistön. Sulevi oli aina haaveillut omasta kaupasta, ja vihdoinkin tästä haaveesta oli tulossa totta! Aukusti oli tarjonnut Suleville hieman apuaan tavarantoimittajien valinnassa ja muissa kaupan perustamiseen liittyvissä asioissa, ja vastapalvelukseksi Aukusti ystävineen oli saanut kutsun avajaisjuhlallisuuksiin. Jännittävää, kerta kaikkiaan!

Hieman Saima-mummua ja Hilma Ilonaa kyllä mietitytti matkalaisten puolesta. Kovin on pitkä matka, ja mitenkähän siellä perillä sitten oikein viihdytään, ettei vain liiankin hyvin...

Maailmalle mieli...

Meidän mummulan miesväki suunnittelee matkaa. Siitä lisää tuonnempana, mutta heräsivät sitten tajuamaan, että näille kevätkeleille ei oikein paitahihasillaan auta lähteä. Vaarilla ja Toivolla on sentään lämmintä neuletta, mutta Aukustilla ei sitäkään vähää, joten hän pääsi räätälin jonoon ensimmäisenä.

Tämmöinen takki syntyi ihan oikeasta takkikankaasta. Tämä on jotain mikrokuitua, eli vähän hankalaa työstää, keinokuitua kun on, mutta ei onneksi niin pahaa kuin etukäteen pelkäsin.

Takana on halkio. Selän leikkaus on mielestäni kiva.

Kaava on peräisin kirjasta Sewing dolls' clothes - 27 projects to make in 1:12 scale ja olen käyttänyt sitä ennenkin mm. Dr von Hoepschensteinin takissa. Nyt levensin hieman helmaa, tein sivuun sisäänotot ja suurensin tuota kauluskäännettä. Aukustin piti käydä myös pikalihotuskuurilla että sain takin istumaan kunnolla, mutta melkoinen kukkakeppihän tuo olikin... ;)

Vähän tuli tehtyä liimasuttua ja harakanvarvas-ompeleita, kympin tyttö ei tästä antaisi ihan kymppiä vaan ehkä kasin, mutta menettelee paremman puutteessa. Kyllä tuon kanssa voi maailmalle lähteä.

Takkien lisäksi työn alle pitäisi ottaa myös kenkiä - vaarilla on jalassaan tohvelit ja Toivolla villasukat...

Itse tehtyä

Keuruun Miniklubissa oli viime viikollla aiheena nojatuoli. Aika hyvä tuolin malli löytyi Vivienne Boultonin kirjasta ja tein siitä mallikappaleen etukäteen. Kangasvalinta oli kuitenkin väärä (viskoosia), joten siitä tuolista ei kannata puhua sen enempää. En laittanut edes jalkoja paikoilleen. Ensi kerralla aion valita kunnon puuvilla- tai huonekalukankaan. Tuoli ei oikein vakuuttanut muitakaan, joten päädyimme toiseen malliin.

Olen tehnyt Riikamaria Paakkunaisen mallin mukaisia 1950-luvun nojatuoleja aikaisemminkin. Olen tehnyt näitä tuoleja Riikan ohjauksessa pari kappaletta koossa 1:18, mutta sen viimeisimmänkin tekemisestä on jo aikaa. Nyt tein mallikappaleen kotona yksin mittakaavassa 1:12 ja hyvistä ohjeista huolimatta piti vähän miettiä. :) Tykkään mallista ja siitä, että tarvikkeet ovat kohtalaisen helposti saatavilla. Joka kodista löytyy tuolin runkoon tarvittavat kaksi talouspaperirullaa (koko 1:12) tai kaksi vessapaperirullaa (koko 1:18) ja pari puista pyykkipoikaa, joista tulee jalat.

Valitsin nojatuoliini kaksipuoleista kangasta. Pohjapalan ja jalkojen asettelu oli välillä varsinaista tuskartelua, mutta niin vain syntyi tuoli illan aikana. Ei ihan priimaa, mutta menettelee. Ennen kaikkea tiedän nyt mitä pitää ensi kerralla tehdä toisin.

Viime lauantaina olimme sitten Nukkekotiyhdistyksen vuosikokouksessa Jyväskylässä. Kokouksen yhteydessä oli myös minimarkkinat ja työpajoja. Osallistuimme hopeapajaan ja tein hopeavadin Vladimirille. Vladimir on venäläinen emigrantti, joka muutti meille joulukuussa. Hopeavadin tekeminen oli tosi mukavaa eikä ihan mahdottoman vaikeaa. Monenlaisia työkaluja ja monta mielenkiintoista työvaihetta tarvittiin ennen kuin vati oli valmis. Pohjassa on hopeinen jalusta, joten vati pysyy tukevasti pystyssä. Alapuoli on mattapintainen.
 

 

Tässä kuva myös Ainon vadista: 

Olen aika innostunut siitä, että Vladimir on kokoa 1:12, koska isompia tavaroita on paljon helpompaa löytää kuin 1:18-kokoisia. Vladimir on jonkinlainen muusikko, joten hankin hänelle käyrätorven minimarkkinoilta FinnAimon pöydästä. Mummulan väen kanssa ovat suunnitelleet soittavansa kesätapahtumassa, joten Vlaimirin on alettava vähitellen jo harjoitella - ainakin jos ei ole ennen käyrätorvea soittanut.

Kati Kainulaisen keramiikka on aivan vastustamattoman ihanaa, joten ostin myös takanreunuksen (näköjään Vladimirille tulee kirjastoon myös takka), taulunkehykset ja punaisen tarjottimen. Takanreunuksen takana näkyy myös huonekalukangas, jonka ostin Jyväskylän Nukkisystävien pöydästä nojatuoleja varten.

Samoihin aikoihin kuin Vladimir muutti meille, muutti Ainon luokse  tämä nuori neito nimeltään Olga. Opiskelijaneito Olgalla näyttää olevan aika mukavaa istuskella uudessa nojatuolissa soittelemassa kitaraa yöpuvussaan, tossuissaan ja villatakissaan.  Olgalla on tuolin käsinojalla Nukkekotiyhdistyksen huopa, pöydällä  Leea Lehelmän hapankorppupaketti ja Kati Kainulaisen tekemät iso teemuki ja punainen sydänvati. Reppu löytyi Nukkis-Ystävien pöydästä ja kitara FinnAimolta. 

Leivontaa eli uusia kokeiluja

Minun on jo pitkään tehnyt mieli tehdä lusikkaleipiä nukkekotiin, mikäs sen paremmin mummulan juhliin sopisi. Nyt sitten pääsin pitkästä aikaa (siis todella) Miniklubiin viime viikonloppuna, ja lusikka oli tietenkin mukana. :) Mirelin marenkimuottia piti myös kokeilla, ja siitä syntyi idea pavlovaan. Kerhossa sain tehtyä lähinnä keksipohjat, kotona sitten lastenhoidon lomassa väsäsin kakut ja keksit loppuun.

Lusikkaleipien hillona on ikkunakalvoväriä, jota sain kaksi pullonpohjallista Pohjalaisen Tarjalta - kiitos! Hyvin toimi, ja mikä parasta, sen saa kuorittua helposti kuivuttuaan pois keksien pinnalta. Ei siis haittaa jos vähän sotkee. :) Sokerina toimii semmoinen joku askartelujauhe, jota löysin laatikkoni pohjalta. On aikanaan joskus 90-luvun lopulla maksanut 28 markkaa. ;)

Pavlovan päälle laitoin valmiita mansikkasiivuja ja tuommoisia läpinäkyviä reiättömiä mikrohelmiä, Tiimarin poistotuote jostain vuosien takaa. Niiden kaveriksi askartelin vadelmia: dippasin cocktailtikun pään ensin Tacky Waxiin, sitten liimaan ja sitten mikrohelmipussiin. Annettiin kuivua ja lopuksi päälle ikkunakalvoväriä. Ihan kivoja tuli, ja hauskinta on, että niissä on tietty se kolokin keskellä niinkuin oikeissa. ;) Harmi vain, ettei se kuvassa oikein näy. Kakun sisus on herkullista muovikorkkia + saumauslaastia akryylimaalilla sävytettynä ja liimalla sitkistettynä, päällä sitten ne marengit. Pavlovan lautanen on muuten metallinappi - niissä on monesti tosi hyviä lautasia, tarpeeksi ohuita ja ihan oikean muotoisia.

Kirsikat on kans tehty ikkunakalvovärillä, niissä sisuksena siemenhelmi.

Namnam. :)

Puikot ne kilkkaa...

Taas on blogissa ollut hiljaista, vaikka minirintamalla ei. Minulla on sekä tietokone että kameran muistikortti tupaten täynnä, ja niinpä kuvaaminen, kuvien siirtäminen koneelle ja edelleen blogiin käy himpuran hitaasti, mikä taas ei kahden pikkulapsen taloudessa ole oikein kätevää. Noh, tämä päivä menikin sitten tässä, mutta olisi sen hullumminkin voinut viettää. :)

On tullut siis neulottua. Sain vihdoin valmiiksi pari vuotta suunnitteilla olleen slipoverin Susannan Fred-eiku-Georgelle, ja neulaisin sitten vauhtiin päästyäni tuommoiset tossutkin. Ne on tehty neliömäisiä aina oikein -paloja eri suuntiin yhdistelemällä, tosin neuloin palat heti suoraan yhteen koska tässä mittakaavassa yhteen ompeleminen nyt vain on kökköä...

Olga Anastasiakin on saanut jotain ylleen. Hanna antoi minulle superihanan ylläri-joulukalenterin, josta kuoriutuivat mm. nuo pyjamanhousut. Kiitos vielä tuhannesti, pelastit joulukuuni. <3 Pelkissä housuissa ei kuitenkaan oikein voinut vieraisilla kekkuloida, joten tein kaveriksi aluspaidan, joka on ohutta silkkiä, 2 millin silkkinauhaa reunoissa ja käsin kasaan ommeltu. Erityisen ylpeä olen siitä, että tässä on nappi selässä, joten saa riisuttuakin. :) Silti Olgalla oli aika alaston olo, enkä yhtään ihmettele, joten puikoille pääsi seuraavaksi Olgan villatakki. Se on käsinvärjättyä Manos del Uruguayn Lace-lankaa, joka on silkkiä, alpakkaa ja mohairia, ja on juuri niin ihanaa kuin kuvitella saattaa. Sekin oli kiva, että puikot olivat 1,5 mm paksut, joten takki syntyi ihan hujauksessa, vaikka tulikin tavoilleni uskollisena tehtyä noin kahteen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen eikä enää tarvinnut purkaa. :) Tossut tein samalla palatekniikalla tuommoisesta myöskin Hannalta ostamastani langasta, jossa on tuntumasta päätellen ehkä ainakin silkkiä. Lanka toimisi ehkä paremmin sileässä neuleessa, nuo näyttävät nyt melko muhkuraisilta, mutta tulipahan tehtyä...

Pistetäänpä vielä kuva Laimi Lyydiasta, jolle kaivoin kätköistäni kauan sitten tehdyn kettupuuhkan. Ihan täydellinen hänelle, vaikka itse sanonkin. Laimi vaati saada myös tuon Maritta Raikamaan tekemän laukun, kun sen Nukkekotikirppiksellä näki, ja sopii kieltämättä hänelle hyvin.

Tällaista menoa tällä hetkellä mummulassa. Vaari tekee kalasoppaa ja ulkomaalainen vieras katselee sivusta. Olga, lahjakas musiikinopiskelija, puolestaan treenaa sellonsoittoa vinttikamarissa. Sello on peräisin Norjasta Ringven musiikkimuseosta, ja on ostettu sieltä leirikoulumatkalla vuonna 1992. Rakas muisto siis. Oikeasti se on viulu, mutta leukatuki on irrotettava ja näppärä isäni teki siihen sellon piikin.

Ai että, on tämä ministely sitten mukavaa. :) Laimille on työn alla seuraava juttu, pitäähän käsille ja päällekin olla lämmintä kettupuuhkan kaveriksi, ja jos jotain takkiakin saisi aikaan (mielessä vissiin ainakin neljä eri suunnitelmaa) ja ei kai se Olga voi aina yökkäreissä hillua ja ja ja... ;)