Vihdoinkin kotona

Eräänä alkukesän sunnuntaina viimein ovi kolahti. Martti ryntäsi ensimmäisenä eteiseen, isää oli ollut jo kova ikävä. Pian oli pieni eteinen täynnä väkeä, kun muutkin miehet pääsivät ulko-ovesta sisään tavaroineen. Aikaa oli vierähtänyt niin paljon, että sisään astuivat varsin kesäiset matkalaiset, vaikka lähtiessä oli ollut talvipomppa päällä joka miehellä.

Muun väen mentyä jo olohuoneeseen rapistelemaan tuliaispaketteja kaappasi Toivo Hilma Ilonan syleilyynsä. Olipa kyllä ollutkin vaimoa ikävä, eikä mies ollut muistanutkaan, miten kaunis hän oli.

Hellä hetki keskeytyi kuitenkin jo pian, kun Hilma Ilonaa huudeltiin olohuoneeseen ihastelemaan tuliaiskankaita ja -lankoja. Kelpasihan niitä ihastella, suuren maailman silkkejä. Martti ei ollut nahoissaan pysyä omien tuliaistensa kanssa, niin ihanan pupun hän oli isältä saanut, ja vieläpä karamellejakin!

Aukustillakin oli koko väelle jotain esiteltävää. Hän oli nimittäin Keskisen kaupungissa vietettyjen viikkojen aikana innostunut nuoruuden harrastuksestaan ja ostaa päräyttänyt kitaran. Sitä oli näppäilty iltojen iloksi Toivon huokaillessa koti-ikävää. Vaari oli puolitosissaan tuumannut, että hän kaivaa kotiin päästyään vanhan kaksirivisensä vintiltä, ja sitten pistetään pojat pystyyn bändi. Nimikin sille oli löytynyt kuin itsestään, Kaipuun Kavaljeerit tietenkin, pitkäksi venähtäneen reissun kunniaksi. Toivon nämä suunnitelmat pistivät vähän totiseksi, rumpusettiin kun kaupan apumiehen pitäisi säästää pitkän aikaa, mutta olisihan sellainen kerta kaikkiaan jotakin. Hilma Ilonan tuliaiskaulakoruun vain meni tähänastisista säästöistä jo aika iso osa...

Soittotuokion jälkeen Aukusti lähti omalle asunnolleen purkamaan matkatavaroita ja lepäilemään matkan rasitusten jälkeen. Matkalta hankittu arvotuliainen pääsi kunniapaikalle pesukomuutin päälle.

Mutta mikähän se jäi Laimi Lyydiaa niin mietityttämään...?

* * *

No niin, vihdoin saatiin miehet onnellisesti saateltua kotiin asti. Viivästys johtui niinkin simppelistä asiasta kuin Toivon paidasta. Menin nimittäin kokeilemaan, lähtisikö Jussi-paita pois hänen päältään. Lähtihän se, mutta takaisin pukeminen oli sen verran konstikasta, että en viitsinyt pelkkien kuvien takia sitä pujotella, kun kuitenkin tarkoitus oli tehdä kesäjuhliin hieman kevyempää pukinetta. Tähän paitaan on silputtu meidän poikien täydellisen pikkuruutuinen vauvanpaita - parempi tästä tuli kuin alkuperäinen. ;)

Kiitos vielä kauppakyläläisille ja Annelle ihanasta vierailusta ja upeista tuliaisista, joiden kera miehet kotiin palasivat! Mitähän seuraavaksi tuleman pitää...?