Tausta

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Lahjoja ja löytöjä, osa 2


Joskus tulee yllätetyksi ihan oikeasti! En jää sanattomaksi kovin helposti, mutta eräänä keväisenä aamuna kävi niin. Työkaverini Sari pisti heti aamusta käteeni pienen paketin ja sanoi saatteeksi, että "tässä on siihen sun projektiin vähän pientä"...


No, PIENTÄHÄN siellä olikin ;) Sari on mahdottoman taitava ja innokas näpertelijä ja huolimatta siitä, että hän kunnostaa juuri hankittua omakotitaloaan, hän oli iltojensa iloksi virkannut meille kaksi hartiahuivia, kolme tyynyä ja peiton isöäidin neliöistä, pannulaput, patakintaan ja säilytyspussin. Pakettia avatessa tuli kyllä kyyneleet silmiin - kaikkien satojen hommiensa ohessa hän oli ajatellut minua ja näprännyt tämän mahtavan yllätyspaketin! Kiitos, Sari!



 


Yllätykset sen kuin jatkuivat. Työkaverini Sinikka kertoi löytäneensä matkaltaan minulle sopivan tuliaisen, silitysraudan mummulaan. Se sijoitetaan mummulan ompelupisteeseen kustavilaiseen kamariin. Kiitos, Sinikka!



 


Kuvan juustohöylä on ostettu Nukkekoti ja Lelusta. Sieltä hankittiin myös kesäisiä tarvikkeita marjastukseen ja puutarhanhoitoon. Näistä riittää Aukustin kauppaankin myytävää.



 


Huutokaupasta hankin uuden Lundby-kokoisen ruokailuryhmän tulevaa projektia silmällä pitäen.



 


There are quite a few things we've got and bought during this spring. The crotcheted items in the first picture are made by my friend Sari and they were a fantastic surprise. Thank you so much! The iron is a gift from another friend, Sinikka. The cheese cutter and the other stuff in the next picture are bought from Nukkekoti ja Lelu, and the dining table and chairs are bought from an internet auction - I'm planning to place them in the old Lundby.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti