Tausta

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Osuuskaupan avajaiset


Nyt ovat tavarantoimittajat vihdoin ryhtyneet ahkeriksi ja Aukusti on saanut tilaamansa tavarat. Ymmärtäähän sen, että vie aikaa kun tavarat oli toimitettava 1950-luvulta asti. Aikakoneen, siis skannerin ja kuvankäsittelyohjelman, avulla homma kuitenkin onnistui.


Suuren kimpun ruusuja ojennamme Työväen Arkistolle, josta saimme paljon apua etsiessämme  osuuskauppakuvia ja kuvia n. 50-60 vuoden takaisista tuotepakkauksista. Näiden kuvien pohjalta Aino on muokannut suurimman osan Aukustin kaupassa myytävistä tuotepakkauksista. Oikeat 50-luvun mainokset saatiin Työväen Arkistosta.


Kaiken kaikkiaan tässä on vierähtänyt ilta jos toinenkin tietokoneella istuessa, pakkauksia taitellessa ja liimaillessa ja muuta myytävää valmistaessa, mutta nyt alkaa näyttää siltä kuin ennen vanhaan sekatavarakaupoissa kuuluukin: kaikkea löytyy lautasista leivinjauheeseen ja hevosenkengistä hamekankaaseen! Kaupan vasemmalla seinustalla on rautaosasto, perällä ruokaosasto ja oikealla seinustalla tekstiilejä, kenkiä, astiat, pesuaineet sekä lyhyttavara.



 


Astia- ja kangastoimittajilta on jo saatu kaikki tilatut tavarat, samoin maitohinkit ja pesusoikko ovat löytäneet paikkansa, mutta alahyllyltä puuttuvat vielä kenkälaatikot, alusvaatteet sekä Aino- ja Reino-tohvelit. Tekstiiliosastollakaan ei vielä ole nappeja ja ompelulankoja vaikka kankaita ja neulelankoja jo onkin.



 


Kosmetiikkaa kaupassamme edustavat Puz-käsienpuhdistusvoide, Tokalon-kasvovoide ja Havin munasaippua, kölninvettä odotellaan vielä. Tekstiilihuolto puolestaan sujuu Suno-pesuaineella ja kengät kiillottuvat Kas Kas -kenkävoiteella ja -saapasrasvalla.



 


Lihatoimittajalla on ollut toistaiseksi tavarasta pulaa, eikä Aukusti vielä ole saanut tilaamaansa lihatukkiakaan. Vihannes- ja leipäpuoli sen sijaan on jo jokseenkin kunnossa.



 


Kaupan peräseinän hyllyistä löytyvät jauhot, riisit, sokerit, suolat ja muut, kassakoneen yläpuolella olevalla lasihyllyllä puolestaan on makeaa mahan täydeltä.



 


Pullokorit ja jauhosäkit säilytetään lattialla. Avoimen kauraryynisäkin teimme pellavaisesta kanavakankaasta, joka kovetettiin Stiffy-kankaankovetusaineella, täytettiin hiekalla ja päälle levitettiin lese-liimaseosta.



 


Rautaosastolle on tilattu niin hevosenkenkiä ja riimuja, köyttä, saappaita ja työkaluja kuin lypsyämpäreitä, kukkaruukkuja ja siemeniäkin. Lokerikosta Aukusti myy naulat, ruuvit ja mutterit, ja löytyypä parista laatikosta kumilenkkejäkin.



 


Tarpeeseen tulee myös DDT-tuholaismyrkky Täystuho, 50-luvulla kun kotosalla vilisee vielä monenlaista ötökkää. Niin Täystuho- kuin Kas Kas -purkitkin ovat vanhoja sopivan värisiä bakeliittiprikkoja, joihin liimasimme etiketit. Jälleen kerran voi vain todeta, että mitäpä meidän isältä ei löytyisi...



 


Kaikki täällä ei toki ole omaa tuotantoa - olemme saaneet ja ostaneet ihania tavaroita niin monelta taholta, että kaikkia on mahdoton tässä mainita. Kiitos siis teillekin kyläkaupan rakennusavusta!


Aukusti's shop is going to open tomorrow - welcome to the 50's!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti