Laittelin tänä vuonna joulua mummulaankin, mutta kuvien blogiin laittaminen jäi muilta kiireiltä ennen joulua. Nyt joulun jälkimainingeissa ehtii paljon paremmin. Tässäpä siis pieni kurkistus mummulan jouluvalmisteluihin. Kuusi on tuotu sisään ja talo muutenkin koristeltu. Leipojat ovat vielä täydessä työn touhussa.
Mummulan olohuoneessa miehet rupattelevat ja Martti-poika leikkii koirien kanssa.
Saara Vallinevan tekemät herkulliset marmeladit houkuttelevat Nalle-koiraa...
Kuusen ihanat pitsiset lumitähdet olen saanut kolme vuotta sitten joulukalenterivaihdossa Sirkalta.
Samoin valkoinen amaryllis on Sirkan käsialaa ja niin aidon näköinen, että ihan ihkaoikea myyräkin erehtyi haukkaamaan sipulista. :D Uudet lasiset kynttilänjalat ostin Mrs Wholta Suuressa Snadissa.
Vaari työpöytää koristaa perinteinen paperista leikattu tonttuporukka.
Tämä suloinen enkeli-joulutervehdys tuli pohjoisen kaimaltani Ainolta. Tuhannet kiitokset!
Mummulan keittiössä mummulla ja Hilma Ilonalla on leipomuspuuha kesken.
Ihana pullanleipomissetti on Jatta Toropaisen taitavista käsistä. Ihan tulee vesi kielelle...
Mummu lienee poikennut jonnekin piparinleipomispuuhiltaan ja on tulossa jatkamaan työtä.
Herkkua on siinä monenlaista... Pullapoika tuli Sirkalta joulukalenterista, hellalla olevat pullat on Jatta taituroinut ja piparit ovat ihan omia tuotoksia.
Tausta
torstai 26. joulukuuta 2013
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Neljäs adventti
Joulukalenteri loppumetreillä ja enää pari yötä jouluun... Toiseksi viimeiseen pakettiinsa Maria oli käärinyt keväisiä lintuharrastajan välineitä: kiikarit, lintukirjoja ja linnunpöntön.
Lotan paketista sain somat vihreät ballerinatossut.
Sirkka puolestaan oli näpertänyt kauniin tarjottimen ja sille herkkuja.
Minä pistin tytöille tähän pakettiin vanhat kirjapainon kirjasinlokerikot eli kastit. Nukkekotiharrastajalle tällainen toimii erinomaisena aarteiden säilytyspaikkana. Seuraavaksi olisi siis haasteena väsätä lokeroihin miniatyyrejä koossa 1:144. ;)
Oijoi, on tämä vaan aina yhtä ihanaa. Enää yhdet paketit ja sitten pitää odottaa taas ensi vuoteen...

sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Kolmas adventti
Kolmannen adventin paketit avasin kaikki tänä aamuna kerralla. Marian paketista paljastui upeaa Luis Vuittonia nukkekotiin, klipsukiinnitteinen pikkulaukku sekä vähän reilumman kokoinen olkalaukku vaikka reissuun lähtöä varten.
Sirkka oli laittanut pakettiin ihanan chilikasvin. Tämä kuuluu ilman muuta noitarouvani keittiöön sitten joskus kun hänellä sellainen on (ja hän itse on olemassa). Luulen, että Herra Mäyrä saa pitää kasvista huolen siihen saakka, hänessä kun on tuota viherpeukalon vikaa.
Minä neuloskelin tänäkin vuonna jotain, tällä kertaa lapaset. Marialle lähtivät (tietysti) vihreät ja Sirkalle vaaleat. Lotalle olen neulonut lapaset ekassa joulukalenterivaihdossamme joskus kauan sitten (2009, eikö?). Nyt sain jostain päähänpiston neuloa toiseksi pariksi vaaleanpunaiset, lasten kokoiset sydänlapaset. Toivottavasti niille löytyy sopiva paikka jostain.
Laitanpa tähän vielä kuvan saamastani ideasta. Mummulassa kun ei ole lainkaan uunia tai takkaa, alakerrassa saunalla ja Aukustilla vain, ja vanerinen puunkantoteline on sinne turhan moderni. Aikani harmittelin, Marialta viime luukusta saamani teline kun olisi ollut tyyliltään niin sopiva mummulaan, kunnes keksin. Tadaa - aivan loistava myös lehtitelineeksi!

Lotta oli taituroinut pakettiin suloisen timanttirannerenkaan rasiassaan. Tämä päätynee Luis Vuittonien kanssa hienon leidin pukeutumishuoneeseen sitten joskus, jos mummu enää malttaa siitä luopua.
Minä neuloskelin tänäkin vuonna jotain, tällä kertaa lapaset. Marialle lähtivät (tietysti) vihreät ja Sirkalle vaaleat. Lotalle olen neulonut lapaset ekassa joulukalenterivaihdossamme joskus kauan sitten (2009, eikö?). Nyt sain jostain päähänpiston neuloa toiseksi pariksi vaaleanpunaiset, lasten kokoiset sydänlapaset. Toivottavasti niille löytyy sopiva paikka jostain.
Laitanpa tähän vielä kuvan saamastani ideasta. Mummulassa kun ei ole lainkaan uunia tai takkaa, alakerrassa saunalla ja Aukustilla vain, ja vanerinen puunkantoteline on sinne turhan moderni. Aikani harmittelin, Marialta viime luukusta saamani teline kun olisi ollut tyyliltään niin sopiva mummulaan, kunnes keksin. Tadaa - aivan loistava myös lehtitelineeksi!
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Toinen adventti
Avasin kolme seuraavaa joulukalenteripakettia vähän ripotellen: ensimmäisen torstai-iltana työviikon päätteeksi, toisen perjantaina palkinnoksi viikonlopun reissupakkaamisista ja viimeisen tänään reissusta palattua. Ihania olivat kaikki, kerta kaikkiaan!
Sirkalta sain pikkuisen pullapojan pellillä. Herkullinen, myös mummulaan kyläilemään tulleen Martin mielestä. :)
Lotta oli askarrellut suloisen, perinteisen joulukoristeen silkkipaperista ja mustasta pahvista. Tulee ihan omat kouluajat mieleen. Se sopii todella kauniisti mummun ja vaarin ikkunalaudalle.
Maria oli taivutellut pakettiin vanerisen puunkantotelineen. Upeaa designia nukkekotiin!
Minä pistin pakettiin pikkuisia mehitähtiä, jotka istutin tammenterhoruukkuihin. Koristehiekka on peräisin Euroopan ehkä pohjoisimmalta, pikkuiselta hiekkarannalta Gamvikin kylästä Slettnes fyr -majakan vierestä, ja on ulkonäöstään päätellen jauhautunut lähes täysin simpukankuorista.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
1. adventti ja joulukuu!
Ihana joulukuu alkoi! Meillä on jo monena vuonna ollut Lotan ja Sirkan kanssa joulukalenterivaihto, johon viime vuonna saimme mukaan myös Marian. Tänä vuonna kaikilla oli niin paljon kiireitä, että etukäteen vähän kauhistutti kuinka ehdimme näpertää minijuttujakin, mutta kukaan ei halunnut jäädä ilman tätä ihanaa aamujen piristäjää, joten helpotimme urakkaa hieman sopimalla, että avaamme paketteja aina adventtiaamuina ja jouluaattona, eli jokainen teki toisille kolmelle kullekin viisi pakettia. Tänään saikin sitten ensimmäisen adventin kunniaksi avata kerralla kolme pakettia!
Marian paketista paljastui kuusi upeaa silkkihuivia. Minulla on suunnitelmissa tehdä jossain vaiheessa pienoishuoneeksi "hienon leidin pukeutumisnurkkaus", eli tässäpä on leidille muun muassa Burberryä ja Luis Vuittonia melkoinen kokoelma. :)
Sirkalta sain valkoiseen kahvilaan kauniin sisustustaulun, mikäpä tämän paremmin sopisikaan räntäiseen joulukuun alkuun...
Lisäksi Sirkan paketista paljastui soma tikkaripurkki, joka löysi heti paikkansa Aukustin kaupan tiskiltä. :)
Minä paketoin tytöille jokaiselle pienen laukun. Lotalle lähti hopeinen krokotiilinnahkainen, Sirkalle kultainen iltalaukku ja Marialle retrokuosinen vihreä, joka on muuten tehty ystäväni mummolan vintiltä löytyneestä aidosta 60-luvun tapetista. Mallina käytin Nukkekotiyhdistyksen kotiseminaarissa viime toukokuussa tekemääni Kelly-laukkua, jonka kaava sekä krokotiilinnahkapaperi ovat peräisin Elinalta (se alkuperäinen laukku odottaa yhä viimeistelyä... ;) ).
lauantai 21. syyskuuta 2013
Sisäänkäynti mummulaan
Jahas, taas muutama kuva mummulasta. Nyt pääsette kurkistamaan siihen kaikista keskeneräisimpään juttuun, nimittäin ulkopuoleen. Etuseinä on sahattu ja ikkuna-aukot siihen leikattu, mutta siihen vaiheeseen se on jäänyt. Aiemmin ajattelin, että tekisimme koko etuseinän lasista. Sitten alkoivat valaistut ikkunat oikean talon tapaan houkutella, mutta nyt vähän taas arvuuttelen, että niinkö vaiko näinkö. Noh, jossain vaiheessa tämäkin asia ratkeaa - jos ei muuten, niin sitten teen varalle kaksi erilaista etuseinää. :)
Alimmassa kerroksessa sijaitsevat Aukustin hellahuone, kauppa sekä varasto ja sauna kolmeen erilliseen puulaatikkoon rakennettuina. Näille laatikoille isä rakensi kehikon eli kivijalan, jonka viertä noustaan siis portaita itse mummulaan. Kuistilta ja portaista puuttuvat vielä kaiteet ja kivijalka on päällystämättä, muita pienempiä juttuja edes luettelematta. Kivijalkaan haluaisin punagraniittilaatan, kun vain keksisin, miten sen toteutan aikaa säästäen ja laadusta tinkimättä. Onneksi sentään kuistilla on jo vähän kalusteita. :)
Eteisessä ei ole kovinkaan paljon tapahtunut. Oven pieleen olen hankkinut Mirkalta ihanan hirvitaulun ja ilmapuntarin, lisäksi vaarilla on nyt Christian Lundqvistin tekemä tuoli johon istahtaa kenkien pukemista varten. Ja niin - siivouskomerossa on uutena Erjan tekemä pölyhuiska ja nukkekotikirppikseltä hommattu ihana harja, olisikohan ollut Ninni Kontion tekemä? Toinen ihanuus komeilee sitten tuossa oven pielessä kuistilla. Mattoakin tuli kesäksi vähän vaihdettua, mutta vihreä sopii tuonne kuitenkin paremmin.

tiistai 10. syyskuuta 2013
Keittiössä
Mummulan keittiössä alkaa olla aika täyttä, mutta jotain uutta olen vuoden mittaan värkkäillyt sinnekin. Tärkein on tiskipöydän yläpuolella oleva hylly, jonka laatikoihin voi säilöä yhtä sun toista pikkusälää. Mausteet sijoitettiin ylähyllylle, vaaka, lävikkö ja keittokirja tuolle alemmalle. Hanan uusin samalla kertaa, tämä on edelleen melkoisen krouvia tekoa mutta tällaisena siitä tykkään. Ja mikä pikkumiehen mielestä selvästi hienointa, vääntimet pyörivät ihan oikeasti. ;)
Uusia astioita ja muita keittiöihanuuksia ei voi olla ostamatta, ovat ne vaan niin ihania, joten tuolla on taas yksi jos toinenkin löytö muun muassa nukkekotikirppikseltä. Kahvimylly seinällä on Marian taitavista käsistä joulukalenterilahjana, ihana leikkuulauta puolestaan Sirkalta samaten joulukalenterista. Supersuloinen ruokailuvälineiden valutusteline löytyi Mirkan messupöydästä samoin kuin lävikkökin. Vaaka on Jutan eli Mrs Who:n tekosia. Wendelin-kalenteri keittiön seinällä on omaa tekoa ja nukkekotimaailmaan kätevästi "eiminkäänvuoden" elikkä vuosiluku on kuvankäsittelyllä pois pyyhitty. Eipä tarvitse vuosittain olla vaihtamassa seinäkalenteria ja kuukausikin osuu oikeaan ainakin 1/12 vuodesta. ;)

perjantai 30. elokuuta 2013
Vintillä eli ullakolla
Samalla kun vinttikamariin vedettiin sähköt, värkkäsin lamput myös muihin ullakkokerroksen huoneisiin, eli vaarin verstaalle ja pimiöön sekä vinttiin. Verstaalle sijoittuneita huonekaluja tuunailin vähän lähinnä hiekkapaperilla ja maalinroiskeilla, etteivät näyttäisi turhan siisteiltä. Pimiön kaapisto on vanhaa Lundbytä, ja se humpsahti tuonne varsin mukavasti mittakaavaerosta huolimatta. Alakaapin sokkelina tosin on muutama Biltema-lankku, mutta tarkoitus olikin, että tämä näyttäisi vanhasta keittiöstä puretulta kaapistolta, joka on otettu uusiokäyttöön, joten mikäs sen paremmin tyyliin sopisi. Viemäröintejäkään ei näin ollen tietenkään ole, mutta vesivahingoista huolestuneille kerrottakoon että alakaapissa on lavuaarin poistoaukon alla ämpäri. ;)
Pimiössä on jo muutamia valokuvia ja kehitettyjä filmejä kuivumassa, vaikka aika paljon oleellista rekvisiittaa vielä puuttuukin. Jostain pitäisi kehitellä esimerkiksi vanhanaikainen valokuvansuurennuskone sopivassa mittakaavassa. Filmin leikkelin aviomiehen kätköistään kaivamasta krominauhallisesta c-kasetista. Näköjään kaikkea kannattaa säilyttää, vaikka onhan se tiedetty ennenkin (ja asian kanssa jokaisessa muutossa tuskailtu). Huomatkaa myös painot filminauhojen päissä, etteivät vedä kippuraan, sekä oikeasti jousitetut, avautuvat pyykkipojat. Salosen Mirkalle kiitos veistotyöstä, lisäsin itse vain jouset ja pääsin paljon aiempaa vähemmällä. :)
Vinttiin on haalittu sekä aarteita, jotka odottavat paikkaansa tulevaisuuden projekteissa, että poistoon menneitä harjoituskappaleita. Sula sekamelska siis, niinkuin vintin kuuluukin. Lasikuvullinen valaisin on samaa mallia kuin saunalla ja varastossa, ja tehty Avent-tuttipullon silikonisesta tuttiosasta sekä Fimosta. Lamppu on samanlainen hehkulamppu kuin myös verstaan suutarinvalaisimessa (varjostin sinappituubin suuosasta ja Ikean joulupallon kannasta, itse palloistahan ovat syntyneet keittiön ja kylppärin seinän pallovalaisimet), seinän haitarivalaisimessa (puutikkua ja kuulakärkikynän kärkiosa) ja pimiön punaisessa lampussa. Lamput olivat löytöjä Cir-Kit -nettikaupasta ja olivat kyllä mahdottoman käteviä tällaisten valaisinten teossa, joissa hehkulamppuosa jää näkyville.Valkoiset johdotkin sai kätevästi permanenttitussilla vaihtamaan väriä.
Aikaisempia kuvia vinttikerroksesta voi taas kurkkia täällä.

lauantai 17. elokuuta 2013
Aarrekätkön uumenista...
Jokainen vähän pidempään nukkekotipuuhia harrastanut lienee tehnyt saman, harmittavan havainnon: kaikkia ihanuuksia ei kerta kaikkiaan saa mahtumaan samaan aikaan näkyville nukkekotiin. Eihän nyt nukkekodissakaan voi olla yhtä aikaa joulu ja pääsiäinen, eivätkä keittiön pöydät ja tasot riitä kaikkien leipomusten tekoon samanaikaisesti. Hankin joskus Huuto.netistä tällaisen vanhan kirjapainon kirjasinlokerikon eli kastin sillä ajatuksella, että saisin edes hieman isomman osan kokoelmasta näkösälle ihasteltavaksi. Se on haeskellut sopivaa paikkaa täällä asunnossamme kunnes keksin, että keittiöönhän se tietenkin kuuluu, suurin osa varastossa olevista aarteistakin kun on erilaisia miniherkkuja ja -astioita.
Paljonkin enemmän tähän mahtuisi eivätkä varastotkaan tainneet vähentyä edes puoleen, mutta väljä asettelu nostaa yksittäisiä esineitä paremmin esiin. Kasti ruuvattiin suoraan seinään kiinni, ettei se heiluisi ohi kulkiessa, ja pikkutavarat on kiinnitetty hyllyille Tacky Waxilla. Hyvin tuntuvat pysyvän, pikkumieskin on jättänyt ne rauhaan kun ei oikein tuonne asti taida (onneksi) nähdä. Tästä näitä on myös helppo nostella tarvittaessa nukkekotiin, viimeksi toissapäivänä vaari ja Toivo lainasivat paria mansikkaviineriä kahvin kyytipojaksi. :)

perjantai 16. elokuuta 2013
Vinttikamarin hämärissä
Vinttikamarimme sijaitsee mummulan vinttikerroksessa oikeanpuolimmaisena. Ideointi lähti kustavilaisista huonekaluista, jotka meillä on kotona oikean 1:1-mummulan perintönä, ja siksi huone on saanut kustavilaisen kamarin nimen, vaikkei tuo tyyli niin kovin kustavilainen oikeasti ehkä olekaan. Muinoin tämä huone toimi lastenhuoneena, nyt se on käytössä enimmäkseen mummun ommellessa tai vieraita varten. Toki vanhat lelut ovat edelleen tallessa vanhassa sinisessä lastenhuoneen hyllyssä, ja pikku Martin mielestä huone onkin varsinainen aarreaitta.
Kustavilaiseen kamariin samoin kuin koko vinttikerrokseen isä veti sähköt viime keväänä. Tuossa yhteydessä minulla oli varsinainen lamppusavotta, sillä uusia valaisimia tarvittiin yhteen jos toiseenkin huoneeseen. Tämän huoneen kattovalaisin syntyi poimunauhasta, kahdesta läpinäkyvästä muovirenkaasta, maitolasimaisesta muovikalvosta ja ääriviivatarrasta, jotka kaikki löytyivät ehtymättömistä varastoistani pienen penkaisun tuloksena. Takaseinän lipaston päällä olevaan Wooperin pöytälamppuun teimme uuden varjostimen, sängyn yläpuolella oleva lampetti ja ompelupöydän valaisin ovat ostotavaraa.
Täälläkin on taas niin paljon uutta kivaa, niin saatua, ostettua kuin itse tehtyäkin, että kuvat puhukoon jälleen puolestaan. Tarkentaviin kysymyksiin vastaan mielelläni kommenttiosiossa. :)
Aikaisempia vinttikamarikuvia voi kurkkia taas Picasasta alkaen vaikkapa tästä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)