Jahas, taas muutama kuva mummulasta. Nyt pääsette kurkistamaan siihen kaikista keskeneräisimpään juttuun, nimittäin ulkopuoleen. Etuseinä on sahattu ja ikkuna-aukot siihen leikattu, mutta siihen vaiheeseen se on jäänyt. Aiemmin ajattelin, että tekisimme koko etuseinän lasista. Sitten alkoivat valaistut ikkunat oikean talon tapaan houkutella, mutta nyt vähän taas arvuuttelen, että niinkö vaiko näinkö. Noh, jossain vaiheessa tämäkin asia ratkeaa - jos ei muuten, niin sitten teen varalle kaksi erilaista etuseinää. :)
Alimmassa kerroksessa sijaitsevat Aukustin hellahuone, kauppa sekä varasto ja sauna kolmeen erilliseen puulaatikkoon rakennettuina. Näille laatikoille isä rakensi kehikon eli kivijalan, jonka viertä noustaan siis portaita itse mummulaan. Kuistilta ja portaista puuttuvat vielä kaiteet ja kivijalka on päällystämättä, muita pienempiä juttuja edes luettelematta. Kivijalkaan haluaisin punagraniittilaatan, kun vain keksisin, miten sen toteutan aikaa säästäen ja laadusta tinkimättä. Onneksi sentään kuistilla on jo vähän kalusteita. :)
Eteisessä ei ole kovinkaan paljon tapahtunut. Oven pieleen olen hankkinut Mirkalta ihanan hirvitaulun ja ilmapuntarin, lisäksi vaarilla on nyt Christian Lundqvistin tekemä tuoli johon istahtaa kenkien pukemista varten. Ja niin - siivouskomerossa on uutena Erjan tekemä pölyhuiska ja nukkekotikirppikseltä hommattu ihana harja, olisikohan ollut Ninni Kontion tekemä? Toinen ihanuus komeilee sitten tuossa oven pielessä kuistilla. Mattoakin tuli kesäksi vähän vaihdettua, mutta vihreä sopii tuonne kuitenkin paremmin.
Viihtyisä talo, tuonne muuttaisin heti sitten kun sinne ei enää tuule sisään ;-)
VastaaPoistaNiin, kun tuolla on noin ihanasti noita valojakin, niin voisi kyllä olla kivan näköistä ihan talon ulkokuori ikkunoineen, niin kuin tuumasti - toisaalta, näin kyllä näkyy enemmä kerralla.... ehkä se kaksi vaihtoehtoa on sittenkin paras. Nuo portaat mummulaa onkin kiva idea.
VastaaPoistaTodella hieno kokonaisuus ja miten paljon kaikkia ihania yksityskohtia. Hanskat pöydällä :)
VastaaPoistaOi miten kutsuva portaikko ja tuo ovi niin kaunis. Kertakaikkiaan upea kokonaisuus. Mitä luulet, olisiko semmoista punagraniitin näköistä kontaktimuovia, jonka liimaisit pahville ja leikkelisit laatoiksi?
VastaaPoistaTunnelmallinen tuo otsikkokuvakin.
Kiitos vinkistä, ei ollut tullut tuo kontaktimuovi edes mieleen. :) Lähinnä olen nyt etsiskellyt kiviefektimaalia, mutta kun niissä ei ole toistaiseksi tullut vastaan punaruskeaa. Ajattelin kokeilla, josko valkoisen mustapilkullisen päälle voisi vielä laittaa jonkin petsilakan... saas nähdä mikä sotku tulee. ;)
PoistaTuo teidän eteinen on kyllä yks ihanimmista huoneista koko mummulassa! Kuisti on houkuttelevan näköinen myös.
VastaaPoistaMäkin tykkään kovasti tästä eteisestä. Oikeastaan en tiedä, mikä on mun suosikkihuone - se vaihtelee. Eteinen ja keittiö on ainakin kärkisijoilla, samoin verstas. :)
PoistaAivan mahtavan upea talo kaikkinen ihanine yksityiskohtineen.
VastaaPoistaMistä toi kamera on tehty/ostettu?
Sellaiselle olisi paikka meilläkin ;)
Löysin Dolls House Heaven -nimisestä nettikaupasta, mutta siellä ei nyt näytä olevan niitä tällä hetkellä. Kannattaa joskus käydä kurkkaamassa. :)
PoistaVoi tätä yksityiskohtien määrää ja ihanuutta!
VastaaPoistaI love the bench! And thermometer on the front wall! And so many of your details! :)
VastaaPoistaPodobają mi się detale i szczegółołowość z jaką robisz wnętrza :)
Kaikki näyttä todella hienolta!
VastaaPoista