Tausta

perjantai 16. elokuuta 2013

Vinttikamarin hämärissä

Vinttikamarimme sijaitsee mummulan vinttikerroksessa oikeanpuolimmaisena. Ideointi lähti kustavilaisista huonekaluista, jotka meillä on kotona oikean 1:1-mummulan perintönä, ja siksi huone on saanut kustavilaisen kamarin nimen, vaikkei tuo tyyli niin kovin kustavilainen oikeasti ehkä olekaan. Muinoin tämä huone toimi lastenhuoneena, nyt se on käytössä enimmäkseen mummun ommellessa tai vieraita varten. Toki vanhat lelut ovat edelleen tallessa vanhassa sinisessä lastenhuoneen hyllyssä, ja pikku Martin mielestä huone onkin varsinainen aarreaitta.

Kustavilaiseen kamariin samoin kuin koko vinttikerrokseen isä veti sähköt viime keväänä. Tuossa yhteydessä minulla oli varsinainen lamppusavotta, sillä uusia valaisimia tarvittiin yhteen jos toiseenkin huoneeseen. Tämän huoneen kattovalaisin syntyi poimunauhasta, kahdesta läpinäkyvästä muovirenkaasta, maitolasimaisesta muovikalvosta ja ääriviivatarrasta, jotka kaikki löytyivät ehtymättömistä varastoistani pienen penkaisun tuloksena. Takaseinän lipaston päällä olevaan Wooperin pöytälamppuun teimme uuden varjostimen, sängyn yläpuolella oleva lampetti ja ompelupöydän valaisin ovat ostotavaraa.

Täälläkin on taas niin paljon uutta kivaa, niin saatua, ostettua kuin itse tehtyäkin, että kuvat puhukoon jälleen puolestaan. Tarkentaviin kysymyksiin vastaan mielelläni kommenttiosiossa. :)








Aikaisempia vinttikamarikuvia voi kurkkia taas Picasasta alkaen vaikkapa tästä.

5 kommenttia:

  1. Ihanan runsas vinttikamari - herättää uteliaisuuden penkoa joka nurkka ja kolo, jotta saisi hipelöidä kaikkia vanhoja tavaroita :)

    VastaaPoista
  2. Kiva vinttikamari! Taas tulee lapsuus mieleen, kun saimme kesällä nukkua mummolan vinttikamarissa ja sadepäivinä etsittiin aarteita vintiltä.

    VastaaPoista
  3. Suloinen kamari, viehättävä ja aitotunnelmainen. Kuvasarjakin on söpö ja just niin tosi - ensin ilmestyy houkuttelevaan vinttikamariin lelulaatikolle Martti, sitten vaivihkaa paikalle saapuu myös mummo "ompelemaan", ehkä pitämään poikaa silmällä :)

    VastaaPoista
  4. Näinpä. Tosin Martti on kyllä tuommoiseksi pojannaskaliksi aika pitkän aikaa samassa kohtaa aloillaan... ;)

    VastaaPoista