Tausta

lauantai 27. marraskuuta 2010

Synttärisankarin onnen päivä

Minä juhlin synttäreitäni tänään kymmenen naisen synttäriswappiporukkamme viimeisenä, parahiksi ennen joulukalenteriaikaa. Ja vielä olivat ihanat ja taitavat swappilaisemme jaksaneet syys- ja joulunaluskiireistään huolimatta kääriä viimeisiinkin paketteihin mitä suloisimpia synttäriyllätyksiä. Enpä muista että näin lahjakasta ja ihastuksen huokaisuja täynnä olevaa syntymäpäivää olisin ainakaan aikuisiällä koskaan viettänyt! Täällä pohjoisen kaamoksen keskellä kuvaaminen asetti omat haasteensa, mutta toivottavasti saatte kuvista edes kalpean aavistuksen näistä ihanuuksista - tässä ne ovat synttärienviettojärjestyksessä. :)

Mirja Happy Little Muffinista oli käärinyt pakettiin lautasellisen kurpitsoja, kauniin lummemaljan ja mainion pöllökannun sekä laittanut niiden matkaan aivan hykerryttävän kortin. Olen vähitellen alkanut mielessäni suunnitella listan jatkoksi myös jonkinlaista pientä noidan tai velhon asumusta, ja tuo pöllökannu viimeistään vahvisti sen suunnitelman - sehän on ilmiselvä noidan teekannu. :) Herra Mäyrä puolestaan teki jo varauksen lumpeisiin. Kiitos Mirja!



Virpi Kurjenpolvesta heitti minulle haasteen. Sain ihanan Nicola Mascall -kitin kerrassaan kauniin sävyisine lankoineen tuolinpäällistä varten, tai voi tuosta varmaan tyynynkin tehdä halutessaan. Kangas on 40-countista eli tiheää kuin mikä, mutta varsinaisen haasteen tuottaa kyllä se, että ruutupiirros oli jäänyt jonnekin matkalle, joten ainoa osviitta työn tekemiseen on tuo pieni värikuva. Vaan eiköhän se piirroskin jostain löydy, ja sitten tämä onkin jo huomattavasti helpompi ja varsin mieluisa tehtävä. :) Kiitos Virpi!



Lotte osui lahjallaan suoraan ihastushermoon! Hän muisti takuulla taannoiset kumisaapassuunnitelmani, joita minikerhossa mietiskelin, nyt nimittäin putkahtivat paketista ulos aivan täydelliset Kontio-saappaat heijastinnauhoineen päivineen. Kyllä minua hihitytti! :D Kaverina niillä oli nilkkurit, joista vaari ilahtui kovin, polkkakarkkeja mummulan jouluun sekä tauluksikin sopiva jouluinen kortti. Kiitos Lotte!



Marian paketista kuorin älyttömän kauniin vihreäsävyisen tilkkupeiton sekä syklaamin ja pelargonian. Pelakuuta postipoika oli hieman pahoinpidellyt niin että ruukku oli rikkoontunut, mistä heti alkoikin mielikuvitukseni vilistää: ilmiselvästi Herra Mäyrälle on nyt sattunut ruukunvaihtopuuhissa vahinko, vai onko Piki ehkä kivunnut ikkunalaudalle mummulassa...? Tapaturmat ovat välillä oikein onnekkaita, sillä kuka nyt ruukkua raaskisi vapaaehtoisesti rikkoa, vaikka usein pieni särö tekee kokonaisuudesta huomattavasti mielenkiintoisemman :) Tosin kaikki palaset ovat kyllä tallessa, joten eipä tuon korjaaminenkaan iso homma ole. Kiitokset Marialle!



Marjatan talon Sirkalta sain myös syntymäpäiväkukkasia, nimittäin ihanan ison krysanteemin, jonka luulen mummun nappaavan kuistin komistukseksi jahka kuisti joskus valmistuu - huolehtikoon Herra Mäyrä siitä siihen saakka. Lisäksi paketissa oli lautasellinen Finlandia-marmelaadikuulia sopivasti jouluksi. Paketin sulkija oli niin kaunis rautatammen kuvineen, että luulen mummun saavan siitä joko taulun tai pannunalusen. Kiitos Sirkka!



Äiti-Maija oli etukäteen kysäissyt synttärilahjatoivettani, ja toiveen mukainen pieni ja ruma mattohan sieltä paketista kuoriutui, juuri sopiva räsy Dr von Hoepschensteinin sekaisen ja ahtaan työhuoneen lattialle. Luulen että tuohon vielä loiskahtaa vähän erilaisia liemiäkin... :D Lisäksi äiti oli muistanut Herra Mäyrän pikku ystäviä raparperinlehdelle tehdyllä vesialtaalla. Perässä kuuluu kuulemma vielä minipuuhiin sopivia työkaluja, niitä ei koskaan olekaan liikaa. :) Kiitos äitiliinille!



Marjan paketista löytyi vaikka mitä ihanuuksia: punasävyisiä kankaita ja mosaiikkipaloja, Reutterin kaunis teesetti, punottu kori, saha ja aivan oikean näköisiä leipäviipaleita, jotka asettelin kuvaan Wooperin vadille. Kiitos Marja - kauniita ja inspiroivia juttuja kaikki!



Heleenan paketissa oli myöskin onnittelukukkasia, nimittäin kaunis kukkaköynnös sekä suloinen ruusutaulu. Herra Mäyrän puutarhalla pidetään köynnöksestä hyvää huolta, ja taululle löytynee paikka mummulan vinttikamarista. Lisäksi paketin avattuani pöydältä löytyi pikkuistakin pikkuisempi kukkakortti, sekin lienee Heleenalta? Lämpimät kiitokset!



Helin paketista avasin kauniin ja todella huolellista työtä olevan valkoisen lipaston, jonka laatikosta löytyi myös pari pientä kangasruusua, sekä ihanan pikkuisen Lontoon matkaoppaan. Lipastolle löytyy varmasti paikka mummulasta, ja mummun ja vaarin luettavaksi päätyy matkaopaskin. Kiitos Heli!



Vuosi on ollut tapahtumarikas kaikille meille swappilaisille, niin hyvässä kuin valitettavasti joidenkin osalta myös synkässä mielessä. Sen muistaen arvostan näitä lahjoja vielä aivan erityisesti: näitä on tehty ja paketoitu syntymän ja kuoleman, muuttojen ja arjen puristuksen keskellä, silti saajaa ajatellen. Kiitokset vielä kaikille swappilaisille yhdessä ja erikseen - kyllä näitä synttäreitä kannatti odottaa!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Terveisiä New Yorkista

Kävimme miehen kanssa lomalla rapakon takana Las Vegasissa ja New Yorkissa. Ensimmäisestä kaupungista ei ainakaan internet löytänyt yhtään mielenkiintoista minikauppaa, eikä niitä sattunut kaupungilla kulkiessakaan vastaan, päin vastoin - kaikki oli niin suurta, niin suurta. Seuraavasta kaupungista luulin löytyvän enemmänkin vaihtoehtoja, mutta itse asiassa sielläkään ei miniatyyreillä juhlittu. New Yorkin osavaltiossa kyllä kauppoja näytti netin mukaan olevan vaikka kuinka, mutta Manhattanilta löysimme etsintöjen jälkeenkin vain yhden varteenotettavan miniatyyripuodin, Tiny Doll House -nimisen kaupan osoitteesta 314 East 78th St (near 2nd Ave).

Onneksi enempiä ostospaikkoja ei sitten tarvittukaan, sillä sieltäkin olisi löytynyt enemmän mielenkiintoisia tuliaisia kuin lompakon nyörit antoivat myöten. Hintataso oli onneksi suomalaiseen makuun ihan kohtuullinen - parilla dollarillakin sai jo jotain, alle kymmenellä vaikka mitä, ja käsityönä tehdyt jututkaan eivät olleet mahdottoman hintaisia, ainakaan kaikki, vaikka toki tuonne olisi tuhansiakin saanut upotettua jos sellaisia summia olisi ollut tuhlattavaksi.

Mukaan lähti yhtä sun toista tarpeellista rekvisiittaa mummulaan: sateenvarjoa, silitysrautaa, työkaluja, saipa Martti leikittäväkseen uuden autonkin.



Joulukattaukseen ostin uudet ruokailuvälineet, koko sarjan tietysti. Suloinen madeirapullo oli pakko saada, vaikkei se oikein mummulaan sovikaan - paikka löytyy varmasti jostain.



Herra Mäyrän puutarhaan löytyi kaksi uutta asukasta: söpö sammakko lammen rantakivelle sekä suloistakin suloisempi siili omenapuun juurelle asustamaan.



Dr Hoepschenstein puolestaan sai lemmikin, joka näyttää olevan kovin kiinnostunut tohtorin tutkimuskohteesta... ;)



Jos joku on menossa New Yorkiin visiitille tai pidemmäksikin aikaa, niin kannattaa poiketa!

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Nyt on synttärisankarina Heli

Vuosi alkaa olla lopuillaan  ja synttäreiden juhlijoista toiseksi viimeinen; Heli, juhlii nyt. Suomalaisuusteema mielessäni minä lähetin sinikirjavan maton ja sinivalkoiset verhot. Aino kääri pakettiin siniset, sydänkuvioiset lapaset, punotun korin ja mattopiiskan, sekä pitsiä.




Iso sylillinen onnentoivotuksia Helille!