Sirkka oli laittanut pakettiin ihanan chilikasvin. Tämä kuuluu ilman muuta noitarouvani keittiöön sitten joskus kun hänellä sellainen on (ja hän itse on olemassa). Luulen, että Herra Mäyrä saa pitää kasvista huolen siihen saakka, hänessä kun on tuota viherpeukalon vikaa.
Lotta oli taituroinut pakettiin suloisen timanttirannerenkaan rasiassaan. Tämä päätynee Luis Vuittonien kanssa hienon leidin pukeutumishuoneeseen sitten joskus, jos mummu enää malttaa siitä luopua.
Minä neuloskelin tänäkin vuonna jotain, tällä kertaa lapaset. Marialle lähtivät (tietysti) vihreät ja Sirkalle vaaleat. Lotalle olen neulonut lapaset ekassa joulukalenterivaihdossamme joskus kauan sitten (2009, eikö?). Nyt sain jostain päähänpiston neuloa toiseksi pariksi vaaleanpunaiset, lasten kokoiset sydänlapaset. Toivottavasti niille löytyy sopiva paikka jostain.
Laitanpa tähän vielä kuvan saamastani ideasta. Mummulassa kun ei ole lainkaan uunia tai takkaa, alakerrassa saunalla ja Aukustilla vain, ja vanerinen puunkantoteline on sinne turhan moderni. Aikani harmittelin, Marialta viime luukusta saamani teline kun olisi ollut tyyliltään niin sopiva mummulaan, kunnes keksin. Tadaa - aivan loistava myös lehtitelineeksi!
Ihania yllätyksiä paljastunut sinun joulukalenteriluukuistasi.
VastaaPoistaUpeat luukut täällä. Meillä on tuo "lehtiteloine" 1:1 koossa ja todella, pidän siinä lehtiä ;)
VastaaPoistaKiitos suloisista lapasista! Onhan mulla toisessa talossani kaksikin tyttölasta, joten täällä jo tapellaan, kuka nuo saa :)
VastaaPoistaHyvin sopii tuo Kanto myös lehtitelineeksi! mainio idea!
Kiitos Ihanista lapasista! Edelleenkin jaksan ihailla sun sormien näppäryyttä pienten puikkojen kanssa!
VastaaPoista