Tausta

torstai 4. helmikuuta 2016

Ja nyt pesulle...

Sain vihdoin Olgan ja Alexin kylpyhuoneenkin valmiiksi. Tämä meinasi olla tikkuinen projekti. Mulla oli nimittäin visio siitä että kylpyamme pitää olla, mutta aiempi amme ei mahtunut kuin poikittain tuohon etualalle, ja muiden kalusteiden sijoittelu oli silloin käytännössä mahdotonta. Pitkään niitä tuli pyöriteltyä ja asiaa ihmeteltyä. Onneksi sitten Anita postasi blogiinsa Rauhan kylpyhuoneen teosta. Mikä tuuri minulla kävikään: Anitalla oli vielä tuommoisia ammeaihioita jäljellä ja hän avuliaana ihmisenä kiikutti ne eilen meille kotiovelle asti! Eihän siinä sitten enää kauaa nokka tuhissut. Ammeen reunuksen tein vanhasta muovimaton palasta, lienee aitoa 60-lukua, ja eilen illalla olivat kaikki kalusteet liimattuna paikoilleen ja pikkusälä kiinni Tacky Waxilla. Pyyhkeet enää puuttuvat.



Hana on valmis mini. Suihkun letku on tehty katkenneesta kitaran kielestä, suihkukahva puutikusta ja litteästä puuhelmestä. Suihkun seinätelineessä on mm. paksua rautalankaa, sekalaisia kolmion mallisia muoviosia, Ibumaxin läpipainopakkausta, lego-ukkelin käsi ja hamahelmi. Tulpan tein ihmeellisestä pienestä kumipyörylästä, joita on tullut joskus pistettyä talteen - yhtään en muista miksi silloin tuommoista kumiliuskaa nahkarei'ittäjällä rei'itin, mutta tarpeeseen tulivat nekin roskat. :D



Vessan patterilla roikkuvat pitsiset pikkuhousut.



Vessanpönttö on jo vähän ruosteisesta vedestä värjäytynyt. Hanaa ja lavuaaria käsittelin vähän myös pinttyneempään suuntaan.



Peilihyllyltä löytyy yhtä sun toista tarpeellista. 



Tää vessa on kyllä jollain lailla tosi nostalgisen oloinen. Tuommoinen amme oli mun ekassa opiskelijakämpässä '56 rakennetussa kerrostalossa, lattia oli keltaista laattaa. Tekisi mieli kokeilla vielä semmoista rautalankakorikärryä, tiedätte varmaan ne joissa on kolme koria päällekkäin. Olis just tuommoisen epäkäytännöllisen opiskelijavessan kaluste, siihen mahtuisi sitten meikkipussit ja varavessapaperirullat, joille ei nyt oo mitään paikkaa. Visio toteutuksestakin on jo, saa nähdä riittääkö aika...

11 kommenttia:

  1. Kiva kokonaisuus ja realistinen pattereilla roikkuvineen pikkuhousuineen:)

    VastaaPoista
  2. Just sopiva oli amme! Ihana tuo ammeen reunus. Kokonaisuus on ihan just mun värejä ja kivoja pikku juttuja.

    VastaaPoista
  3. Lego ukon käsi.... ihan parasta :D

    VastaaPoista
  4. Olet kyllä keksinyt mahottoman hienosti osia hanoihin ym. Ihan on meidän ensimmäisen vuokra-asuntomme kylppärin oloinen.

    VastaaPoista
  5. Hieno ja värikäs. Jos mulla ei olisi jo suihkuseinää valmiina, niin kaappaisin tuosta suihkuverhon idean. Mutta patteri pitää muistaa tehdä.

    VastaaPoista
  6. Mä olen aivan tyrmistynyt, miten kekseliäitä ideoita. Kylpyhuone on kertakaikkiaan upea. Kiinnostaisi kovasti tietää, mistä vessanpytty ja lavuaari on hankittu. Haaveilen sellaisista myös Estellan taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pytty ja lavuaari teetettiin kerrostaloasuntoja varten, ovat Jutta Lindblomin ("lindblomska" tai Mrs Who hänen taiteilijanimiään) suunnittelemat.

      Poista
  7. Hieno kokonaisuus :) Kovin nostalgisia muistoja nousee täälläkin mieleen.

    VastaaPoista
  8. Kylpyhuone on upean nostalginen! Hienoja juttuja olet keksinyt ja kehitellyt.

    VastaaPoista