Tausta

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Täältä tullaan, Tampere! Osa 2.

Yltiöpäisenä tein näyttelyyn rintamamiestalon lisäksi kaksion Vladimirille ihan niin kuin ei yksi homma olisi riittänyt. Vladimirin kaksio oli levyinä joululomaan asti. Joululoma rakentaminen alkoi oviaukkojen leikkaamisella katto- ja lattiapalaan. Mittailin huonekaluilla huoneiden koot ja väliseinien paikat.


Ajattelin olla fiksu ja laittaa kaikki pinnat valmiiksi ennen kaksion kasaamista. Liimasin tapetit ja lattiapinnoitteet (paperia) paikoilleen hieman laimennetulla EriKeeperillä. Muuten hyvä, muttei tullut hyvä. Levyjen pinnat ovat niin sileitä ja liukkaita, että olisi pitänyt laittaa kerralla jollain muulla kuin laimennetulla  EriKeeperillä tai laimentamattomalla yleisliimalla. Kumpikaan näistä ei pitänyt vaan papereita piti liimata moneen kertaan.

Tässä lattia ja sen erilaiset pinnat ensimmäisen liimauksen jälkeen.
Vladimirin huoneistoon hankin paljon valmista. Ruokapöydän tuolit ova muuten hyvät, mutta väri oli väärä. Tuolien muodonmuutos valkoisista musteensinisiksi onnistui täydellisesti silkkivärillä. Tuolien alla on matto, jonka mukaan väri valikoitui sekä näihin että malakiitin vihreään minikeittiöön.

Muutin kaksion huonejärjestystä perinteisestä niin, että keittiön paikalla on työhuone ja olohuoneen nurkassa on minikeittiö. Minikeittiölläkin saa kokatuksi riittävästi.

Vladimir muutti Tampereelle kuukaudeksi. Hän sai seurakseen Aukustin. Aukustin koira Nalle oli piiloutunut vaatekaappiin ja salamatkusti Vladimirin muuttokuormassa isäntänsä luo.
 Blinejä riittäisi isommallekin porukalle.

Herrat nauttivat blinejä, mätiä, smetanaa ja suolakurkkuja punasipulin kera. Juomana on valkoviiniä ja samovaarissa haudutettua teetä. Teehen laitetaan vadelmahilloa. 
Vladimirin mielestä vain samovaarilla tehty tee on oikeaa teetä. Uusi samovaari on kyllä tosi hieno!
Mummu, vaari ja Laimi Lyydia ovat tänään ruokailemassa ravintola Padassa, mihin Aukusti ja Vladimirkin suuntaavat askeleensa illan mittaan. Vladimir on Padan vakioasiakas, joten ruokalista löytyy sohvapöydältä.
Makuuhuoneen sängyllä odottavat vaihtovaatteet ja viulu.



Nukkekotiyhdistyksen näyttelyssä Verkarannassa on kuukauden ajan 21.2.- 19.3. kolme kerrostalollista kaksioita ja yksiöitä ja yli kolmekymmentä rintamamiestaloa sekä paljon muuta nähtävää. Siellä riittää tutkittavaa useammaksikin käyntikerraksi. 

Edit:  Makuuhuoneen "meripihkavalaisin" ei näy aikaisemmissa kuvissa. Niinpä näppäsin siitä kuvan näyttelyn avajaispäivänä.

13 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma tässä talossa. Todella hienoa työtä:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä jotkut saavat aikaan vaikka mitä lyhyessä ajassa! Nyt Vladimirin kelpaa, kun on samovaarit ja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samovaari on Ainon tekemä ja se on kyllä yksi ihanimpia juttuja tässä asunnossa! <3

      Poista
  3. Maltan tuskin odottaa, että näen kaiken. Valdimirin "luukku" on hieno!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunista ja tunnelmallista on Vladimirilla.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! :) Vladimir pitää koristeellisesta ja dramaattisesta sisustustyylistä ja se on ollut minulle aika vieras, mutta nautin kovasti kun saan kehitellä hänelle kaikenlaista uutta.

    VastaaPoista
  6. Tää on kyllä niin hieno tää Vladimirin kämppä. Ja tuo Suvijuhlien juliste seinällä on piste i:n päälle. Jatkumoa ja rinnakkaistodellisuutta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja olipa hyvä että älyttiin tuo silkkiväri ennen kuin ehdin repiä istuinpehmusteet irti. Tosi hyvät tuli!

      Poista
  7. Minäkin olen tuoleihin tosi tyytyväinen. Hyvä että tuli silkkiväri mieleen! Tuolien tuunaaminen oli yhtäkkiä miettien ainoa asia, joka meni heti ihan putkeen! Ainakin kymmenen vuotta käyttämättä olleet silkkivärit löytyivät minuutissa, musteensininen oli priimakunnossa vaikka moni muu väri oli kuivunut, väri levisi hienosti reunoja myöten ja tasaisesti ja sama sininen sävy löytyy matosta. :)

    VastaaPoista
  8. Aino, iso kiitos myös samovaarista joka on Vladimirin ja minun suurimpia aarteita! <3

    VastaaPoista
  9. Kyllä te Aino ja Maija olette taitavia. Pitää mennä hetimiten torstaina, viikon ainoana vapaapäivänä näyttelyyn. Oma talo Aurinkoinen nököttää vielä laatikossaan, täältä saa ainakin inspiraatiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meistä on ihan huippuhauskaa keksiä millaisia tyyppejä meidän asukkaat ovat ja mitä heille tapahtuu. Joskus tapahtumat tulevat sattumalta ihan kuin oikeassa elämässä. Yksityiskohdat syntyvät sitten tapahtumien mukaan.

      Esimerkiksi en tiennyt vielä kaksiota tehdessäni mitä Vladimir tekisi asunnossaan vai olisiko kenties "saunassa". Kun sitten koesisustimme asuntoa nelivuotiaan kanssa, hän oli kovin huolestunut siitä, että Vladimirilla on surullinen elämä kun asuu yksin. Hänen ratkaisunsa asiaan oli se, että Aukusti tulee Vladimirille kyläilemään ja syömään. Niinpä he nyt syövät blinejä kuukauden ajan. :)

      Poista