Tausta

torstai 26. joulukuuta 2013

Jouluvalmisteluja mummulassa

Laittelin tänä vuonna joulua mummulaankin, mutta kuvien blogiin laittaminen jäi muilta kiireiltä ennen joulua. Nyt joulun jälkimainingeissa ehtii paljon paremmin. Tässäpä siis pieni kurkistus mummulan jouluvalmisteluihin. Kuusi on tuotu sisään ja talo muutenkin koristeltu. Leipojat ovat vielä täydessä työn touhussa.

Mummulan olohuoneessa miehet rupattelevat ja Martti-poika leikkii koirien kanssa.



Saara Vallinevan tekemät herkulliset marmeladit houkuttelevat Nalle-koiraa...



Kuusen ihanat pitsiset lumitähdet olen saanut kolme vuotta sitten joulukalenterivaihdossa Sirkalta. 



Samoin valkoinen amaryllis on Sirkan käsialaa ja niin aidon näköinen, että ihan ihkaoikea myyräkin erehtyi haukkaamaan sipulista. :D Uudet lasiset kynttilänjalat ostin Mrs Wholta Suuressa Snadissa. 



Vaari työpöytää koristaa perinteinen paperista leikattu tonttuporukka. 



Tämä suloinen enkeli-joulutervehdys tuli pohjoisen kaimaltani Ainolta. Tuhannet kiitokset!



Mummulan keittiössä mummulla ja Hilma Ilonalla on leipomuspuuha kesken. 



Ihana pullanleipomissetti on Jatta Toropaisen taitavista käsistä. Ihan tulee vesi kielelle...



Mummu lienee poikennut jonnekin piparinleipomispuuhiltaan ja on tulossa jatkamaan työtä.



Herkkua on siinä monenlaista... Pullapoika tuli Sirkalta joulukalenterista, hellalla olevat pullat on Jatta taituroinut ja piparit ovat ihan omia tuotoksia. 

12 kommenttia:

  1. Siis täällä on ihan JUST sen näköistä kuin mummulassa. Ihanaa!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka nostalgista ja edelleen vain ihmettelen tämän koko homman tekemistä ja ideoimista. Näppärät näpit. Hyvää Uutta Vuotta minimaailmaan.

    VastaaPoista
  3. Löysin blogisi ensi kerran tänään ja mikä ihana aikamatka lapsuuteni mummuloihin samalla aukesikaan. Kuinka monta esinettä ja huonekalua oli just (eikä melkein) sieltä vuosien takaa... Hieno talo ja tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pistäydyit, Nina, ja kiitos kun jätit ilahduttavan kommentin. Tulehan toistekin. :) Ja kiitos myös teille aiemmin kommentoineille "vakivierailijoille"! :)

      Poista
  4. Kiitos joulukalenterivaihdosta <3 Hyvää Uutta Vuotta!!

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavasti upeita yksityiskohtia ja hienoa joulutunnelmaa!

    VastaaPoista
  6. Beautiful Christmas decorations :) Everything looks so great! :)

    VastaaPoista
  7. Ihana tunnelma mummulassa. Toivottelen Hyvää Uutta Vuotta! Ja toivottavasti saisin sen sinun posliinilaatan polttoon ensi vuonna kun se on viläkin odottamassa polttoonmenoa niin kuin muutkin minun laatat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta vuotta sinnekin! Toivotaan, että mä puolestani saisin ensi vuoden aikana käytyä siellä sen hakemassa. :)

      Poista
  8. Hyvää ja toiveikasta vuotta 2014!

    VastaaPoista
  9. Love the sweetness along with the holiday baking!
    Mini smiles, Conny

    VastaaPoista