Vietimme lauantaita Nukkekotiyhdistyksen seminaarissa Kauniaisissa. Olipa hauska päästä pitkästä aikaa yhdessä näpertelemään ja oppimaan uusia niksejä nukkispuuhasteluihin. Äiti osallistui viilutyöskentelypajaan ja teki Riikamarian kanssa pari kirjaa, joista ei nyt ole kuvia. Tässä muutama kuva minun jutuistani.
Katin ihania kukkia ei voi vastustaa. Tällä kertaa kasvattelin Herra Mäyrän lammen rannalle kurjenmiekkoja, jotka tässä töröttävät Carol Mannin ihanassa vaasissa toistaiseksi ilman lehtiä.
Toisen puolen päivästä vietin Loten saapikaspajassa, mutta koska meillä on tehty saappaita jo kerhossa, minä tein Loten ihanien pikkukenkien inspiroimana omat versioni Loten loistavilla kaavoilla. Lienevät mummun tanssikengät nuoruudesta. ;) Tykkään näistä tosi paljon, onnistuivat yli odotusteni.
Väliajoilla syntyi pääsiäisteemaan sopien rairuoholautanen tipuineen ja pääsiäismunineen sekä yksi koristeltu ja toinen koristelematon pajunoksa.
Tänään jatkoimme äidin kanssa vauhtiin päästyämme lamppujen kimpussa. Tässäpä kuva parista valmistuneesta, joissa onnistuimme aika mukavasti tavoittamaan haluamamme vanhan ajan tunnelman. Nämä päätynevät jälleen mummulaan isä-sähkömiehen käsien kautta. Vielä ei sähköjä ole mutta aika hauskasti salama heijastui tuosta kattolampusta. :)
Some new minis we've made during the weekend.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti