Tausta

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Uusi projekti...

Jotkut entiset projektit ovat edelleen aloittamista vaille valmiita ja loputkin vahvasti keskeneräisiä, mutta minkäs teet kun uusia ideoita pulppuaa mieleen ja suorastaan vaatii toteuttamista. Projekti alkoi tällä kertaa Kalma-Kallella eli tuttavallisemmin Rento-Reinolla, joka nyt on saanut uuden asuinsijan.



Onnistuin nimittäin huutamaan huutonetistä vanhan kellon, josta tulee jatkossa hullun tiedemiehen työhuone (tuo kuivakampi kaveri on jatkossa enemmänkin statisti). Kellopuoli tässä sopivasti ei toimi ja taas kaunisääninen lyöntipuoli toimii, joten kellon tuhoamisesta ei tule huono omatunto, kun tilalle saa hauskan soittopelin ja persoonallisen pienoishuoneen. Siippakin innostui projektista, otti ja purki kellotaulun pois, ja nyt se siirtää koneistoa kellon sisällä sopivampiin asemiin sillä välin kun minä bloggaan ja fiilistelen sohvalla, miten hieno tästä tuleekaan... yhteistyö on voimaa. ;D


sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Viikonlopun minituotantoa


Vietimme lauantaita Nukkekotiyhdistyksen seminaarissa Kauniaisissa. Olipa hauska päästä pitkästä aikaa yhdessä näpertelemään ja oppimaan uusia niksejä nukkispuuhasteluihin. Äiti osallistui viilutyöskentelypajaan ja teki Riikamarian kanssa pari kirjaa, joista ei nyt ole kuvia. Tässä muutama kuva minun jutuistani.


Katin ihania kukkia ei voi vastustaa. Tällä kertaa kasvattelin Herra Mäyrän lammen rannalle kurjenmiekkoja, jotka tässä töröttävät Carol Mannin ihanassa vaasissa toistaiseksi ilman lehtiä.



 


Toisen puolen päivästä vietin Loten saapikaspajassa, mutta koska meillä on tehty saappaita jo kerhossa, minä tein Loten ihanien pikkukenkien inspiroimana omat versioni Loten loistavilla kaavoilla. Lienevät mummun tanssikengät nuoruudesta. ;) Tykkään näistä tosi paljon, onnistuivat yli odotusteni.



 


Väliajoilla syntyi pääsiäisteemaan sopien rairuoholautanen tipuineen ja pääsiäismunineen sekä yksi koristeltu ja toinen koristelematon pajunoksa.



 


Tänään jatkoimme äidin kanssa vauhtiin päästyämme lamppujen kimpussa. Tässäpä kuva parista valmistuneesta, joissa onnistuimme aika mukavasti tavoittamaan haluamamme vanhan ajan tunnelman. Nämä päätynevät jälleen mummulaan isä-sähkömiehen käsien kautta. Vielä ei sähköjä ole mutta aika hauskasti salama heijastui tuosta kattolampusta. :)



 


Some new minis we've made during the weekend.


sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Hamsterin varastoja


Viime aikoina nukkispuuhastelut ovat jääneet vähän vähemmälle ja nekään vähät eivät kestä päivänvaloa, mutta minisilmät auki on niin kuljettu kaupoissa kuin surffattu netissäkin. Tässäpä kuvia muutamista mukaan tarttuneista jutuista.


Doloreksesta tuli tilattua vaikka mitä ihanaa Tampereen markkinoille, mutta suurin osa niistä on äidillä Keuruulla ja tällä hetkellä kamerani ulottumattomissa. Raidalliset Venne-langat ovat kuitenkin inspiroineet neulekokeiluihin, joista ekana valmistui tämä kaulaliina. Malliksi päässyt Rento-Reino on bongattu Etsystä ja odottaa paikkaa hullun tiedemiehen työhuoneen nurkasta (juu, taas uusi projekti mielessä vaikkei kaikkia entisiäkään ole edes aloitettu...). Ja näitähän on tietysti muutama ylimääräinenkin, sillä kuka nyt ostaisi vain yhden luurangon, kun kerran ulkomailta asti lähtee tilausta tekemään. Jos joku teistä kokee tarvitsevansa yhden heistä, ilmoittautukoon. :)



 


Seuraavaksi leluja mummulan lastenhuoneen hyllyyn. Suloinen nalle on tilattu Englannista ja marmorikuulat Susannan ja Hannan innoittamina täältä. Halkaisija lienee jotain kahden millimetrin luokkaa...



 


Astioita on kohta astiakauppaankin riittävästi (hyvä vaan, kun meillä kerran on Aukustin kauppa). Porvoosta Riimikosta ostin posliinisia tarjoiluastioita lähinnä massailuinspiraatiota varten. Samaan tarkoitukseen ovat Hobby Pointista hankitut leikkuulaudat ja eurominin posliinikipot ja -lautaset kuten myös Englannista halvalla hankitut pahviset lautaset - niitä kun meinaan uskaltaa paistaa toisin kuin pullonkorkin tiivisteitä. Ihanat 50-luvun tyyliset emalipurkit päätyvät mummun keittiönkaappien kätköihin, Riimikosta nekin.



 


Riimikosta löysin myös Vegan käsinmaalattuja posliiniastioita, joita olen Doloreksessa kuolannut. Nyt on siis kokoelman siemen kerätty, Doloreksesta seurannee jatkoa... Tinatarjotin ja kastikekannu ovat myös Englannin kaupan tilauksesta. Pyöreänä pöytänä toimii ihana kivi, josta tulee joskus Herra Mäyrän puutarhapöydän kansi.



 


Mitä Herra Mäyrään tulee, niin hänelle löysin menopeliksi suloisen Vespan eräästä satunnaisen bussipysäkkini vieressä olevasta koriste-esinekaupasta Mannerheimintieltä. Tämä päätynee hieman ruosteisena jonnekin omenapuun juurelle - peruja Herran nuoruudesta. :)



 


Jos sitä näiden inspiroimana taas saisi itsekin aikaiseksi jotain pientä tuon kaulaliinan jatkoksi. :)