Kuultuaan Saiman ja Vihtorin paluusta Aukusti kutsui heidät kahville. Samalla tuli kätevästi käsiteltyä tuoreimmat kuulumiset ja annettua selostus kaikesta, mitä kylällä oli heidän poissaollessaan tapahtunut. Piki ilahtui kovasti tavatessaan emäntänsä ja isäntänsä pitkästä aikaa, vaikka kahvipöydän herkut kiinnostivat sitä ehkä siltikin enemmän.
Eniten päivittelyä aiheutti mummulan talon remontin jatkuva viivästyminen. Kuulemma tänään sentään oli seiniä tasoiteltu ja huomenna remonttimiesten suunnitelmissa oli sisäpintojen maalaus, mutta kuka tietäisi kuinka kauan ikkunat, tapetit ja lattiat antaisivat sitten taas odottaa itseään ennen kuin talo olisi muuttokunnossa. Myöskään Aukusti ei ollut voinut pitää kaupan avajaisia suunnitellusti, kun työt aina vain olivat kesken, ja lisäksi hänellä oli ollut ongelmia hyllytoimittajansa kanssa.
Kahvipöydästä löytyy äidin leipoman kakun lisäksi Mirjan herkkuviinereitä, Loten tekemiä pikkuleipiä sekä Tiinan sokeriastia. Wooperin kahvikupeissa on oikeaa kahvia (nestemäisellä Fimolla leikkiminen tuntui turhan työläältä tähän kuvausinnostuksen puuskaan).
Uusinta uutta Aukustilassa ovat äidin työkaveriltaan Sarilta saama virkattu peitto sekä kolme suloista tyynyä, jotka näkyvät yläkuvassa paremmin. Kerrassaan ihania ja sopivat tosi nätisti Aukustilaan esimerkiksi Marjan tekemän tilkkupeiton päälle. Kiitos. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti