Tausta
tiistai 25. marraskuuta 2008
Nukke- ja nallemarkkinoilta
Sunnuntaiset Nukke- ja nallemarkkinat olivat oikein antoisat. Kuumaa ja tungosta oli, ja valaistus vähän kehnonlainen, mutta siitä huolimatta löysin yhtä sun toista ihanaa nukkemummulaamme. Ulkona ei ole ollut oikein kuvaamiselle suotuisaa keliä, joten antakaa anteeksi oudon väriset, ikkunan ääressä osin luonnon- ja osin keinovalossa otetut kuvat...
Larissan pöytään jäi euro jos toinenkin. Onnellisena vaihdoin ne ihanaan peiliin ja harjaan, kauniiseen käsinmaalattuun maljakkoon ja suloiseen kaktukseen. Ja vielä jäi seuraavaksikin kerraksi mielitekoja. :)
Nasulta ostin suloistakin suloisemman liinan esimerkiksi lipaston päälle.
Wooperilta kaksi astiaa uutta tuotantoa ja Heidiltä kaunis peili.
Taitavasti massailtuja ruokia inspiraation lähteiksi (Tiina tiesi mainita tekijäksi Eeva Vehniäisen)...
... sekä aitoa Pihlgren ja Ritolan tapettimallistoa. Näistä oikeanpuolimmaisin on nimeltään Ruususen uni, muita en löytänyt netistä tähän hätään eikä myyjäkään muistanut.
Lisäksi mukaan lähti Marian koekäyttämää ja myymää muottiainetta sekä massailutruutta, ja tietenkin Eijan uusi kirja. Pari muutakin pientä juttua vielä on, mutta niistä lisää joulun jälkeen. ;)
Oli mukava tavata vanhoja nukkistuttuja, ja erityisen hauskaa oli tutustua myös uuteen - kiitos vielä Taiju, että tulit nykäisemään hihasta! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti