Tausta
keskiviikko 13. elokuuta 2008
Pesulle ja reissuun
Värkkäsin minijuttuja viikonloppuna ja maanantaina. Kinder-munan sisuksista syntyi kaksi pesuvatia, jotka maalasin emalimaalilla. Hidasta kuivumaan, mutta pinnasta tulisi varmaan tosi hyvä ja sileä, jos olisin riittävän kärsivällinen maalaamaan tarpeeksi monta kerrosta ja tarpeeksi ohuelti. No, tuollaisenakin nuo kelpaavat meille ja varmaan Aukustillekin ainakin toistaiseksi.
Ämpärin laadin piirtoheitinkalvosta, johon tein reunukset ääriviivatarralla ja maalasin spray-akryylimaalilla. Pohjana on nappi, sanka metallilankaa ja kahvana valmiista eurominis-sorvauksesta katkaistu pätkä, johon porasin reiän. Tämänkin suhteen on vielä tuotekehittely kesken, mutta onneksi ämpäreitä aina tarvitaan. (Kuvassa rekvisiittana Marian tekemä pesupöytä ja Loten tuoli.)
Pesuvadit ja ämpäri olivat ikään kuin väliprojekti, kun kehittelin mielessäni Aukustin Amerikan matka-arkkua. Aika lailla tällainen on ukilla ollut oikeasti ja on meillä mökillä edelleen. Vähitellen ajatus minikokoisesta jalostui sille mallille, että uskalsin ruveta kokeilemaan.
Aloitin tekemällä sisuksen kartongista, jonka päällystin paperilla. Sitten liimailin päälle 4 mm:n balsasta sahaamani levyt, hioin sivut tasaiseksi, maalasin, liimasin ääriviivatarroista vahvikeraudat, maalasin uudelleen ja saranoin eurominis-saranoilla. Tosi paljon aikaa meni metallihelojen, kädensijojen ja lukkojen tekemiseen, ne syntyivät sinappituubin metallista ja kullanvärisestä metallilangasta. Lopuksi hioin pintaa kuluneemmaksi hiekkapaperilla ja Dremelin hiomatyökaluilla.
Tässä sisäpuolta. Näytillä myös uusilla 0.8 mm:n puikoilla syntyneet villasukat sekä viisisenttinen mittakaavan vuoksi.
Seuraavaksi pitäisi varmaan alkaa laatia arkkuun täytettä: paitoja, sukkia, kalsareita ja sen sellaista. Tekstiilien parissa olenkin kyllä paljon enemmän kotonani kuin puun ja metallin kimpussa puuhatessani, mutta mukava huomata, että syntyi se näköjään tällainen arkkukin. Aika ylpeä olen tuotoksestani. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti