Tausta
perjantai 29. elokuuta 2008
Eilisen ja tämän aamun juttuja
Tein eilen hajuvesi- ja muitakin pulloja Mirjan ihanuuksien inspiroimana. Ei näistä tullut yhtä suloisia, mutta sopivat tällaisena paremmin nukkismaailmaamme jossa eletään suomalaista 50- tai 60-lukua. Ei se elämä silloin liian ruusuista ollut, eikä hajuvesipulloja missään tapauksessa montaa ollut jos nyt ylipäänsä oli. (Aukustilla ehkä ei...)
Ensin työvälineenä oli pikaliima, johon minulla on ennestään viha-rakkaus-suhde. Hyvin toimiessaan liimaus on nopea, kestävä ja huomaamaton, huonosti toimiessaan taas... jaa, jääköön sanomatta muu, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että se ei liimaa mitään muuta yhtä hyvin kuin sormien ihoa kiinni kaikkeen mahdolliseen. Tässä liima toimi huonosti: liuotti helmistä maalit, luisti kuin mikäkin ja liimasi lopulta helmet kiinni sormiin vielä siinä vaiheessa, kun kaikkien fysiikan lakien mukaan liimauksen olisi pitänyt olla jo kuiva. Olin jo heittämässä koko homman romukoppaan ja valmis toteamaan sekopää-masokisteiksi kaikki ne, joiden mielestä parfyymipullojen tekeminen on kivaa puuhaa, mutta ajattelin sitten Erikeeper-pullon kyljessä olevan ohjeen vastaisesti kokeilla sitä metallin ja lasinkin liimaamiseen, ja johan alkoi sujua. Vinkki siis kaikille teille, jotka ette ole vielä sormianne SuperAttack-pikaliimalla tuhonneet: älkää tuhotko.
Sitten vielä pikainen kysymys tähän väliin: Olen joissakin blogeissa (en nyt just muista missä) nähnyt ihania etikettejä hajuvesipulloihin sun muihin. Mistäköhän sellaisia löytäisi, onko vapaasti tulostettavissa vai ostettu jostain? Vinkatkaa, kiltit!
Eilen harjoittelin lisää myös korinpunontaa, materiaalina jälleen paperi-maalarinteippi-liuskat. Vielä tuossa on treenaamista ennen kuin mummulan vintille saadaan tuohivirsut, mutta sujui huomattavasti helpommin kuin ensimmäisellä kerralla.
Aukusti on vissiin lähdössä saunaan pesulle - vaan olisikohan lainannut jostain noin hienot pesuainepullot...?
Tämän aamun projekti oli sitten aamulla unenpöpperössä päähän pälähtänyt idea, nimittäin kun kerran Taiju sai tehtyä niin hienoja englantilaistyylisiä pyykkipoikia, niin miksei niitä suomalaisen mallisiakin voisi kokeilla. Pakko oli sitten lomapäivästä huolimatta nousta heti aamuvarhaisella kokeilemaan. Nuo muuten periaatteessa myös toimivat oikeasti... ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti