Tausta

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Toinen adventti

Avasin kolme seuraavaa joulukalenteripakettia vähän ripotellen: ensimmäisen torstai-iltana työviikon päätteeksi, toisen perjantaina palkinnoksi viikonlopun reissupakkaamisista ja viimeisen tänään reissusta palattua. Ihania olivat kaikki, kerta kaikkiaan!

Sirkalta sain pikkuisen pullapojan pellillä. Herkullinen, myös mummulaan kyläilemään tulleen Martin mielestä. :)



Lotta oli askarrellut suloisen, perinteisen joulukoristeen silkkipaperista ja mustasta pahvista. Tulee ihan omat kouluajat mieleen. Se sopii todella kauniisti mummun ja vaarin ikkunalaudalle.



Maria oli taivutellut pakettiin vanerisen puunkantotelineen. Upeaa designia nukkekotiin!



Minä pistin pakettiin pikkuisia mehitähtiä, jotka istutin tammenterhoruukkuihin. Koristehiekka on peräisin Euroopan ehkä pohjoisimmalta, pikkuiselta hiekkarannalta Gamvikin kylästä Slettnes fyr -majakan vierestä, ja on ulkonäöstään päätellen jauhautunut lähes täysin simpukankuorista.


9 kommenttia:

  1. Ihania paketteja olet saanut aukoa - ja myös itse paketoinut!

    VastaaPoista
  2. Ooh, onpa hienot mehitähti-istutukset! Ja olin ihan unohtanut nuo silkkipaperiaskartelut, todella, kouluajat :-)
    Pullapoika on syötävän söpö!

    VastaaPoista
  3. Kiitos mehitähdistä! Oli ihana kuulla koristehiekan alkuperä. Vai että simpukoista, vielä ihanampaa!

    VastaaPoista
  4. Suloinen pullapoika, tarpeellinen puunkantokori ja ihastuttava mehikasvi. Hauskaa Joulun odotusta teille kaikille!

    VastaaPoista
  5. Onpa näköjään unohtunut käydä täällä kiittämässä paketista. Eipä liene myöhäistä silti vieläkään ;) Ihana idea ja hieno toteutus mehitähti-istutuksessasi!

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiititkin sitten oikein tuplasti. :) Idea syntyi ihan siitä, kun sopivaa laakeaa ruukkua ei meinannut löytyä. Onneksi luontoäiti järkkää tällaisia. :)

      Poista