Tausta

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Ikuisuusprojekti valmistui

Joskus aika monta vuotta sitten aloittelin taas yhtä jättiprojektia nukkikseen. En ole niitä aiemminkaan karttanut, edellinen Iisakin kirkko taisi olla kirjaston noin 40 000 pistoa vaatinut matto. Kuten aina, alku on kivaa, mutta tylsille loppumetreille (tai tässä tapauksessa -senteille) jumiuduin ainakin pariksi vuodeksi, kunnes pari viikkoa sitten päätin rykäistä homman kasaan. Kiitos Facebookin Nukkekotiharrastajat-ryhmäläisten hyvälle kannustukselle ja orjapiiskuroinnille, ilman teitä ei ehkä oltaisi edelleenkään tässä, mutta tadaa - nytpä mummulan olohuoneessa on itse Gallen-Kallelalta vaikutteita saanut seinätekstiili. :)




Alkuperäisen Gallen-Kallelan Liekki-ryijyn mallin tekijänoikeudet ovat Suomen Käsityön Ystävillä, mutta ainakaan vielä en ole heidän valikoimistaan löytänyt ryijypakettia koossa 1:12, joten hommaan oli ryhdyttävä siis alusta lähtien. Malli on kuitenkin tiukasti suojattu, enkä siksi voi pohjapiirrosta antaa toisten käyttöön. Toivomus Käsityön Ystäville on esitetty, josko vaikka joskus heiltä saisi tilattua ryijypakettia myös meidän "mini-ihmisten" käyttöön. :)

Laitetaanpa samalla vielä kuva toiseltakin reunalta olohuonetta. En ollut nimittäin tainnut edelleenkään saada kuvattua kesällä Keuruun nukkekotikurssilla sahailemaani kukkapylvästä (ohje Marian Nukkekoti Väinölän tapaan -kirjasta). Ensimmäiseksi kuviosahalla tehdyksi työkseni onnistui varsin mukavasti, ja mallihan on aivan ihana. :) Siihen viereen sohvan selkänojalle on laskosteltu Nukkekotiyhdistyksen silmälasiliinasta leikattu shaali, jonka alkuperäinen 1:1-esikuva lojuu paraikaa vieressäni tässä 1:1-sohvalla. Mukavasti laskostuvaa materiaalia tuo mikrokuitu, ja hapsujen leikkaaminenkin onnistui hyvin, kun se ei purkaannu.



Jaahas, minkähän suunnitteilla olevista uusista ikuisuusprojekteista sitä seuraavaksi aloittaisi? ;)

10 kommenttia:

  1. Onnea rutistukselle - ja upea, upea on lopputulos!
    Voi että täällä on aina yhtä ihana käydä visiitillä - aina löytyy jotain "uutta" ihasteltavaa, kuten nyt taas tuo lattia panelointi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Tuo parkettilattia on myös yksi mun ikuisuusprojekti. Tein taannoin kahvitikuista pätkimällä ja ristiin rastiin ohuelle vanerilevylle liimaamalla. Lopuksi hionta ja öljy pintaan. Kuvia näkyy olevan täällä: http://miniasiat.blogspot.fi/2009/08/mummula-odottaa-muuttokuormaa.html

      Poista
  2. Tuon kauniin ryijyn edessä aivan mykistyy. Mahtavan hieno! Ja muistan tuon lattiankin valmistumista jostakin kohden projektia.
    Kaikki niin taitavaa ja kärsivällisyyttä vaativaa ja tavattoman kaunista.

    VastaaPoista
  3. Taitavaa ja kärsivällistä työtä. Ryijy on upea. Sopii hienosti huoneen sisustukseen.

    VastaaPoista
  4. Voi että se on upea! Minulla ei riittäisi ehkä koko elinikä tuon valmiiksi saattamiseen, kun paljon yksinkertaisemmatkin projektit venyvät vuosiksi... Hieno ja taidokas lopputulos, piste iin päälle kauniissa ja tunnelmallisessa huoneessa.

    VastaaPoista
  5. Oi mikä matto! ja tuo Gallen-Kallela! kaunis huone kaiken kaikkiaan.

    VastaaPoista
  6. Upea huone ja mieletön tuo raanu!

    VastaaPoista
  7. Ihan täydellistä, sekä ryijy että kaikki muukin :) MInulla ei riittäisi kärsivällisyys ryijyn loppuunsaattamiseksi!

    VastaaPoista
  8. Ryijy näyttää todella taidokkaalta. Saisiko sinulta yleisiä ohjeita / vinkkejä mini-ryijyn tekoon? Eli mitä pohjaksi, millaista lankaa, onko pisto ryijypisto kuten 1:1 ryijyissä vai joku muu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, Amalia! Ihan samanlaisia pistoja olen tehnyt niin isossa kuin pienessä koossa. Tässä ryijyssä lankana on ollut Venne Colcoton -puuvillalanka kaksisäikeisenä ja kankaana pellavakangas, jossa on noin 11 lankaa/cm. Pienempiä ryijyjä olen tehnyt ihan pieniruutuiselle aida-kankaalle muliini- eli kirjontalangalla. Kannattaa kokeilla, riippuu paljon kuvioiden pienuudesta ja ryijyn tuuheudesta, mikä milloinkin toimii. :)

      Poista