Saanko esitellä, Pena Turusta? Hän saapui kuin entisen ministerin faksi,
aivan yllättäen ja postipojan tuomana, muutama vuosi sitten Tertun
remppamieheksi. Pena kaipasi elämäänsä muutosta. Monitaitoinen ammattimies Pena
ja opettajatar Terttu remontoivat yhdessä taloa, jonka Terttu oli saanut
Alma-tädiltä perinnöksi.
Pena majaili talon pienimmässä huoneessa. "Pena halusi aivan ehdottomasti, että hänelle juuri tämä pienin huone. Eipä silti, ei hänellä ollut
tullessaan edes matkalaukkua mukanaan. Vaatimaton ja yksinkertaiseen elämään tottunut mies, keräili huoneensa kalustuksenkin Alma-tädin pihavarastosta ja tuttujen nurkista. Eikä halunnut mitään uutta, vaikka olisin kyllä hankkinut, sillä ei halunnut tuhlata rahaa mihinkään tilapäiskalusteisiin. -Hankin sitten, kun tiedän mitä haluan, hän aina sanoi. Oikein mukava ja ahkera mies. Ja silmää hänellä on! Hän on auttanut paljon maalien ja tapettien valinnassa", luonnehti Terttu ystävättärelleen. "Maton ja tilkkutyynyn sentään huoli ja sukulaistytön virkkaaman sängynpeiton, mutta vanha telkkari ja laveri kuulemma kelpaavat."
Aikaa kului taloa hitaasti ja hartaudella kunnostellessa. Remontti alkoi olla loppusuoralla ja kaikki hyvin. (Kuvia Tertun talosta löytyy täältä blogista tunnisteella Tertun talo.) Terttu oli kuitenkin aina haaveillut asuvansa rintamamiestalossa ja kuinka ollakaan, lähistöltä tuli myyntiin juuri sellainen! Kaupat tehtiin. Talo kaipasi perusteellista remonttia ja niinpä Terttu palkkasi porukan taloa kunnostamaan. Kuinkas sitten kävikään, siitä on turha nyt puhua. Sen sijaan puhukaamme Penasta.
Pena on vuosien mittaan kotiutunut Keski-Suomeen. Tertun rintamamiestalon naapuritalon tultua myyntiin Pena päätti ostaa sen ja remontoida uudeksi kodikseen. Pena päätti jättää taloon aitoa 70-luvun henkeä, mutta noudatella kalustuksessa selkeää, modernia tyyliä. Kuvat on otettu muutama kuukausi sitten Penan muutettua puoleksi kunnostettuun taloonsa.
Keittiön saareke toimii hyvin, kun Jamie Oliverilta vaikutteita saanut
Pena laatii kolmen ruokalajin aterioita. Terttu ja hänen siskontyttönsä Päivikki ovat usein ruokavieraina.
Olohuoneen laadukas
marmoritakka tilattiin muurari Jormalta, tuoli on aito Arne Jacobsenin
Egg ja nahkasohva Marialta. Matto on aito villamatto ja tyynyt saatu lahjaksi.
"Terveissi vaan Turkkusee kaikil tutuil, varsinki Tanel", lähettää Pena. :)