Tausta

tiistai 18. joulukuuta 2012

16.-18. joulukuuta

Huhhuh, kiirettä pitää kun ei blogiin ehdi ennen iltaa edes näin joka kolmas päivä. Onneksi pikku pakettien aukaisu ei vie aamusta kuin hetkisen ja ilahduttaa kuitenkin koko päivän. :)

Loten paketista sain tällä kertaa kauniin nahkaisen olkalaukun. Aivan mummun tyyliä, ja nappivalinta uudenuutukaisen sateenvarjon kaveriksi. :) Vetoketju näyttää tutulta, muistaakseni olen laittanut Lotelle tuollaisia lahjaksi jo monta vuotta sitten joulukalenterissa. Parasta mahdollista jatkojalostusta! :)



Sirkka oli tehnyt herkullisen kesäisen mansikka-kermakakun ja käärinyt sen kaveriksi pakettiin sammalpallon ruukussa sekä metallisen tähden. Sovittelin tähteä jo mummulan ovikoristeeksi ja kauniilta näytti.



Maria oli tehnyt tämänkertaiseksi lahjaksi aivan mielettömän söpön vanhan puurasian, jossa on oikein avain ja lukko, sisällä tuollainen kerroslokerikko ja muutama kiiltokuva. Tämä on aivan täydellinen mummulaan!



Itse käärin pakettiin tällä kertaa tomaatintaimia, tai oikeastaan tomaattikasveja, onhan niissä jo hedelmiäkin. Tein nämä kitistä, jonka ostin The Miniature Garden -nimisestä nettikaupasta. Olivat kivoja tehdä, herra Mäyräkin on saanut jo omansa. Pakettiin kääriminen oli kyllä vähän konstikas juttu, toivottavasti säilyivät suurin piirtein ehjinä... :/



Vielä kuusi ihanaa pakettia jäljellä. :) Tätä iltaa sulostuttaa lisäksi suosikkisarjani Downton Abbey - varsinainen nukkekotiharrastajan inspiraation lähde - joten mikäs tässä ollessa. :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos Aino tomaatista! Se on ihan uskomattoman ihana. Hyvin olet onnistunut. Se saa kunniapaikan kasvihuonessa :)

    VastaaPoista
  2. Upeaakin upeampi tomaatti kotiutuu sinkkuneidin pihamaalle, varmaankin kuistin seinustalle aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan:) Kiitos!

    Ja kyllä muistit oikein, vetskari on lähtöisin joulukalenterista muutaman vuoden takaa. Raaskin muutaman näihin käyttää. Täytyy kyllä saada kohta lisää kun loppuvat...

    VastaaPoista