Tausta

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viinilaatikosta kahvilaksi

Meille on kertynyt joulukalenteri- ja muissa vaihdoissa ihania valkoisia kalusteita, joille ei toistaiseksi ole löytynyt jo varsin täydestä mummulasta oikein sopivaa sijoituspaikkaa. Niitä katsellessa keksimme idean pienestä kahvilasta, joka olisi värimaailmaltaan hyvin valkoinen mausteena vain hieman harmaata, beigeä, kultaa ja hopeaa. Nykypäivän sisustustrendit tuntuvat olevan kovastikin tähän suuntaan, ja on kiva päästä kokeilemaan tyyliä näin minikoossa.

Sittenpä vain tuumasta toimeen, eli hommaamaan sopiva viinilaatikko - mikäs sen passelimpi vaihtoehto kahvilaboksiksi. Onneksi sukulaismies työskentelee viinien maahantuontialalla, sillä jouluun ja Alkon laatikoihin on vielä aikaa, ja inspiraatiohan ei odota. Seiniin passeli, lähinnä ehkä pellavan sävyinen tapetti löytyi tapettikaupan poistokorista, ja erityisen kunniamaininnan ansaitsee myyjätär, joka lainkaan hämmästymättä alkoi esitellä ja etsiä meille sopivaa pienikuvioista tapettia valkoiseen nukkekotimaailmaan. :) Tapetit huitaistiin seinään eräänä iltamyöhänä niin vauhdilla, että varsinainen ennen-kuva jäi ottamatta, mutta tässä olisi tilanne jälkeen ensimmäisten tuunaustoimien.



Laatikon lattia oli valmiiksi niin kivan näköinen, että siihen halusimme vain valkoisen kuultomaalin (lue: vedellä ohennettua askartelumaalia). Rapattua kattoa esittämään löytyi sopiva röpelötapetti edellämainitun tapettikaupan poistomallikirjasta. Peili syntyi rimasta, peilitarrasta ja ääriviivatarroista lattian kuivumista odotellessa. Ja tältä näyttää nyt:





Kerrankin meillä on projekti, jossa ei tuusata yhden yksityiskohdan parissa ikuisuuksia! Tosin täytyy kyllä todeta, että itse tehtyä tuolla on vain murto-osa - meillä on näköjään ollut varastossa hurja määrä kaikkea ihanaa ihan vain odottamassa tähän projektiin päätymistä. Ilmankos tulee valmistakin. :)

Tuon lattialla lojuvan pitsiliinan tilalle on vielä tulossa pieni pyöreä pöytä ja pari tuolia. Lisäksi tarvitaan hyllyä kaakuille, kirjoille ja astioille, vähän valoa eli kynttilöitä ja lamppuja, ja tietysti sitten niitä tarjoomuksia. Nam. :)

9 kommenttia:

  1. No niin, tuonnehan tekisi mieli tulla asiakkaaksi heti kun leipomukset saapuvat! Ja jotain lukemista ehkä tuohon sivupöydälle?
    Kiva kun muutitte, päivitin tämän uuden osoitteen blogiluettelooni. Pitkää ikää tälle blogille!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla teistäkin pitkästä aikaa ja vauhtihan teillä on heti päällä...Minäkin olen noita viinilaatikoita metsästänyt, vaan ei ole osunut kohdalleen, kun tuntuvat olevan haluttua tavaraa... kauniin näköinen kahvila on jo nyt, kyllä tuonne kelpaa teelle poiketa :O)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut uudesta blogista!
    Onnea myös uudelle kahvilalle! Herkkuja odotellaan :)

    VastaaPoista
  4. Onnea uudelle blogille - ja tietysti kahvilalle!

    VastaaPoista
  5. Onnea ja menestysta uudelle blogille. Ja uudelle kahvilalle, hyvältä näyttää tämä alku jo.

    VastaaPoista
  6. Onnea uudessa osoitteessa! Onneksi päivittelin suosikkeja ja sain heti tän uuden osoitteen laittaa vanhan tilalle.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut uudelle blogille!

    Suloisen näköinen kahvila tulossa.

    VastaaPoista
  8. Kylläpä näyttää tyylikkäältä. Loistavaa kierrätyskäyttöä viinilaatikolle... Saisinpa minäkin jostain tuollaisia laatikoita (voisikohan niitä kysellä Alkosta?), olisi kiva joskus tehdä joku yksittäinen huone.

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kaikille kommentoineille, ja kiva että meillä on muutamassa päivässä jo monta lukijaakin. :) Kuulemma jouluksi Alkoon tulee viinejä puulaatikoissa, joten varmasti kannattaisi kysellä niitä näihin aikoihin, jos vaikka laittaisivat syrjään / jemmaan teitä varten. Saattaa olla aika kova menekki... ;)

    VastaaPoista