Tausta

torstai 8. joulukuuta 2011

7. ja 8. joulukuuta

Eilen ja tänään on ollut sellaista hulinaa, että olen kumpanakin päivänä ehtinyt avata paketin vasta iltapäivällä. (Hulinaksihan näin äitiyslomalaisella riittää, kun pitää vauvan kanssa päästä liikkeelle aamukymmeneltä... ;) ) Eilisestä Loten paketista löysin ihania kirjoja, joista aapisessa ja laulukirjassa on ihan oikeat luettavat (ja laulettavat) sivut, sekä puisen, esimerkiksi lehtikoriksi hyvin sopivan laatikon. Nämä ovat juuri sitä ehtaa mummulakamaa. :)




Tänään avasin vuorostaan Marjatan talosta tulleen paketin, josta löysin suloisen mollamaijakitin. Olen näitä Josephine Parnellin nukke- ja nallekittejä kuolannut, muttei ole tullut vielä hankittua. Nytpä ei tarvitsekaan, ainakaan tällaista. :)




Itse paketoin pakettiin numero 7/8 silkkilangasta virkkaamani tyynyt, Lotelle vihreäsävyisen ja Marjatan taloon sinisävyisen. Vennen silkkilankaa oli ihana virkata, vaikken ole koskaan aiemmin kovin virkkaamisesta innostunutkaan, joten tytöt saivat tuntea inspiraation nahoissaan... ;) Toivottavasti näille löytyy paikka jostain sohvan nurkasta.




Tajusin muuten tuota mollamaijakittia ihaillessani, että kun emme kalenterien sisällöstä niin tarkkaan sopineet, niin unohdin tänä vuonna kokonaan kääriä mukaan materiaalipaketteja - kaikki pakettien sisällöt ovat ihan valmiita tekosia. Toivottavasti ei haittaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti