Tausta

lauantai 24. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!

Viimeisetkin paketit on nyt avattu, ja ei voi kuin huokaista, että olipa ihana joulukuu. Kiitos Lotta, Sirkka ja Kaisa!

Eilen avasin Loten paketin, jossa oli ihana vanha tuoli sekä kaunis ja herkkä, kirjottu tyyny. Lotte ehti omassa blogissaan harmitella, että lahja tuntui jotenkin vaatimattomalta muka... höpö höpö. Nämä ovat kumpainenkin varsinaisia aarteita!




Tänään sain Marjatan talon puutarhurilta upean jalokärhön ruukussaan. Siis huokaus, tämä on ihan kuin oikea, mutta vain pienessä koossa! Luulen, että mummu omii tämän kuistilleen, jahka hän sellaisen joskus saa, mutta Herra Mäyrä pitäköön siitä siihen saakka huolen.




Viimeisen "bonuspaketin" eli Kaisan paketin avasin eilen illalla palkintona koko päivän huiskamisesta ja touhuamisesta. Varsinainen aarre paljastui sieltäkin, Kaisa oli nimittäin paketoinut minulle upean valkoisen lipaston, joka sopii ihanasti yhteen muiden kalenteriaarteiden kanssa.




Itse laitoin Lotelle ja Sirkalle viimeiseksi lahjaksi pellavaliinat, joihin kirjoin punapoimintatekniikalla keskelle joulunpunaisen raidan. Tätä varten piti vähän udella, että minkäs kokoisia ruokapöytiä tytöillä taloissaan on, jotta tulee sitten sopivan kokoiset... ;)




Kaisalle laitoin siis kaikkiaan kuusi pakettia, ja koskapa nyt on jo jouluaatto, tässä kuva vielä niistä kaikista yhdessä. Aika pieniltä tuntuvat nyt nämä omat lahjat Kaisan pöydän ja lipaston rinnalla, mutta toivottavasti ovat kuitenkin mieluisia...




Kiitokset vielä kerran kaikille yhdessä ja erikseen, tämä oli ihana joulukuu! Ja oikein hyvää, rentouttavaa ja rauhallista joulua kaikille blogimme lukijoille. Kyllä kelpaa sohvapöydällämme tonttustenkin joulua viettää... ;)



torstai 22. joulukuuta 2011

Toiseksi viimeiset paketit...

Enää pari hassua pakettia jäljellä. :( Niin ihania juttuja olen taas saanut, että harmi kun tämä ei voi jatkua aina vaan...

Eilen tuli Marjatan talosta muistutus kesästä: nippu raparperia, leikkuulauta sekä veitsi. Upeaa työtä kaikki, leikkuulaudassakin on käytön jäljet niinkuin ainakin oikeassa.




Tänään avasin Loten paketista kauniin puulaatikon, johon oli pehmusteisiin pakattu Taru Astikaisen tekemä keramiikkakulho. Taas ihana markkinatuliainen minulle, jolta tänä vuonna ovat jääneet jok'ikiset nukkekotimarkkinat väliin.




Avasin myös toiseksi viimeisen Kaisan paketeista. Siellä oli vanha Kotiliesi-lehti sekä suloiset Musta Pekka -pelikortit. :)




Kiitokset kaikista näistä taas kerran. Olette kyllä mahtavia, kaikki kolme. :)

Minä paketoin Lotelle ja Sirkalle silkkilangasta neulotut vauvan myssyn ja tossut, Lotelle valkoiset ja Sirkalle siniset.






Kaisa näyttää avanneen Alisa-Inkerin nukkekotiin lähettämäni isoäidinneliöistä virkatun tyynyn jo paketista, joten siitäkin kuva.




Huomisesta alkaen sitten viimeisiä viedään... *huokaus*

tiistai 20. joulukuuta 2011

19.-20.12.

Taas on avattu ihania paketteja. :) Eilen sain Marjatan talosta kirjetelinekitin sekä soman pienen joulukuusen, joka lienee alunperin helmi. Vaarin työpöydältä on kirjeteline puuttunutkin vielä ihan kokonaan, eli tästä ei kun puuhaamaan...




Lotelta tuli tänään ihana juustomuotti, joka tulee sijoittumaan aikanaan Hilma Ilonan mummoltaan perimään tupaan, jahka sellainen muuttuu suunnitelmasta todeksi, sekä upea leikkuulauta, joka kuuluu ilman muuta mummulaan.




Minä käärin pakettiin Martta Wendelinin kuvittamat seinäkalenterit. Nukkekotimaailmaan sopivasti näistä on kokonaan poistettu vuosiluku, joten sopivat mihin vuoteen tahansa suunnilleen sota-ajasta alkaen. ;) Ikuisuusongelma näissä jutuissa on, että mittakaavaltaan tarpeeksi ohut paperi ei kestä tulostamista molemmin puolin, mutta eiköhän nuo saa asettumaan seinälle ihan kauniisti, kun ripustaa koukulla tai narulenkillä ja laittaa samanlaisen myös alareunan reikiin sitomaan loppuja sivuja yhteen, näin ainakin toivon. :)




Enää neljä aamua jäljellä ja sitten onkin jouluaatto... hui.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

17. ja 18.12.

Kolme neljäsosaa joulukalenterista mennyt ja pikkupaketit hupenevat sohvapöydältä... iik ja huh, jouluhan on ihan kohta!

Eilisestä Loten paketista kuoriutui suloisia pikkutonttuja sekä kynttilä jalassaan, ihan selvää mini-Aarikkaa. :)




Tänään avasin paketista Sirkan rautalangasta tekemän kauniin kerrosvadin sekä herkullisia viinereitä. Kaunis kiitos näistä, rautalankavääntelyt eivät ole lainkaan minulle tuttua puuhaa.




Avasin viikonloppuna myös Kaisan neljännen paketin, josta löytyi tuo aiemmissakin kuvissa pilkahtava, upea pöytä. Täydellisesti onnistunut krakleeraus ja muutenkin todella hienoa työtä. Kiitos tuhannesti!




Lotelle ja Marjatan taloon lähtivät tässä paketissa lasten kokoa olevat villapuserot, Lotelle vihreä ja Marjatan taloon sinipunainen. Valmiiksi pätkävärjätty lanka asettaa tiettyjä kokorajoitteita, jos haluaa että raidat muodostuvat kauniisti, mutta toivottavasti heidän nukkekodeissaan asuu (tai on joskus asunut) paidan kokoisia käyttäjiä - voihan tämä olla nyt jo päätynyt vintille pieneksi jääneisiin... ;)




Alisa-Inkerin nukkekodista ei ole vielä tullut tietoa, mitkä antamistani paketeista on avattu, joten palataan niihin myöhemmin.

perjantai 16. joulukuuta 2011

15. ja 16.12.

Ja taas on avattu ihanuuksia. :) Eilen löysin Marjatantalon paketista upean, herkän kieloruukullisen. Niin kauniita! :)




Lotelta sain tänään ihanan, vanhan helmitaulun. Mummulassa on takuulla laskettu tällaisella, vai osaakohan peräti Aukusti-kauppiaamme käyttää vanhan ajan helmitaulua apuna laskemisessa?




Itse paketoin Lotelle ja Sirkalle satsin Aukustin kaupan tuotteita. Kuten kaupassakin, näissä on ideana 50-lukulainen henki, mutta kovin tarkkaan sitä ei ole vaadittu - riittää, että on sen verran vanhanaikaista, että Aukusti kelpuuttaa myyntiin. ;) Kuvassa vasemmalta oikealle ja takaa eteen Kulta Korppuja, Jodosal-suolaa (Lotelle meni sininen ja Marjatan taloon punainen laatikko), Tokalon-voidetta, vanhanaikainen Fazerin sininen suklaalevy, hakaneulapaketti, Työmies-tupakka-aski sekä laatikollinen Karhu-tulitikkuja. Pakkausprintit olen itse muokannut eri lähteistä haalituista valokuvista.



keskiviikko 14. joulukuuta 2011

13.-14.12.

Huhhuh kun meinaa pitää kiirettä - vasta vuorokauden viimeisenä tuntina ehdin blogata eilisen ja tämän päivän ihanuudet. :)

Eilen löytyi Loten paketista materiaaleja: kauniita kankaita, kukkakuvioisia haaraniittejä (passaavat hyvin esimerkiksi tauluiksi tai rasioiden kansiksi) ja kuusi suloista, miniäkin minimpää kukkaruukkua. En ole laskenut missä mittakaavassa mennään, mutta jotakuinkin 1:48 sen täytyy olla, jollei vielä vähän pienempikin. Heti alkoi sormia syyhyttää - kasveja siinä koossa... hmm... ;)




Tänään Marjatan talon paketista löytyi upea, valkoinen kokoontaitettavilla pukkijaloilla seisova pöytä. Tässä on Sirkalla ollut tekemistä, ja on todella siistiä ja taitavaa työtä. Sirkka lupaili kyllä, että pöydän saa sutata projektiin sopivaksi, mutta raaskiikohan tuota ikinä... :/




Minä käärin pakettiin nro 13/14 emalikattilat, jotka ovat peräisin isäni kattilapajalta. Nämä on tehty emalimaalipurkista, josta on viilattu kansi pois, juotettu siihen kupariset korvat ja lopuksi maalattu ensin keltaisella pohjamaalilla, sitten kattilanmaalauskoneella punainen alaosa ja viimeisenä vielä sisäpinta harmaalla. Aukustilla on tällainen myös.



maanantai 12. joulukuuta 2011

9.-12. päivän aarteet

Viikonloppuna oli niin kiirettä remontin kanssa, että bloggaaminen sai jäädä kokonaan. Ihania paketteja kuitenkin aukaisin joka päivä, joten tässäpä nyt sitten melkoinen kuvapläjäys viimeisiltä neljältä päivältä.

9. päivä avasin Marjatan talon paketista Sirkan leipoman herkullisen omenapiirakan ja kauniin, virkatun pannulapun.




10. päivä oli Loten paketin vuoro. Sieltä löytyi mitä suloisin vaaleanpunainen hyasintti. Itse en ole hyasinttien suurin ystävä 1:1-koossa, koska niiden tuoksu on minulle vähän liiankin voimakas, mutta tässä minikukassa yhdistyvät parhaat puolet: kaunis ulkonäkö ja migreenipotilaallekin sopiva tuoksu. ;)




Eilisestä Loten paketista löysin ihanat remmikorkkarit. Ja mitkä pohjat niissä on! Lotte lienee veistellyt ne, mutta olisivat jääneet minulta veistelemättä...




Tänään avasin Sirkan paketista kauniin metallilangasta taivutellun korin sekä upeita massailtuja sipuleita. Näissä on juuri sellainen läpikuultava kuori ja hennot raidat kuin oikeissakin. Ihania. :)




Itse laitoin Lotelle ja Sirkalle 9/10 pakettiin kaksi vanhaa valokuvaa ääriviivatarroista tehdyissä kehyksissä. Heidän nukkekotiensa asukkaat ovat varmaan sukua toisilleen, koska molemmissa taloissa on samat valokuvat pöydällä... ;)




11/12-pakettiin käärin kirjoituspöytäsälää: kuulakärkikynän, kymmenen pikkuista klemmaria, postikortteja ja kirjeitä sekä pieniä kumilenksuja.




Avasin viikonloppuna myös kolmannen Kaisalta saamani paketin. Siellä oli muutamia metallisia ruokailuvälineitä kauniissa puisessa lokerikossa.




Kaisakin on avannut jo minun paketeistani toisen, sen johon olin käärinyt tuohivirsut.




Vielä on jäljellä toinen mokoma, vasta puolessa välissä mennään. :)

P.S. Valokuvat ovat kyllä rehellisesti sanoen ihan karmeita, pimeitä ja oudon värisiä. :( Toivottavasti noista kuitenkin saa jonkin aavistuksen näistä ihanuuksista...

torstai 8. joulukuuta 2011

7. ja 8. joulukuuta

Eilen ja tänään on ollut sellaista hulinaa, että olen kumpanakin päivänä ehtinyt avata paketin vasta iltapäivällä. (Hulinaksihan näin äitiyslomalaisella riittää, kun pitää vauvan kanssa päästä liikkeelle aamukymmeneltä... ;) ) Eilisestä Loten paketista löysin ihania kirjoja, joista aapisessa ja laulukirjassa on ihan oikeat luettavat (ja laulettavat) sivut, sekä puisen, esimerkiksi lehtikoriksi hyvin sopivan laatikon. Nämä ovat juuri sitä ehtaa mummulakamaa. :)




Tänään avasin vuorostaan Marjatan talosta tulleen paketin, josta löysin suloisen mollamaijakitin. Olen näitä Josephine Parnellin nukke- ja nallekittejä kuolannut, muttei ole tullut vielä hankittua. Nytpä ei tarvitsekaan, ainakaan tällaista. :)




Itse paketoin pakettiin numero 7/8 silkkilangasta virkkaamani tyynyt, Lotelle vihreäsävyisen ja Marjatan taloon sinisävyisen. Vennen silkkilankaa oli ihana virkata, vaikken ole koskaan aiemmin kovin virkkaamisesta innostunutkaan, joten tytöt saivat tuntea inspiraation nahoissaan... ;) Toivottavasti näille löytyy paikka jostain sohvan nurkasta.




Tajusin muuten tuota mollamaijakittia ihaillessani, että kun emme kalenterien sisällöstä niin tarkkaan sopineet, niin unohdin tänä vuonna kokonaan kääriä mukaan materiaalipaketteja - kaikki pakettien sisällöt ovat ihan valmiita tekosia. Toivottavasti ei haittaa...

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tässä Linnan juhlia katsellessa on vihdoin aikaa blogata tämän ja eilisen päivän pikkupaketit, sen verran touhukas itsenäisyyspäivä on ollut.

Eilen avasin Marjatan talon paketista upeat joulukuusenkoristeet laatikossaan sekä narukerän ja sille punotun korin. Kori tuleekin todella tarpeeseen Aukustin kaupassa, jossa narukerä on tähän saakka pyörinyt vain tiskillä tipahdellen vähän liian helposti lattialle.




Tänään avasin Loten paketin, jossa oli suloinen vanha pikkujakkara. Tälle löytyy niin monta mahdollista paikkaa, että saa nähdä pääseekö nukkekotiväki ollenkaan sopuun, kuka sen saa... ;)




Itsenäisyyspäivän kunniaksi (ja huonosti nukutun yön lohduksi) avasin toisen Kaisan paketeista. Sinne oli kääritty herkkusuklaita, kauraryynejä, maitopurkki, Aurajuustomuruja sekä tuore Satakunnan Kansa. Päivän ostokset selvästi. :)




Ihanuuksia taas, jokainen. :) Itse paketoin Lotelle ja Marjatan taloon pienet kaktukset. Olen tehnyt näitä aiemminkin, ja aina niistä tulee omanlaisiaan pikku nököttäjiä... ;)



sunnuntai 4. joulukuuta 2011

3. ja 4.12.

Eilen avasin Loten paketista herkkuja: suloisen, pikkuisen bostonkakun, ja kätevästi oikein irtopohjavuokaan leivottuna. Nam. :)




Eilen päätin avata päivän piristykseksi myös yhden Kaisan paketeista. Sieltä paljastui nukkekodin pojanviikareiden aarre, pikkuinen korkkipyssy. Martti-poika innostuu takuulla... :)




Marjatan talon tämänaamuisesta paketista löytyi upeita keväisiä vihanneksia: kevätsipulia, varsiselleriä, chiliä, uusia porkkanoita ja perunoita, sekä soma vanhanaikainen leikkuulauta. Niin herkullisen näköisiä, että tulee kesä kielelle jopa tässä joulukuun pimeydessä...




Lotelle ja Marjatan taloon laitoin maalarin välineet, eli tyhjän maalipurkin ja kuivahtamaan päässeen sudin, sekä pinkan vanhoja sanomalehtiä.




Kaisa oli myös tänään avannut ensimmäisen minulta saamansa paketin, josta hän löysi täikampakangaspuilla kutomani kaulaliinan.