Tausta

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Inarin Ainojen minikerho

Eilen kokoontui Kaamasessa ensimmäistä kertaa kenties Suomen pohjoisin minikerho, jonka tällä hetkellä kahta jäsentä yhdistää paitsi yhteinen harrastus, myös sama etunimi. Päivän teemana oli minikokoiset virsut, jotka kaimani Aino toivoi oppivansa tekemään. Jos ei ole koskaan punontaa harrastanut, niin virsuista ei kyllä kannata aloittaa, sen verran monimutkaista noiden tekeminen on, mutta Ainolla oli perusidea jo hyvin hallussa ja niinpä virsuistakin tuli mallikelpoiset. Minun virsuni taisivat olla nyt järjestyksessä kolmannet tai neljännet, ja silti alussa oli taas melkoinen pähkäileminen, mutta lopulta valmista syntyi. Seuraavaksi haasteena olisi sitten tehdä vielä vähän pienemmät... ;)



Aino oli tehnyt minulle ihanan tervetuliaispaketin, jossa oli vaikka mitä hienouksia, muun muassa herkkuja, hedelmiä ja suloisia leluja. Tuo mäyräkoira on kerrassaan huippu! :D




Olipa kivaa löytää täältä toinen samanhenkinen näpertelijä. Pitkissä kantimissa on ollut tämä ensimmäinen kokoontuminen, 70 kilometriä meiltä Kaamaseen kun on vähän liikaa arki-illan ajeluksi työpäivän jälkeen ja viikonloput ovat olleet kortilla, mutta seuraavaa kerhokertaa odottelen jo, josko siihen ei kovin kauaa menisi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti