Tausta

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Terttu tapetoi

Terttu huomasi, että alakerran keskimmäisen huoneen ruskeaksi tapetoitu seinä oli täysin ehjä ja hyväkuntoinen. "Tuo tapetin kuvio on niin vanhanaikainen, että se on jo oikeastaan uudelleen muodikas. Ja väri on oikein mukava. Tämä seinä olisi ihan kiva säilyttää, mutta mahtaakohan se onnistua?"

Yllätyksekseen Terttu löysi rautakaupan poistokorista sopivan määrän oikeanväristä tapettia. "Tämä on aivan uutta mallistoa, mutta tätä värierää sattuu olemaan enää vain nämä rullat", kertoi kauppias.

Uusilla tapeteilla alakerran keskimmäisen huoneen tyyli muuttui kertaheitolla. Listat maalattiin portaiden väriin sopiviksi.

Kuva on otettu epäsuoralla salamalla. Seinät näyttävät eri värisiltä vaikka ovat samaa tapettia.




"Vielä matto lattialle ja kuvasta varten viherkasvi tuomaan vähän väriä ja eloa", touhusi Terttu. Epähuomiossa kasvi on tuupattu vähän liian lähelle seinää. ;)

Kuva on otettu ilman salamaa kattolampun valossa.





Sitten Terttu muisti, että Almahan oli maininnut puhelimessa jättäneensä joitain huonekalujaan varastoon. "Siellä on ainakin sellainen huutokaupasta ostettu keltainen sohva," oli Alma kertonut. Vaikka oli jo aivan pimeää, Terttu raahasi naapurin ystävällisellä myötavaikutuksella Alman vanhan sohvan keskelle huonetta.  "No niin, nyt voi vaikka vähän istahtaa. Mikähän se olisi seuraava remonttikohde? Täytyy heittäytyä tähän vähän miettimään, parhaat ajatukset syntyvät makuuasennossa. "

Tertun lepäillessä tapahtui Turussa jotain merkillistä...


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti