Tausta

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Jouluvalmisteluja


Meillä oli eilen minikerhossa massailupäivä. Minulla oli tarkoituksena tehdä mummulaan jouluruokia. Aluksi leivoin pipareita, jotka eivät nyt ole mukana kuvassa, ja siinä samalla syntyi myös pikkuinen piparitönö. Joulupöytää silmällä pitäen tein herneitä, porkkanalaatikkoa sekä jälkiruuaksi joulutorttuja ja riisipuuroa + sekametelisoppaa.



 


Jouluvalmistelujen suhteen ollaan nyt aika ajoissa, sillä ensi viikonloppuna mummu ja vaari saavat nimittäin vieraita paikallislehdestämme, ja heidän kanssaan olisi tarkoitus päästä jo hieman haistelemaan joulutunnelmaa. Vauhtiin päästyäni tein eilen myös joulukukkia. Syklaamin kukat ovat Tukholman markkinoilta, mutta lehdet tein itse koska valmiit eivät olleet mielestäni tarpeeksi aidon näköisiä. Ruukkuna toimii tammenterhon "kanta". Joulutähtiasetelman tein koriin, jonka punoin tuossa alkusyksystä. Kukka syntyi Marian ohjeella, havut ovat valmista havumateriaalia ja kävyt lepän käpyjä joita olen keräillyt talteen viime kesänä.



 


Vähän on ankeita kuvia taas, kun ei ole sitä taloa täällä luomassa oikeanlaista ympäristöä ja olen nyt vähän laiska lavastaja. Ehkä ensi viikonlopun jälkeen näette tunnelmallisempiakin näppäisyjä.


Ja nyt takaisin tekemään kylppärin lattiaa... kiitos Taijulle ja Auliinalle kannustavasta esimerkistä. :)


I've been preparing grandma and grandpa for Christmas already - it's good to be in time. ;) Yesterday I made some delicacies and Christmas flowers.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti