Kotiin Rysän niemeltä palasi onnellista väkeä. Vaikka väsytti, samalla oli kumman energinen olo. Etenkin Vladimirille ja Laimi Lyydialle tuli ihan vanhat ajat mieleen, semmoistahan se aina hyvän keikan jälkeen oli ollut, että ei millään olisi malttanut mennä nukkumaan. Vihtorin ja Saima Sylvian kanssa istuttiin hetkeksi teekupposen ääreen muistelemaan päivän tapahtumia ennen kuin Vladimir pakkasi viulunsa ja lähti kotiaan kohti.
Aukusti ei lähtenyt enää muiden seuraksi vaan suuntasi jo pihamaalta omaan hellahuoneeseensa. Radiosta tuli sopivasti musiikkia, jonka mukana saattoi vielä soitella ja tunnelmoida hyvän keikan jälkimainingeissa.
Olga kipusi mietteissään yläkerran vinttikamariin. Olipa ollut melkoinen ilta, ihan sääriä vieläkin heikotti kun mieleen päästi tummat silmät ja suklaisen ihon...
Toivo ja Hilma Ilona olivat eronneet muusta seurueesta jo aiemmin, he asuivat jonkin matkan päässä. Illalla, kun Martti oli saatu nukkumaan, kävivät he vielä pienellä kävelyllä suviyössä. Kovin salaperäiseltä vaikutti Hilma Ilona, ja onnelliselta myös.
Entäs tohtorimme sitten? No, joku tiesi sanoa, että valkotakkinen hahmo oli nähty viilettämässä Rysän niemeltä poispäin polkupyörän selässä. Taisi basistilla keikkaa pukata.
Kauan odotetun suvijuhlapäivän aamuna lähdettiin jännittyneenä reissuun kohti Rysän niemeä ja satama-alueen tanssipaviljonkia. Heti ensimmäisenä piti kuskata soittimet lavalle ja tehdä vähän soundcheckia, että ehdittäisiin ennen kuin juhlaväkeä saapuisi paikalle enemmänkin. Miinun ja Fauniuksen kylältä tuli puhaltajia mukaan bändiin, ja heidän kanssaan piti edes hieman harjoitella, vaikka moni biisi jäikin vielä kokonaan kokeilematta. Onneksi he olivat kokeneita muusikoita, jotka osasivat tarpeen tullen vähän improvisoidakin.
Kuva: Liisa Haukijärvi, http://lifeinliisasdollhouse.blogspot.fi/
Juhlakansaa jäi odottamaan tyhjä lava soittimineen, kun muusikot nauttivat vielä vähän virvokkeita ennen ensimmäisen setin alkua. Komea oli paviljonki, kyllä siinä mahtui pyörähtelemään tanssipari jos toinenkin. Ainakin Toivoa, Vihtori-vaaria ja Aukustia ihan jännitti moiselle estradille astuminen. Vladimirissa ja Laimi Lyydiassa ei jännitystä näkynyt, mutta hehän olivatkin maailmankansalaisia ja kokeneita esiintyjiä. Tohtori von Hoepschensteinista kukaan ei oikein tiennyt, jännittikö häntä vai ei, mutta tohtorin jutut olivat vielä vähän tavallistakin korkealentoisempia, jos siitä nyt jotain saattoi päätellä.
Sitten oli aika aloittaa. Ensimmäisenä kappaleena Laimi Lyydia oli ehdottomasti halunnut laulaa Yö saaristossa. Sitä seurasi Tulisuudelma ja kolmantena esitettiin Tango Pelargonia. Vähitellen juhlakansaa tuli tanssimaan yhä enemmän ja enemmän, ja sitä mukaa kuin väki lisääntyi, muusikoiden jännitys väheni. Lämpimässä tunnelmassa oli ihana esiintyä.
Hilma Ilona, Saima Sylvia ja Martti suuntasivat piknikille rantahietikolle, jonne musiikki sopivasti kuului. Martti sai kioskista jäätelön ja oli siitä, rantavedestä ja kokosta aivan tohkeissaan.
Hietikolla istuminen kävi nivelten päälle, ja jonkin ajan kuluttua Saima Sylvia päätti lähteä jaloittelemaan. Hän löysikin seuraa itse Aksenja Malakoffista sekä tämän kälystä Heblasta. Kovin tuttuja eivät rouvat olleet entuudestaan, mutta etäisesti tutustuneet taannoisen Vihtorin vierailun vuoksi. Tuttavuutta oli tehty lähinnä kirjeitse, nyt ensi kerran tavattiin. Kovin kiitteli Saima Sylvia vielä vieraanvaraisuudesta. Mukava oli jutustella oman ikäpolven ihmisten kanssa ja katsella kauniita merinäkymiä. Antoi nuorten liehua.
Hilma Ilonakin kävi vähän kävelemässä ja löysi lähistöltä kukkaniityn, jossa moni muukin oli samassa puuhassa: kukkaseppeleen teossa. Ei Hilma Ilona taikoihin muuten niin uskonut, mutta Toivo oli kyllä aikoinaan juhannusjuhlista löytynyt, ja silloin oli Hilma Ilonalla ollut yöllä seitsemän kukan kimppu visusti tyynyn alla. Siitä oli jo aikaa, ja onnellisia vuosia olivat olleet.
Orkesteri soitti ja väki tanssi. Vihdoin koitti viimeisten valssien aika, ja kun Kultainen nuoruus sekä Suvivalssi oli pyörähdelty, kiitti orkesteri yleisöään raikuvien aplodien säestämänä ja kipusi alas lavalta. Lavalle heidän tilalleen istahti haitaristi viihdyttämään tanssikansaa, ja vihdoin oli Hilma Ilonan vuoro päästä tanssimaan. Aukustikin haki tanssiin koko illan lavan reunalla haikaillutta vaaleanpunapukuista daamia. Hiljainen oli tämä leidi, ei Aukusti oikein hänen nimestäänkään saanut selvää, mutta ihan mukava oli muutama valssi pyörähdellä.
Tohtori von Hoepschenstein lähti esityksen päätyttyä omille teilleen. Rantahietikolla päivää paistattelevat kauniit leidit herättivät tohtorin mielenkiinnon, mutta kun neidot melko päättäväisesti osoittivat, ettei tohtorin seuraa kaivattu, niin hän ymmärsi kyllä yskän. Ei tainnut tohtoria kukaan sen jälkeen nähdäkään, mihin lie katosi.
Kuva: Susanna Tunturi-Anttila
Vihtori, Laimi Lyydia ja Vladimir liittyivät Aksenja Malakoffin seurueeseen. Kiitos kysymästä; hyvin oli voitu puolin ja toisin, mukava oli tavata pitkästä aikaa, ja kiitos oikein kovasti komeasta soitosta. Ei ollut Kauppakylän vierailulla ollenkaan tullut puheeksi, että Vihtori on musiikkimiehiä.
Olgakin tuli vanhempiensa mukana laiturille taakseen vilkuillen. Perässä seurasi orkesterin vieraileva saksofonisti. Esittäytyi Yusufiksi, Jusu vaan. Vilkkaasti olivat nuoret katseita vaihtaneet kappaleiden lomassa. Lähtisikö Olga ehkä pienelle kävelylle tuonne syrjemmälle, pois isän ja äidin valvovan silmän alta?
Lipunmyyntikojun nurkalta löytyi sopivan rauhallinen paikka nyt, kun kansaa ei enää kovasti virrannut tanssialueelle sisään eikä ulospäinkään ollut vielä kiire. Siinä sai rauhassa vaihtaa muutaman sanasen ja tutustua paremmin.
Vaan niinhän se on, että kaikki hauska loppuu aikanaan. Tuli aika heittää hyvästit uusille ja vanhoille tuttavuuksille, kerätä kamppeet kasaan ja suunnata soittimien kera kohti kotikylää. Vähitellen Rysän niemi hiljeni ja väki väheni.
Kauniit muistot vain jäivät pyörimään mielessä filminauhan lailla... yö saariston on, aaltojen matka on mittaamaton...
* * *
14.6. kokoontui viitisenkymmentä nukkekotiharrastajaa nukkeineen Erja Helanderin tekemän upean lavasteen ympärille. Oli tanssipaviljonkia, oli satamakapakkaa, lipunmyyntikojua, rantaa juhannuskokkoineen ja mitä vielä - ja meille annettiin vapaat kädet leikkiä, antaa nukkejen herätä eloon, tutustua toisiinsa, juhlia, tanssia, ihastua ja mitä vain keksimmekin. Meidän nukkeväkemme muodosti tapahtuman orkesterin, ja musiikki soi lavan alle piilotetuista kaiuttimista kuten ainakin orkesterin soittamana. Monta kertaa päivän aikana kävi mielessä, että ei tällaista satua olekaan...
Tapahtumasta on kirjoitettu paljon harrastajien blogeissa, ja lisää kuvia sekä blogilinkkejä löytyy facebookin ryhmästä Rysän sataman Suvijuhlat. Tunnelmaan pääsee hieman virittäytymään myös yllä olevan videon kautta. Kiitos Jaakolle sen sekä tapahtuman soittolistan tekemisestä. <3
And then a few words in English, too. Thank you, our foreign readers, that you come over and over again to read our stories despite the not-so-friendly welcome - all the texts are always only in Finnish. I'm sorry about that and hope that you can get something out of this with Google Translator or something like that. I promise to try to remember you as well in the future. <3
These photos were taken in a doll's house event "Suvijuhlat" on June 14th in Espoo. There was about 50 of us Finnish miniature enthusiasts gathered together around a huge and wonderful setting made by Erja Helander. A dance pavillion, a harbour with its bays and bars, some beach - all set for us to play, let our dolls turn alive, get to know each other and celebrate. Such a wonderful day we had! The orchestra consisted of our dolls and it played nostalgic Finnish dance music, waltzes and tangos, sounding from real speakers hidden under the scene. The song on the background of the video was the first one to be heard there.
Laimi Lyydia on nuorena tyttönä laulanut paljonkin, veihän musiikkiura häntä aikoinaan ulkomaita myöten. Eihän hän siis voinut olla tarttumatta tilaisuuteen, kun semmoinen kohdalle tarjoutui. Jos bändin perustaminen oli kerran kiinni pelkästä rumpusetistä, niin kyllähän se saataisiin järjestymään, ja hän itse olisi mieluusti käytettävissä solistin tehtäviin, ilmoitti Laimi matkalaisten paluuta seuraavana päivänä.
Niinpä rummut tilattiin ja niiden saavuttua aloitettiin treenit. Lähistöllä asuva Aukustin vakioasiakas, tiedemies von Hoepschenstein, kuuli yhdet ensimmäisistä harjoituksista ja koputti kohta harjoituspaikkana toimivan kahvilan ovea kontrabassoa raahaten. Ei aikaakaan kun oli ensimmäinen keikkakin buukattu Rysän niemellä olevassa tanssipaviljongissa järjestettävään Suvijuhlaan, paviljongin nykyinen omistaja kun oli Laimin ja Vladimirin vanha tuttava. Tottahan Vladimirkin halusi sitten mukaan orkesteriin, taitava viulisti kun on.
Tansseja edeltävänä iltana pidettiin kenraaliharjoitukset. Kyllä siitä varmaan hyvä tulee, vakuuttelivat soittajat vähän perhosia mahanpohjallaan. Tohtori von Hoepschensteinille luvattiin, että hän voi tarvittaessa soittaa kyllä nuoteista, jos eivät bassolinjat muuten varmuudella muistu mieleen.
* * *
Suvijuhliin alkaa olla kaikki valmiina, ja onhan se jo korkea aikakin, kun huomenna juhlitaan. Vaarin haitarin tein kluutista (se on sitä kirjojen selkämyksissä käytettävää kangas-paperia), kartongista, puupalikoista, ääriviivatarrasta, kynsikoruista ja puuviuhkasta, lisäksi tarvittiin vain liimaa, maalia ja kynsilakkaa. Vladimirin viulun tuunasin puolestaan valmisviulusta, joka oli Vladimirille ihan liian suuri sellaisenaan. Pianoakin piti tuunata, tein siihen mm. uudet koskettimet, ja Laimille värkkäsin vielä viime töikseni vanhanaikaisen mikrofonin. Onneksi sentään kontrabasson, kitaran ja rumpujen kanssa selvittiin vain pienillä parannuksilla, muuten olisi aika loppunut pahasti kesken.
Tässä vielä pari aiemmin otettua kuvaa, joissa näkyvät yksityiskohdat paremmin.
Eräänä alkukesän sunnuntaina viimein ovi kolahti. Martti ryntäsi ensimmäisenä eteiseen, isää oli ollut jo kova ikävä. Pian oli pieni eteinen täynnä väkeä, kun muutkin miehet pääsivät ulko-ovesta sisään tavaroineen. Aikaa oli vierähtänyt niin paljon, että sisään astuivat varsin kesäiset matkalaiset, vaikka lähtiessä oli ollut talvipomppa päällä joka miehellä.
Muun väen mentyä jo olohuoneeseen rapistelemaan tuliaispaketteja kaappasi Toivo Hilma Ilonan syleilyynsä. Olipa kyllä ollutkin vaimoa ikävä, eikä mies ollut muistanutkaan, miten kaunis hän oli.
Hellä hetki keskeytyi kuitenkin jo pian, kun Hilma Ilonaa huudeltiin olohuoneeseen ihastelemaan tuliaiskankaita ja -lankoja. Kelpasihan niitä ihastella, suuren maailman silkkejä. Martti ei ollut nahoissaan pysyä omien tuliaistensa kanssa, niin ihanan pupun hän oli isältä saanut, ja vieläpä karamellejakin!
Aukustillakin oli koko väelle jotain esiteltävää. Hän oli nimittäin Keskisen kaupungissa vietettyjen viikkojen aikana innostunut nuoruuden harrastuksestaan ja ostaa päräyttänyt kitaran. Sitä oli näppäilty iltojen iloksi Toivon huokaillessa koti-ikävää. Vaari oli puolitosissaan tuumannut, että hän kaivaa kotiin päästyään vanhan kaksirivisensä vintiltä, ja sitten pistetään pojat pystyyn bändi. Nimikin sille oli löytynyt kuin itsestään, Kaipuun Kavaljeerit tietenkin, pitkäksi venähtäneen reissun kunniaksi. Toivon nämä suunnitelmat pistivät vähän totiseksi, rumpusettiin kun kaupan apumiehen pitäisi säästää pitkän aikaa, mutta olisihan sellainen kerta kaikkiaan jotakin. Hilma Ilonan tuliaiskaulakoruun vain meni tähänastisista säästöistä jo aika iso osa...
Soittotuokion jälkeen Aukusti lähti omalle asunnolleen purkamaan matkatavaroita ja lepäilemään matkan rasitusten jälkeen. Matkalta hankittu arvotuliainen pääsi kunniapaikalle pesukomuutin päälle.
Mutta mikähän se jäi Laimi Lyydiaa niin mietityttämään...?
* * *
No niin, vihdoin saatiin miehet onnellisesti saateltua kotiin asti. Viivästys johtui niinkin simppelistä asiasta kuin Toivon paidasta. Menin nimittäin kokeilemaan, lähtisikö Jussi-paita pois hänen päältään. Lähtihän se, mutta takaisin pukeminen oli sen verran konstikasta, että en viitsinyt pelkkien kuvien takia sitä pujotella, kun kuitenkin tarkoitus oli tehdä kesäjuhliin hieman kevyempää pukinetta. Tähän paitaan on silputtu meidän poikien täydellisen pikkuruutuinen vauvanpaita - parempi tästä tuli kuin alkuperäinen. ;)
Kiitos vielä kauppakyläläisille ja Annelle ihanasta vierailusta ja upeista tuliaisista, joiden kera miehet kotiin palasivat! Mitähän seuraavaksi tuleman pitää...?
