Leivontaa eli uusia kokeiluja

Minun on jo pitkään tehnyt mieli tehdä lusikkaleipiä nukkekotiin, mikäs sen paremmin mummulan juhliin sopisi. Nyt sitten pääsin pitkästä aikaa (siis todella) Miniklubiin viime viikonloppuna, ja lusikka oli tietenkin mukana. :) Mirelin marenkimuottia piti myös kokeilla, ja siitä syntyi idea pavlovaan. Kerhossa sain tehtyä lähinnä keksipohjat, kotona sitten lastenhoidon lomassa väsäsin kakut ja keksit loppuun.

Lusikkaleipien hillona on ikkunakalvoväriä, jota sain kaksi pullonpohjallista Pohjalaisen Tarjalta - kiitos! Hyvin toimi, ja mikä parasta, sen saa kuorittua helposti kuivuttuaan pois keksien pinnalta. Ei siis haittaa jos vähän sotkee. :) Sokerina toimii semmoinen joku askartelujauhe, jota löysin laatikkoni pohjalta. On aikanaan joskus 90-luvun lopulla maksanut 28 markkaa. ;)

Pavlovan päälle laitoin valmiita mansikkasiivuja ja tuommoisia läpinäkyviä reiättömiä mikrohelmiä, Tiimarin poistotuote jostain vuosien takaa. Niiden kaveriksi askartelin vadelmia: dippasin cocktailtikun pään ensin Tacky Waxiin, sitten liimaan ja sitten mikrohelmipussiin. Annettiin kuivua ja lopuksi päälle ikkunakalvoväriä. Ihan kivoja tuli, ja hauskinta on, että niissä on tietty se kolokin keskellä niinkuin oikeissa. ;) Harmi vain, ettei se kuvassa oikein näy. Kakun sisus on herkullista muovikorkkia + saumauslaastia akryylimaalilla sävytettynä ja liimalla sitkistettynä, päällä sitten ne marengit. Pavlovan lautanen on muuten metallinappi - niissä on monesti tosi hyviä lautasia, tarpeeksi ohuita ja ihan oikean muotoisia.

Kirsikat on kans tehty ikkunakalvovärillä, niissä sisuksena siemenhelmi.

Namnam. :)

Puikot ne kilkkaa...

Taas on blogissa ollut hiljaista, vaikka minirintamalla ei. Minulla on sekä tietokone että kameran muistikortti tupaten täynnä, ja niinpä kuvaaminen, kuvien siirtäminen koneelle ja edelleen blogiin käy himpuran hitaasti, mikä taas ei kahden pikkulapsen taloudessa ole oikein kätevää. Noh, tämä päivä menikin sitten tässä, mutta olisi sen hullumminkin voinut viettää. :)

On tullut siis neulottua. Sain vihdoin valmiiksi pari vuotta suunnitteilla olleen slipoverin Susannan Fred-eiku-Georgelle, ja neulaisin sitten vauhtiin päästyäni tuommoiset tossutkin. Ne on tehty neliömäisiä aina oikein -paloja eri suuntiin yhdistelemällä, tosin neuloin palat heti suoraan yhteen koska tässä mittakaavassa yhteen ompeleminen nyt vain on kökköä...

Olga Anastasiakin on saanut jotain ylleen. Hanna antoi minulle superihanan ylläri-joulukalenterin, josta kuoriutuivat mm. nuo pyjamanhousut. Kiitos vielä tuhannesti, pelastit joulukuuni. <3 Pelkissä housuissa ei kuitenkaan oikein voinut vieraisilla kekkuloida, joten tein kaveriksi aluspaidan, joka on ohutta silkkiä, 2 millin silkkinauhaa reunoissa ja käsin kasaan ommeltu. Erityisen ylpeä olen siitä, että tässä on nappi selässä, joten saa riisuttuakin. :) Silti Olgalla oli aika alaston olo, enkä yhtään ihmettele, joten puikoille pääsi seuraavaksi Olgan villatakki. Se on käsinvärjättyä Manos del Uruguayn Lace-lankaa, joka on silkkiä, alpakkaa ja mohairia, ja on juuri niin ihanaa kuin kuvitella saattaa. Sekin oli kiva, että puikot olivat 1,5 mm paksut, joten takki syntyi ihan hujauksessa, vaikka tulikin tavoilleni uskollisena tehtyä noin kahteen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen eikä enää tarvinnut purkaa. :) Tossut tein samalla palatekniikalla tuommoisesta myöskin Hannalta ostamastani langasta, jossa on tuntumasta päätellen ehkä ainakin silkkiä. Lanka toimisi ehkä paremmin sileässä neuleessa, nuo näyttävät nyt melko muhkuraisilta, mutta tulipahan tehtyä...

Pistetäänpä vielä kuva Laimi Lyydiasta, jolle kaivoin kätköistäni kauan sitten tehdyn kettupuuhkan. Ihan täydellinen hänelle, vaikka itse sanonkin. Laimi vaati saada myös tuon Maritta Raikamaan tekemän laukun, kun sen Nukkekotikirppiksellä näki, ja sopii kieltämättä hänelle hyvin.

Tällaista menoa tällä hetkellä mummulassa. Vaari tekee kalasoppaa ja ulkomaalainen vieras katselee sivusta. Olga, lahjakas musiikinopiskelija, puolestaan treenaa sellonsoittoa vinttikamarissa. Sello on peräisin Norjasta Ringven musiikkimuseosta, ja on ostettu sieltä leirikoulumatkalla vuonna 1992. Rakas muisto siis. Oikeasti se on viulu, mutta leukatuki on irrotettava ja näppärä isäni teki siihen sellon piikin.

Ai että, on tämä ministely sitten mukavaa. :) Laimille on työn alla seuraava juttu, pitäähän käsille ja päällekin olla lämmintä kettupuuhkan kaveriksi, ja jos jotain takkiakin saisi aikaan (mielessä vissiin ainakin neljä eri suunnitelmaa) ja ei kai se Olga voi aina yökkäreissä hillua ja ja ja... ;)