Tausta

maanantai 24. joulukuuta 2012

22.-24. joulukuuta

Viimeisetkin joulukalenteripaketit on nyt aukaistu. Huippuihana joulukuu oli, ei voi muuta sanoa!

Sirkan viimeisessä paketissa oli upea punottu lintuhäkki, jossa on oikeasti aukeava ovi.



Marian paketissa oli kerta kaikkiaan ihana koristemaalattu kapiokirstu. Ja nytpä kävi sitten ilmi sekin, että Hilma Ilonan mummu (jolta perittyyn hirsitaloon nuoripari joskus pääsee muuttamaan, jahka saan sellaisen talon jostain) on selvästi ollut nimeltään Aino. :)




Lotta oli tehnyt viimeiseen pakettiin ihanan ompelutarvikelaatikon. Eipä haittaa yhtään että mummulla oli jo yksi, tälle löytyy takuulla paikka (tai oikeastaan sitä paikkaa joutuu hakemaan se aiempi kaupasta ostettu).



Itse vääntelin viimeiseen pakettiin tytöille sopivan suomalaisen risuiset joulukuuset sekä niille jalat (syntyivät painavista metalliprikoista ja pienoiskiväärin hylsyistä). Kuusta ei ole liimattu kiinni jalkaan, joten sen saa irrotettua siitä ihan vain kiskaisemalla. Ajattelin, että jos sisältä löytyy jo kuusi, niin tämähän voi olla vaikka oven pielessä odottamassa sisälle vientiä. Kooltaan ovat aika pikkuisia 1:12-mittakaavaan, mutta mahtuvatpa paremmin sisälle.



Kiitokset vielä tuhannesti Lotalle, Sirkalle ja Marialle mahtavasta vaihdosta! Ihanaa päästä sovittelemaan uusia aarteita mummulaan ja muihin projekteihin. Kuvia luvassa, jahka sen teen. :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

19.-21. joulukuuta

Toiseksi viimeinen joulukalenteripostaus tältä vuodelta... :/ Niin ihania juttuja on taas kuoriutunut paketeista, että miten tästä osaa taas luopua?

Sirkalta sain kesäisen herkkulautasen ja siihen passelin kärpäskuvun. Nams. :P



Marian tämänkertaisesta paketista löytyi pieni retroradio. Kerta kaikkiaan, katsokaa nyt tuota kangaspäällysteistä virtajohtoakin töpseleineen. Ihana! Lisäksi paketissa oli paristolla toimiva kello ja metallinen "helmi", joka heräti heti ajatuksia suuntaan jos toiseenkin.




Lotan viimeisimmästä paketista löytyi tarpeellisia käsityötarvikkeita mummun käsityökoriin: mainiot sukkapuikot kotelossaan, lankakerä, lankarullia ja mittanauha.



Minun toiseksi viimeinen pakettini sisälsi edelliseen kuvaankin sopien neuleita. Marialle neuloin harmaat, Sirkalle tummansiniharmaat ja Lotalle tummanpunaiset kirjoneulevartiset villasukat.



tiistai 18. joulukuuta 2012

16.-18. joulukuuta

Huhhuh, kiirettä pitää kun ei blogiin ehdi ennen iltaa edes näin joka kolmas päivä. Onneksi pikku pakettien aukaisu ei vie aamusta kuin hetkisen ja ilahduttaa kuitenkin koko päivän. :)

Loten paketista sain tällä kertaa kauniin nahkaisen olkalaukun. Aivan mummun tyyliä, ja nappivalinta uudenuutukaisen sateenvarjon kaveriksi. :) Vetoketju näyttää tutulta, muistaakseni olen laittanut Lotelle tuollaisia lahjaksi jo monta vuotta sitten joulukalenterissa. Parasta mahdollista jatkojalostusta! :)



Sirkka oli tehnyt herkullisen kesäisen mansikka-kermakakun ja käärinyt sen kaveriksi pakettiin sammalpallon ruukussa sekä metallisen tähden. Sovittelin tähteä jo mummulan ovikoristeeksi ja kauniilta näytti.



Maria oli tehnyt tämänkertaiseksi lahjaksi aivan mielettömän söpön vanhan puurasian, jossa on oikein avain ja lukko, sisällä tuollainen kerroslokerikko ja muutama kiiltokuva. Tämä on aivan täydellinen mummulaan!



Itse käärin pakettiin tällä kertaa tomaatintaimia, tai oikeastaan tomaattikasveja, onhan niissä jo hedelmiäkin. Tein nämä kitistä, jonka ostin The Miniature Garden -nimisestä nettikaupasta. Olivat kivoja tehdä, herra Mäyräkin on saanut jo omansa. Pakettiin kääriminen oli kyllä vähän konstikas juttu, toivottavasti säilyivät suurin piirtein ehjinä... :/



Vielä kuusi ihanaa pakettia jäljellä. :) Tätä iltaa sulostuttaa lisäksi suosikkisarjani Downton Abbey - varsinainen nukkekotiharrastajan inspiraation lähde - joten mikäs tässä ollessa. :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

13.-15. joulukuuta

Ja ihana joulukalenteri jatkuu. Sirkan paketista paljastui kevään tuojia, ruukullinen skilloja. Näitä oli mummulan pihalla omenapuiden alusta aivan sinisenään, tuovat niin ihania muistoja mieleen. :)



Maria oli laittanut pakettiin ihanan robotin sekä suloistakin suloisemman peltilelun. Tällaista Nukkekotikirppiksellä himoitsin mutten raaskinut ostaa - mutta nyt on mummulassa sellainen! Kiitoskiitos!



Lotan paketista kuoriutui komea saapaspari. Vuosien varrella kenkäkokoelma on karttunut jo melkoiseksi, mutta yhdestäkään parista en kyllä luovu, ovat niin upeita kaikki. Saapas nähdä, kuka nämä saappaat saa... ;)



Itse laitoin pakettiin kaksi pikkuriikkistä lasipurkkia nukkekodin mausteita tai muuta pientä tavaraa varten sekä jokaiselle yhden veistetyn puueläimen. Sirkka jo kysyi, että olenko itse ne veistellyt, mutta pakko tunnustaa, ettei minulla olisi ehkä enää toista peukaloa jäljellä jos olisin yrittänyt... ;) eli siis ulkomailta löytynyttä ostotavaraa on tämän luukun sisältö. Edit: Kommenteissa kyseltiin lasipurkkien ostopaikkaa. My Tiny World -nimisestä kaupasta löytyivät, kannattaa kurkistaa jos haluaa päästä eroon rahoistaan... ;)



Hitsi, tuo pakettikulho alkaa näyttää jo paljon tyhjemmältä kuin joulukuun alussa. :/

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

10.-12. joulukuuta

Jahas, puolessa välissä ollaan. Sanon että vasta puolessa välissä, olenhan optimisti jonka lasi on puoliksi täynnä. Ja onneksi joulukuu tulee joka vuosi... ;)

Loten paketista avasin ihan hillittömän hauskoja ja suloisia Duplo-palikoita. Nämä ovat meidän puolitoistavuotiaamme kanssa jokapäiväisiä ja suosittuja leikkivälineitä, ja nythän minun on kyllä ihan kerta kaikkiaan tehtävä sellainen mini-lastenhuoneboksi. :)



Marian paketista tuli myös lastenhuoneeseen erinomaisesti sopiva lahja, nimittäin pinkka Aku Ankan taskukirjoja. Niin ihania nämäkin. Tässä nököttävät tyhjän mummulan kirjaston seinän vieressä... toivottavasti pian löytyy parempi paikka (ja mummulan kirjasto lakkaa olemasta tyhjä).



Sirkka oli käärinyt tämänkertaiseen pakettiin ihastuttavan vanhanaikaisen esiliinan sekä upean pienen naulakon. Mummulta puuttuikin vielä essu, joten tässä se nyt roikkuu mummulan keittiössä odottamassa muuttokuormaa. Naulakon kuvasin erikseen, sille pitää etsiskellä sijoituspaikka, jossa se pääsee oikeuksiinsa.



Itse laitoin pakettiin isän maalaaman kattilan Marialle ja edesmenneen nukkisystäväni Wooperin tekemät kulhot Sirkalle ja Lotalle (tytöt saivat kattilat jo viime vuoden joulukalenterissa). Lisäksi askartelin kaikille mosaiikkipannunaluset Wooperilta ostamistani keramiikkasiruista.



Olipa taas mainiot kolme päivää. :) Mitähän huomenna paljastuukaan paketista... illalla ei malttaisi enää millään odottaa aamua. Onneksi tänä iltana on muutakin mietittävää - miksi ne joulukortit aina pitääkin jättää viimeiseen iltaan? 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

7.-9. joulukuuta

Ja ihana kalenteri jatkuu. Seitsemännen päivän aamuna avasin paketista Marian tekemän suloisen kahvimyllyn. Kerta kaikkiaan! Luulen, että tätä himoitsevat sekä mummu, Aukusti että Toivon poppoo tulevaan tupaansa, mutta ehkä Aukusti sen kuitenkin nappaa. Tai saas nähdä. ;)



Kahdeksannesta, Lotelta tulleesta paketista löytyi kaunis ja tyylikäs sateenvarjo. Lotte harmitteli, että meillä oli jo yksi, mutta tarvitsevathan mummu ja vaari kumpikin omansa, jotta voivat ulkoilla yhdessä vähän huonommallakin säällä. :) (Tämä rekvisiittana toimiva valkoinen tuoli on muuten myös Loten käsialaa, viime vuoden joulukalenterin viimeisestä luukusta paljastunut ihanuus.)



Tänä aamuna Sirkan paketista paljastui saniaiskitti pakattuna mainioon säilytysrasiaan. Olen varsinainen kasvikittihamsteri (joskus pitäisi ehkä tehdä ne kasvit valmiiksikin) mutta yhtään saniaista en ole ostanut, vaikka usein olen niitäkin mieluillut. Osui siis just nappiin. :)



Itse käärin tähän järjestyksessä kolmanteen pakettiini erilaisia materiaaleja: kankaalle silitettäviä printtikuvia, simpukankuoria, enkelipaljetteja, pienoiskiväärin hylsyjä (olen muuten itse yrittänyt osua tauluun... ;) ) sekä ohutta pellavaa, lyhytkarvaista ja pehmeää kangasta, kullanväristä kuitukangasta sekä harmaata tylliä (ihan kuin kanaverkkoa nukkiskoossa). Vähän kaikenlaista sälää siis mielikuvituksen ruokkijaksi.



Kiitos taas tuhannesti teille ihanille!

torstai 6. joulukuuta 2012

4.-6. joulukuuta

Sirkka kirjoitti blogissaan, ettei taida olla enää paluuta aikaan ennen minijoulukalenteria, ja siltä minustakin on tuntunut, kun olen aamuisin näitä paketteja availlut. Mitä olisikaan joulukuu ilman tätä - pelkkää pimeyttä? Niin ihania aamun valostuttajia on taas paljastunut paketeista, että eihän ilman tällaisia enää pärjäisi!

Sirkka oli käärinyt pakettiinsa kesämuistoja, neljä pehmistötteröä. Niin herkullisen näköisiä aitoon vohvelitötteröön tehtyinä, että tekisi melkein mieli maistaa... :P



Lotan paketista avasin kaksi mappia, joissa on sisällä ihan oikeat renkaat ja mappimekanismit ja selkämyksessä nimilappu muovitaskussa. Kerta kaikkiaan mainiot. :D Vaari kiittää, mummulan paperit ovatkin aika lailla hujan hajan... (niinkuin itse asiassa koko mummula tällä hetkellä...)



Marian mahtavasta materiaalipaketista käärin tänä aamuna auki kaunista kartonkia, kahta upeaa minikangasta (uusien projektien listalle ilmestyi juuri myös muotitietoisen naisen vaatehuone...) ja aivan mahtava läjä erilaisia printtejä, joista saa väsättyä kirjoja, koulutauluja, pieniä rakennuksia, kiiltokuvia, purkkeja ja ties mitä. Siis vau!



Itse näpräsin tytöille oman tuttavapiirini modernien ja käsityötaitoisten rouvashenkilöiden kaulassa näkemiäni nappikaulakoruja, onhan heillä taloissaan moderneja nukkeleidejä. ;) Vinkiksi muuten teillekin blogilukijoille, joilla on kaapissa läjäpäin nappeja - virkkuukoukku ja lankaa kouraan, niin niistä saa aika hauskoja kaulakoruja. :) Lisäksi käärin pakettiin hajuvesipullot, kynsilakat ja Nivea-purkit. Tässä on kuva Sirkan paketin sisällöstä, muilla oli hieman eri väriset setit, joita voi kurkistaa heidän omassa blogissaan.



Tässä joulukalentereita seuratessani olen erityisesti ihastunut Elinan keskeneräisten töiden kalenteriin. Taidan ottaa itselleni ensi joulukuuksi samanlaisen projektin, kasaamattomia kittejä ja printtijuttuja nimittäin löytyy varastosta varmaan tuplastikin se 24, ainakin jos nyt saamani printit lasketaan mukaan. Jos vielä onnistuisin aloittamaan jo hyvissä ajoin projektien tekemisen ja jättämään pelkät paljastukset joulukuuksi, niin saattaisin jopa selvitä ilman kiirettä ja viime tipan paniikkia... ;)

Tälle joulukuulle keskeneräiseksi työksi laskettakoon se, että toivoisin kovasti saavani mummulan talon vihdoin sellaiseen kuntoon, että voisin sisustaa sen ilman tarvetta olla hetimiten tyhjentämässä taloa uudelleen jonkin rakennustyön tekemiseksi. Sitä silmällä pitäen ainoa syntymäpäivälahjatoiveeni talouden miesväeltä oli päivä yksin kotona, jota kiivaasti odottelen, mutta saas nähdä saanko niissä tunneissa tehtyä kaiken, mitä pitäisi. Kivijalkasokkeli pitäisi kitata ja maalata, rakentaa portaat ja portaanalusvarasto (= sähkökaappi), väsätä lamput johdotuksineen vinttikerrokseen, saunaan ja varastoon sekä siistiä talon etureunat. Noh, kunhan nyt jollekin mallille edes tulisi, niin saisin mummun ja vaarin jouluksi kotiin... olisi niin paljon uusia ihanuuksiakin taloon sijoiteltavana...

maanantai 3. joulukuuta 2012

Ensimmäiset joulukalenteripaketit

Niin se joulukuu alkoi ja sitä myötä ihanat joulukalenteripakettiaamut. :) Ensimmäisenä aamuna avasin Sirkan paketista suloisen, lumihiutalekoristellun havukranssin. Niin kaunis, ja oikein sopiva mummulan oveen.



Eilen aamulla löysin Marian paketista ihanan Brion leikkihellan. Pitää varmaankin toteuttaa se suunnittelemani lastenhuoneboksi, sillä olen jo aiemmin ihmetellyt, kuinka kaikki omistamani ihanuudet mahtuvat mummulan lastenhuoneeseen - ja ennen kaikkea, kuinka ihmeessä 50-luvun mummulassa voisi olla moista lelupaljoutta... ;)



Tänään aamulla avasin Lotan paketin, jossa olivat aivan supersuloiset, mustaa samettia olevat kiinantossut. Varsinaiset söpöläiset. :)



Kiitos teille, ihanaiset. :) Mitenkäs tässä malttaisi taas odottaa huomisaamua...

Itse käärin pakettiin perhostauluja, jotka tein ohuelle valokuvaprinttipaperille printtaamistani perhosista, pahvista, rimasta ja pleksimuovista. Samantapaiset on myös meidän mummulassamme.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Huomenna on joulukuu...

Vanhastaan tiedän, että tähän marraskuun viimeiseen päivään päättyy pimein syksy. Huomisesta saa nimittäin alkaa avata joulukalenteripaketteja, sitten onkin joulu ja uusivuosi ja yhtäkkiä päivät alkavat taas pidetä. :) 

Keittiön pöydällä odottaa tällainen ihana kipollinen pikkupaketteja sulostuttaakseen joulukuun pimeitä aamuja. Vaihdoimme paketit tänä vuonna neljän hengen porukassa Lotan, Sirkan ja Marian kanssa, eli pakettipäivityksiä on luvassa blogeihin kolmen päivän välein, kun kaikki ovat ehtineet avata samat paketit.



Itse laitoin matkaan tällaisen kasan paketteja. Omaa muistamistani helpottaakseni Lotalle lähtivät punaiset, Sirkalle hopeiset ja Marialle piparikuvioiset - luulen, että tällä konstilla ehkä onnistuin olemaan sekoittamatta paketteja toisiinsa. ;)



Ihanaa... malttaakohan sitä ensi yönä nukkua ollenkaan? :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Nukke- ja nallemarkkinoilla

Kuten moni muu, minäkin kävin sunnuntaina Nukke- ja nallemarkkinoilla. Olipa taas ihania juttuja myynnissä! Siinä ei kauaa nokka tuhissut kun reissua varten varatut rahat oli käytetty. Paljon kaikenlaista oli sitten saaliinakin.

Christian Lundqvistin pöydästä ostin ihanan vihreän tuolin, uniikkitavaroita myyvältä rouvalta (nyt en muista nimeä) tuon ihanan ruukun ja Sirpa ja Johanna Järvenpään pöydästä kasan nahkapäällysteisiä kirjoja Dr von Hoepschensteinille.



Sirpalta ja Johannalta on myös nypläystyyny ja kaunis, kirjottu tyyny. Minulla on itselläni haaveena opetella nypläämään, mutta mummu ehti näköjään ensin. :) Mirka Salosen pöytään jäi vielä vaikka mitä ihanaa, mutta mukaan lähti tämä kipsinen hirvitaulu, joka itsestään selvästi kuuluu mummulan seinälle.



Jutta eli Mrs Who oli tehnyt markkinoille supersuloisia yleiskoneita ja vatkaimia. Niitä ilman jäin, mutta mummulan väki sai keittiövaa'an ja kauniin turkoosin Aalto-vaasin. Metallisia sisustustauluja suunnittelen valkoiseen kahvilaan, jos suinkin sopivat sinne.



Mirja Happy Little Muffinista oli tehnyt vaikka mitä herkkuja myyntiin. Mummulan väki sai perunalaatikon ja jouluisia päärynöitä. Macaronet päätyvät pikkukahvilaan.



Mrs Whon pöydästä on myös upea penkki mummulan etukuistille. Penkillä tasapainottelee Merosen Hannan tekemä pikku orava, joka muuttaa kiikkumaan Herra Mäyrän kasvihuoneeseen, jahka mäyräherra kotiutuu Sellon kirjastosta näyttelystä.



Hannan pöydästä löysin myös ihanaa mökkirakukeramiikkaa. Näille ei ole vielä paikkaa mietittynä, mutta sellainen löytyy kyllä varmasti.



Viimeisillä pennosilla ostin vielä muutamaa ihanaa kangasta, varastothan eivät voi koskaan olla liian laajat... ;)



Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä saaliina pitää vielä mainita Kallin Elinan uutuuskirja, josta tulee kyllä tänne blogiin juttua enemmänkin jahka saan sen luettua kokonaan. Mittakaava 1:48 olikin minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta pienuudestaan johtuen kieltämättä varsin houkutteleva - tuon kokoisia talojahan mahtuisi vaikka kuinka monta vaikka ihan kirjahyllyyn. Hmm... ;)

Kiitokset kivoista markkinoista myyjille, Nukkekotiyhdistyksen porukalle ja kerhokavereille, joiden kanssa ehdimme kahvitellakin. En yhtäkkiä muistakaan, koska olen viimeksi markkinoille ehtinyt, joten erityisen piristävää tämä oli siksikin. :)

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Viinilaatikosta kahvilaksi

Meille on kertynyt joulukalenteri- ja muissa vaihdoissa ihania valkoisia kalusteita, joille ei toistaiseksi ole löytynyt jo varsin täydestä mummulasta oikein sopivaa sijoituspaikkaa. Niitä katsellessa keksimme idean pienestä kahvilasta, joka olisi värimaailmaltaan hyvin valkoinen mausteena vain hieman harmaata, beigeä, kultaa ja hopeaa. Nykypäivän sisustustrendit tuntuvat olevan kovastikin tähän suuntaan, ja on kiva päästä kokeilemaan tyyliä näin minikoossa.

Sittenpä vain tuumasta toimeen, eli hommaamaan sopiva viinilaatikko - mikäs sen passelimpi vaihtoehto kahvilaboksiksi. Onneksi sukulaismies työskentelee viinien maahantuontialalla, sillä jouluun ja Alkon laatikoihin on vielä aikaa, ja inspiraatiohan ei odota. Seiniin passeli, lähinnä ehkä pellavan sävyinen tapetti löytyi tapettikaupan poistokorista, ja erityisen kunniamaininnan ansaitsee myyjätär, joka lainkaan hämmästymättä alkoi esitellä ja etsiä meille sopivaa pienikuvioista tapettia valkoiseen nukkekotimaailmaan. :) Tapetit huitaistiin seinään eräänä iltamyöhänä niin vauhdilla, että varsinainen ennen-kuva jäi ottamatta, mutta tässä olisi tilanne jälkeen ensimmäisten tuunaustoimien.



Laatikon lattia oli valmiiksi niin kivan näköinen, että siihen halusimme vain valkoisen kuultomaalin (lue: vedellä ohennettua askartelumaalia). Rapattua kattoa esittämään löytyi sopiva röpelötapetti edellämainitun tapettikaupan poistomallikirjasta. Peili syntyi rimasta, peilitarrasta ja ääriviivatarroista lattian kuivumista odotellessa. Ja tältä näyttää nyt:





Kerrankin meillä on projekti, jossa ei tuusata yhden yksityiskohdan parissa ikuisuuksia! Tosin täytyy kyllä todeta, että itse tehtyä tuolla on vain murto-osa - meillä on näköjään ollut varastossa hurja määrä kaikkea ihanaa ihan vain odottamassa tähän projektiin päätymistä. Ilmankos tulee valmistakin. :)

Tuon lattialla lojuvan pitsiliinan tilalle on vielä tulossa pieni pyöreä pöytä ja pari tuolia. Lisäksi tarvitaan hyllyä kaakuille, kirjoille ja astioille, vähän valoa eli kynttilöitä ja lamppuja, ja tietysti sitten niitä tarjoomuksia. Nam. :)

Tervetuloa uuteen blogiimme!

Vuodatuksen valitettavan kuvapalvelinongelman vuoksi bloginpito on tuottanut tänä syksynä ylimääräistä työtä ja murhetta. Ajattelimme ensin jäädä pitämään vanhaa blogia ja korjailla vahinkoja ajan kanssa, mutta jotenkin on alkanut tuntua siltä, että on inspiroivampaa ja helpompaakin luoda uutta kuin korjata vanhaa. Siksipä siis syysloman aikana on syntynyt tämä uusi Miniasiat mielessä -blogi, jossa jatkamme vanhalla tutulla nimellä, ja myös lähes kaikki vanhat kirjoitukset löytyvät tuolta blogiarkistosta. Kuvia on palauteltu jo jonkin verran, ja palautellaan vielä lisää, jahka ehditään.  Bloggaamisen suola eli kommentit valitettavasti jäivät Vuodatukseen, mutta sekin blogi on yhä olemassa, vaikka nyt hiljeneekin.

Astukaa siis sisään, ja tutustukaa blogiimme! Toivottavasti tänne löytävät tiensä tutut ihanat lukijamme ja saamme myös uusia tuttavuuksia. Ja kommentoikaa toki, paljon ja mielellään. :)