Tausta

torstai 27. maaliskuuta 2008

Näyttelyä rakentamassa



Kansalaisopiston nukkekurssi on nyt tältä vuodelta loppunut ja kuten aina, vuoden lopussa on töiden näyttely. Nukkekotinäyttely pystytettiin eilen ja tänään Kamanan yläkerran vitriineihin. Näyttely on auki 1.4. lähtien, mutta koska vitriinit ovat yläkerran käytävällä, niitä voi käydä ihailemassa jo nyt, jos sattuu suunta Keuruun taidemuseoon. Tarkoitus on tehdä sinne vielä tekstejä, joissa kukin kertoo nukkekotinsa tarinan.
Kyllä meille tuli kiva näyttely, vaikka ei monta kertaa ehditty kokoontuakaan.


lauantai 22. maaliskuuta 2008

Hyvää pääsiäistä!



Vaari kuuntelee putkiradiosta pääsiäisen musiikkiohjelmaa, mummu on merkannut uuden liinan uudelle pyöreälle pöydälle. Koti on laitettu pääsiäiskuntoon: tulppaaneja maljakkoon ja pieni tipu kimpun joukkoon koristeeksi.

Radion tein lapsuuteni muistikuvani mukaan viilusta, helmistä ja trikoon palasesta. Siitä taisi tulla hieman liian pieni, mutta mahtuupahan paremmin pöydälle. Pöytä on Vivienne Boultonin kirjan mallin mukaan tehty. Liinan malli on vanha kirjontamalli, "kirjottu" silkkiväreillä maalaamalla hammastikulla jäljennetyn kuvion päälle. Nopeampi konsti saada liina joskus valmiiksikin :)
Tulppaanit tein nyt kreppipaperista, josta sain avoinaisempia kukkia.  Pikku tipu on kreppipaperia.



Hyvää pääsiäistä kaikille tutuille ja nettitutuille,
toivottaa mummulan väki, kauppiaspariskunta ja
 

Leivonnaisia


Pääsiäiseksi mummulassa leivottiin leipää ja rahkapullia. Osa leivistä paistui hieman tummiksi ;)

Leivät on tehty taikataikinasta, värjätty vesiväreillä. Pullat on myös taikataikinaa, värjätty lakalla, ja rahka on pikasiloitetta. Muut pääsiäisruoat odottakoot ensi pääsiäistä, kauniista auringonpaisteesta on nautittava nyt kun sitä on!

 

Pesupöytä



Aloitin huonekalupuusepän urani pesupöydällä. Eipä tullut kovin kummoinen, mutta harjoituskappaleillahan sitä on aloitettava. Viankin tiedän: leikkasin osat saksilla (laiskuuttani!) ja puolen millin heitot kertautuvat. Mitä tästä opimme? Ainakin sen että puusepät eivät leikkaa saksilla :o




sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Blogilistalla



Tiedoksi kaikille teille, jotka käytätte blogilistaa: tämä blogi löytyy nyt myös sieltä. Toivottavasti sivuille eksyy myös uusia vierailijoita - tervetuloa!


Virvon, varvon...



Palmusunnuntain ervehdys kaikille tutuille ja tätä sivua lukeville! Tein mummulaan ja kauppiaalle narsisseja, tulppaaneja ja pajunkissoja. Tulppaanien vaaleanpunainen paperinaru näytti avattuna liian hailakalle, niinpä maalasin siihen punaisia raitoja ja tulin näin jalostaneeksi uuden tulppaanilajikkeen :)






maanantai 10. maaliskuuta 2008

Pönttöuunin tekoa ja taulujen kehystystä



Kävin perjantaina Lotan blogisivulla ja huomasin että hän oli tehnyt (valokuva)kehyksiä  ääriviivatarrasta ja aaltopahvista. Kiitos, Lotta, nyt ratkesi minunkin tauluongelmani!

Öljyväritöiden kehykset ovat kullan väristä ääriviivatarraa (hieman liian kiiltävää, mutta saa olla!) ja ruskeat kehykset on tehty askarteluun tarkoitetusta aaltopahvista. Olen yrittänyt leikata joitakin jiiriinkin ;)
 
Vasemmanpuoleinen taulu on vain leikattu tarkasti irti ja liimattu pahville. Harvinaista kylläkin, taulu on kuvattu aivan suoraan edestä ja kehyksetkin ovat aivan suorat ja ehjät. Kuvassa taulun toinen reuna näyttää kapeammalta, vaikka ei kyllä mielestäni oikeasti ole. Mikähän lie omituisuus?





Kartta on vanhennettu vahvalla teellä. Grafiikanlehden kehykset on piirretty hopeakynällä.



Sitten se pönttöuuni! Pönttöuunia olen halunnut jo vuoden mutta sen tekeminen näin "uran" alkuvaiheessa on ollut todella haaste. Lotan idea aaltopahvista sopi loistavasti myös pönttöuunin "raitojen" tekemiseen! Luukkuihin olen puolestaan saanut idean Marialta, joka oli tehnyt litran mittakannun tuikun metalliosasta.

Luukut ovat siis kierrätysmateriaalia, reunustettu toisesta tuikusta tehdyillä metallisuikaleilla. Yläosan pieni pyöreä luukku on pohjassa oleva nystyrä. Alaosan leveämpi osa on teippirullan pohja. Pringles-viiksimiehen naama on aika hyvin piilossa pohjamaalin ja akryylimaalin alla, tosin maalaus ei ole aivan mestarityötä, mutta aika hyvä. Yläosa on tehty viilipurkin kannesta, joka on maalattu ja/tai päällystetty valkoisella kontaktimuovilla.

Uunista puuttuu vielä pelti ja pellinnaru. Kyllä netti ja blogit ovat korvaamattomia - ilman hyvää kollegiaalista apua olisi jäänyt pönttöuuni tekemättä - tai ainakin se olisi siirtynyt hamaan tulevaisuuteen.