Tausta
lauantai 22. syyskuuta 2007
Tuliaisia ja lahjoja matkoilta
Kesän matkoilta on kertynyt Maijan hankkima meripihkainen maapallo Pietarista ja Ainon lihamylly- ja astiasto-ostokset Keski-Euroopasta. Lisäksi on lahjaksi saatu suloinen italialainen kissanpentu ja hieno jäteastia. Porvoon viikonloppuna kävimme Riimikossa, josta löytyi Ainon kesällä hankkimaan astiastoon jatkoa: kahvikupit, kahvikannu, sokerikko ja kermakko. Lisäksi emme voineet vastustaa pientä somaa siivilää, jota ihan selvästi TARVITAAN nukkekodin keittiössä! Tässä osa uusista matkamuistoista:
Saksasta hankittu astiasto
Porvoosta ostettu siivilä ja itse tehtyjä omenia
Saksasta ostettu lihamylly, Ainon punoma omenakori ja Maijan tekemiä vihreitä omenia.
Urho-koira ihmettelee italialaista kissanpentua, joka on vielä kovin pieni!
Pietarilainen meripihkamaapallo
tiistai 11. syyskuuta 2007
Hellahuonetta...
Viikonloppuna olimme molemmat nukkekotituulella. Edellisestä askartelurysäyksestä onkin kulunut aikaa, joten meillä taisi olla "nukkisenergiaa" varastossa, kun saimme aikaan kaikenlaista. Kylläpä oli mukavaa puuhata yhdessä!
Kauppiaspariskunta on saamassa kodin puukapasta, joka löytyi Kiuruveden Maxi Makasiinista. Ostimme niitä kesällä kaksi: asunnoksi ja kaupaksi. Aioimme ensin rakentaa maalaiskaupan, mutta lattiasta tuli liian hieno kaupan lattiaksi, joten ensimmäisestä kapasta tehdäänkin siis jonkinlainen hellahuone kauppiaalle ja hänen vaimolleen. (Tilanpuutteen vuoksi heillä ei ehkä ole lapsia...)
Kapasta otettiin irti puolet "katosta" rakentamisen helpottamiseksi. Katto maalattiin askartelumaalilla luonnonvalkoiseksi. Katto saranoidaan myöhemmin. Lattia tehtiin puulastoista - niistä joilla lääkärit katsovat potilaiden suuhun. Puulastoista leikattiin päät suoriksi ja lastat käsiteltiin Osmo-vahalla (sävy pähkinä). Projekti on kesken, mutta suunnitelmia jatkosta on jo ja hellahuone valmistunee syksyn aikana.
Tässä vaiheet kuvina:
Puukapan katosta on otettu puolet pois.
Vaarin jäämistöstä löytyi erinomainen höylä puulastojen kaventamiseen. Aino merkitsi lastojen nurjalle puolelle merkinnät helpottamaan oikeaa latomisjärjestystä.
Vahauksen jälkeen "laudat" näyttivät tältä.
Uusi lattia on valmis.
... omenakoreja ja persikkakakkua
Aino teki lattian lisäksi punontatöinä pyykkikorin ja pienen korin (paperinarusta vitamiinipilleriputkilon ja shampanjapullon korkin ympärille). Maija innostui tekemään omenasatoa. Samalla valmistui myös persikoita ja persikkatäytekakku.
Kahvipöytä on katettu.
torstai 26. heinäkuuta 2007
Hiljaa hyvä tulee
Onpas tullut pitkä tauko kirjoittamiseen. Kesän aikana nukkekotiin on kuitenkin tullut jotain uutta: Aino toi Ranskasta tuliaiseksi päivällisastiaston ja lihamyllyn ja Maija on leiponut mansikkapiirakoita minikoossa. Vieläkään ei vaan ole sitä taloa jota sisustaa, ja siksipä projekti etenee näin jähmeästi.
Nyt saimme sitten viimein hankittua puulaatikon, johon on suunnitelmissa alkaa rakentaa kauppaa ja seinän taakse toiseen samanlaiseen laatikkoon kauppiaan asuntoa. Vaan kyllä se taitaa silti kestää, ennenkuin tästä tulee sen valmiimpaa - joululomalla ehkä viimeistään.
Uudet tavarat ovat nyt äidin luona - kuvia odotellessa...
tiistai 22. toukokuuta 2007
Nettipuikkelointia
Vietin yhtenä iltana aikaa netissä ja löysin sieltä mm. ranskalaisen Minimonden sivut. Osoitteesta http://perso.orange.fr/minimonde/projects/ löytyi mm. posliinin ja lampun teko-ohjeet lampunvarjostimen kaavoineen. Ainakin luulen niin... Ymmärsin jotain, mutta nyt pitäisi löytää ranskankielen taitoinen ihminen suomentamaan ohjeet tarkemmin. Muuten saattaa tulla posliinin sijasta jotain ihan muuta ;)
torstai 17. toukokuuta 2007
Äitienpäiväkakku ja muita herkkuja
Leivoin (nukkevaarin kanssa?) eilen äitienpäiväkakkuja kun jäi nukkemummulan äitienpäivät viettämättä Helsingin reissun takia. Herkut on kuitenkin varsinkin vaarille tärkeitä ja juhlat pidetään, vaikkka pari päivää myöhässä! Tein muutaman päärynän ihan sen takia, ettei nukkemummulassa eletä pelkistä herkuista. Mummu on aina huolehtinut siitä, että mummulassa on myös terveellistä tarjottavaa.
Postista tuli pari päivää sitten Jatan leivoslähetys, eli hienot kiivi- appelsiini- sitruuna- ja mansikkaleivokset on tehty ammattileipomossa - muut on omaa tuotantoa. Vielä ei taitoni riitä leivosten huikeaan tasoon, mutta olen itse tyytyväinen täytekakkuihin, unelmatorttuun ja karkkeihin.
Kuvista unohtui tulitikku, mutta sininen unelmatortun lautanen on juomapullon tiiviste ja kakkujen pohjana on pullonkorkki.
sunnuntai 13. toukokuuta 2007
Äitienpäiväostoksia
Äiti kävi Helsingissä viikonlopun vietossa, ja ohjelmaan kuului tietenkin nukkekotiostoksia. Hobby Pointista löytyi mahtavan hienoja pikkuisia työkaluja,
Minimaailmasta löysimme kylpyhuonekalusteet,
ja työhuoneen kirjahyllyn lähes aitoa Billnäsiä.
Lisäksi hankittiin monenlaista tarviketta mm. tiskipöydän ja kakluunin tekoon, sekä keittiön kaappi, jonka voi maalata muiden kalusteiden kanssa samaan sävyyn.
perjantai 4. toukokuuta 2007
Perjantai-iltapäivän pikkupuuhia
Sain puhtia siivoukseen kun päätin töistä tultuani palkita itseni ja aloittaa viikonlopun leipomalla vähän leipää - nukkekotiin! Tein muutamia leipiä, ruisleipäviipaleita, salaattia, kääretortun, kakkuja ja vähän muutakin pientä. Tuli valmista aika paljon siistimmin ja nopeammin kuin oikeiden kanssa!
Tässä kuva leivistä ja leipäviipaleista. Lautasena on pullonkorkin muovitiiviste.
torstai 3. toukokuuta 2007
Kauppakaappi?
Saisikohan tähän rakennettua sen kaupan? Ei olisi ainakaan liian kallis. Aika iso tuo kyllä on, mutta tyyli olisi minusta aika sopiva. Muitakin renginkaappeja ja seinäkaappeja Huuto.netistä löytyi, mutta monet olivat aika kalliita tai sitten liian pieniä.
Tuli myös mieleeni, että koko nukkekodin voisi rakentaa vanhaan lasiovelliseen kirjakaappiin, esimerkiksi tämän tyyppiseen. Niitä sellaisia, joka meilläkin on Keuruulla makuuhuoneessa, oli ainakin muutama vuosi sitten antiikkiliikkeissä pilvin pimein. Pitäisi vain keksiä sille hyvä paikka.
keskiviikko 2. toukokuuta 2007
Huonejärjestys mietityttää
Olen mietiskellyt tulevan nukkekodin huonejärjestystä ja tullut siihen tulokseen, että voisi oikeasti olla aika fiksua rakentaa kauppa erilliseksi pienoishuoneeksi. Silloin saisimme laitettua alakertaan verstaan ja eteisen lisäksi keittiön, jolloin keskikerrokseen mahtuisi olohuoneen/ruokailutilan lisäksi kustavilaistyylinen musiikkihuoneemme. Kolmanteen kerrokseen tulisi sitten puun ja vihreän sävyinen työhuone/kirjasto, kylpyhuone ja makuuhuone, ja vinttikerrokseen ullakko, ompelijattaren huone, pikkuinen pimiö ja sauna.
Tein tuonne sivut kustakin huoneesta, joihin voimme suunnitella, mitä mihinkin tulisi. Linkit sinne menevät "nukkekotimme huoneet" -laatikon kautta. Kirjoitellaan sinne ideoita siitä, mitä haluaisimme mihinkin huoneeseen laittaa.
Vappuviikonlopun saldoa
Olemme viettäneet äidin kanssa kolme päivää täysin miniasioiden maailmaan uppoutuneina. Joka päivä syntyi jotain näperryksiä, ja maanantaina käytiin Jyväskylässä materiaali- ja rekvisiittaostoksilla. Nyt on tulevaan nukkekotiin taas kaikenlaista uutta hienoa.
Sekatavarakaupassa on tähän mennessä tällaisia tavaroita myynnissä. Tiski ja kassakone ostettiin Jyväskylän reissulta, samoin karkkitankojen lasi, joka on oikeasti hupparin nyörin nappula.
Vitriinin sisältöä.
Äidin Cernit-massasta tekemiä ruokia.
Työhuoneeseen tuleva, Helsingistä ostamani kaappi sai sisältöä, ja vaarille löytyi kamera.
Nojatuoli ja lamppu ostettiin Jyväskylästä ja pöytä on vaarin tekemä. Muu on värkätty itse viikonlopun aikana.
Nukkekotiin syntyi muitakin uusia kasveja kiinanruusun lisäksi.
Vaarin verstaaseen löytyi kaupoista yhtä sun toista. Pärekorit ja mattopiiskat omaa tuotantoa, lapasenkutimen väsäsin neulepuseron ripustuslenkistä, johon pistin katkottuja nuppineuloja sukkapuikoiksi.
Tässä vielä tarkempi kuva.
Astioita eli nyörin nappuloita, pullonkorkin sisuksia ja Tiimarin halpoja puulautasia maalattuna. Kupin korvat on tehty Fimo-massasta.
Tiimarin puupurkit muuttuivat aidoksi vanhaksi Arabian tuotannoksi.
Äidin tekemää taidelasia seuranaan kaupasta löytyneet kynttilänjalat ja lasinen kermakko.
Kakkuvuoat ovat jälleen nyörin nappuloita. Tonkka ja raastin löytyivät kaupasta, kaulin ja perunanuija kaapin kätköistä. Vispilä on Ainon mustekynän jousesta tekemä, pulloharja apteekin hammasväliharja. (Tulitikku unohtui kuvasta, mutta kaulimen pituus on noin 3,5 cm.)
perjantai 27. huhtikuuta 2007
Lisää kasveja ja uusi kaappi
Minä puolestaan kävin tänään Minimaailmassa ruukkuostoksilla, ja oli pakko heti päästä kokeilemaan. Tämän näköiset rönsylilja ja kliivia syntyivät.
Sisuksissa on jälleen sinitarraa ja päällä kahvinpuruja. Kliivia on tehty vihreästä lahjanauhasta: pyöristin lehtien päät, taitoin alapään kahtia ja tungin sitten lehtiä sisäkkäin sinitarramöykyn sisään. Jaakko oli kyllä vähän sitä mieltä, että lehdet kiiltävät liikaa, mutta kiiltäähän kliivia oikeastikin. Rönsis puolestaan on tehty metallisesta, paperipäällysteisestä kukkalangasta ja kukkateipistä.
Nuo kasvit on kuvattu tänään ostamani uuden työhuoneen kaapin päällä. Tämä on se ihana, jota netistä katselimme, ja on kyllä oikeastikin aika hieno.
Minulla on myös kaikenlaista tarviketta viikonlopuksi, muun muassa ruukkuja, tuota teippiä ja kahta eri väristä vihreää metallilankaa, akryylimaaleja ja vaaleaa muovailumassaa. Katsotaan sitten mitä keksitään ja halutaan tehdä. Hauskaa!
Tarvikkeita hankittu
Nyt olen ostanut muutamia "perustarvikkeita":
- vihreää paperinarua ja lahjanauhaa kasvien lehdiksi
- jäätelötikkuja puutavaraksi (mm. puunkantotelineen rakentamiseen, paneleiksi ym.)
- bambutikkuja pyöreäksi puutavaraksi ja esim. verhotangoiksi
- miniruusuja (jotka on alunperin tarkoitettu hääkoristeiksi) vaaleanpunaisia ja valkoisia, kimput molempia
- Cernit-massaa 10 eri värin lajitelma
- termospullon korkki? siis pieni mukin muotoinen teräksinen korutarvike
Isä Esko arveli varastoista löytyvän valkoista spraymaalia ja joitain metallimaaleja. Jos niitä ei ole isän varastoissa, Keuruun TATAsta saa. Kävin siellä tänään hiplaamassa. Siellä oli mm."joka paikan maalia" monta eri väriä, myös lajitelma, jossa oli oikein pieniä määriä monta eri väriä.
Kivaa kun päästään kohta näpräämään yhdessä! Voidaan käydä ostoksilla Jyväskylässä maanantaina, jos on tarpeen. Siellä on IHANA nukkekotikauppa!
lauantai 14. huhtikuuta 2007
Kaktus vai katkutus?
Eilen leikkasin ja pyörittelin pieniksi kaktuksen terälehdiksi vaaleanpunaisia paperinarupalasia, mutta sitten loppui ymmärrys. Mistä saisi pitkät heteet? Mahdollisesti ompelulangasta? Maalarinteippilehdet onnistunevat parhaiten, sillä siitä ne on helppo leikata muotoon. Kehitelläänkö sitä sitten yhdessä kun tulet?
Kiinanruusun tekeminen kiinnostaisi kovasti myös. Santpaulioihin saadaan valmiita teko-ohjeita Väinölästä - onneksi kaikkea ruutia ei tarvitse keksiä itse.
Täytyy tutkia nukkelaatikot nyt viikonlopulla. Keräilen muutenkin kaikenlaiset löytämäni pienet tavarat yhteen paikkaan rakennusmateriaaliksi. Pitäisi ehkä ostaa valmiiksi myös valkoista spraymaalia, jolla voisi maalata pönttöuunin ja muita pieniä juttuja helpoimmin.
Amppeli on valmis
Tällainen amppeli tuli: ompelulangasta 32 langalla, solmuina tavalliset amppelisolmut eli tasosolmuja, hevosenhäntiä ja munkinnyöriä. Vihreät lasihelmet eivät ehkä ole kaikista eniten 50-lukua (vai ovatko?) mutta sopivat minusta tuohon aika nätisti - noin pieniä puuhelmiä ei yksinkertaisesti taideta tehdä.
Pitihän minun saada myös uuteen amppeliin kasvi, ja koluttuani kaikki mahdolliset kaapit ja laatikot päädyin vohkimaan Carmolis-pullosta tulpan ruukuksi. Sinitarra on kätevää paitsi Carmolis-pullon sulkemiseen, myös ruukun täytteeksi, se kun painaakin tarpeeksi saadakseen amppelin narut suoraksi. Sinitarran päälle pikaliimasin kahvinpuruja.
Kasvi on tehty hapsuille leikatusta maalarinteipistä, jonka kiersin rautalanganpätkän ympärille saadakseni sen tökättyä sinitarraan. Ei löytynyt oikein aidon vihreää permanenttitussia (tuo väri on oikeasti aika räikeä), mutta jonkinlainen kuitenkin. Tuo yrittää olla rönsylilja, vaikka sen habitus muistuttaa kyllä minusta enemmänkin kliiviaa. Saa nähdä, mikä siitä tulee isona. Jos keksisin, miten tehdä rönsyt, niin siitä tulisi heti aidomman näköinen. Ehdotuksia?
Tässä vielä koko kuva, jotta mittakaava näkyy.
perjantai 13. huhtikuuta 2007
Uusi taustakuva
Tein tänne tuollaisen kollaasin odottelemaan uutta ja parempaa kuvaa, kun en oikein tykännyt siitä entisestä olohuonekuvasta. Siinä kun näkyi niin vähän mitään.
Olen värkännyt amppelia pikku hiljaa iltaisin, ja nyt on enää neljäs nyöri solmimatta. On tuo paljon hitaampaa kuin paksusta langasta, ja solmutkin ovat aika kehnoja ensimmäisessä nyörissä, mutta tästä tulee sitten vaikka käytöstä poistettu kappale ullakon seinälle roikkumaan, jos ei muuhun kelpaa. :)
maanantai 9. huhtikuuta 2007
Amppeli ja kukkaruukkuja
Ajattelin illalla kokeilla kymmensenttisen amppelin tekoa ompelulangasta ja lasihelmistä. :)
Täytyy koettaa ehtiä Minimaailmaan arjen tullen, jos saisi hankittua niitä kukkaruukkuja. Minulla on vaan tosi kiirettä tulevilla viikoilla (taas oikein hirvitti kun katsoin pitkästä aikaa kalenteria), mutta viimeistään vappuviikonlopuksi niitä olisi saatava, niin päästään sitten yhdessä Keuruulla värkkäämään.
Laitahan kalenteriin se äitienpäiväviikonloppu; olisi kiva saada sinusta seuraa Minimaailmaan. Hakaniemen hallissakin on kauppa, joka myy miniatyyrejä.
Oletko muuten katsonut barbilaatikostani, olisiko siellä vielä tallessa sitä pikkuista oranssia Tupperin kulhoa? Se voisi olla sopivan kokoinen esim. isoksi leivontakulhoksi. Ja minikeittiön kaapissa on muuten yksi ihan liian pieni ämpäri, josta voisi tulla hyvä kukkaruukku.